Kotijoukkueen peli sunnuntaina käynnistyi yskähdellen, mutta riitti kolmeen pisteeseen. Aurinkoisella tekonurmella ottelun asetelmat olivat alusta saakka selvät. Kokoonpanohuolista kärsinyt Härmä valmistautui puolustamaan ja kotijoukkue MuSa taas haki vain ja ainoastaan …
Pallo pyöri P7 kaveritreeneissä
Elokuun lopussa nautittiin P7 joukkueen pelaajien kanssa jalkapallon riemusta yhdessä kaverien kanssa. Jokainen pelaaja sai kutsua oman kaverin mukaan harkkoihin. Sateisesta säästä huolimatta lapsia oli paljon paikalla ja kaikilla oli …
Turusta tuomisina tappiosta huolimatta taisteluilmettä
Sunnuntaina Pori Akatemia kohtasi yläkentällä ÅIFK:n ensimmäistä kertaa P15 Ykkösen sarjassa. Matkaan lähdettiin kapeimmalla mahdollisella rosterilla, kun syysflunssa-aalto näyttää parastaan koulujen alkamisen kunniaksi. Peliin lähdettiin toki 0-0 tilanteesta, eikä kuvia …
Pori Akatemia P20 haki hienon 0-3 voiton Kuopiosta – Puustinen ylpeä joukkueesta
Varoitustili, armeija ja loukkaantumiset meinasivat sotkea valmistautumisen Pori Akatemian pojat lähtivät matkaan kapealla materiaalilla johtuen armeijan tuomista hankaluuksista lomien kanssa sekä pienten loukkaantumishuolien vuoksi. Joukkue haki hienon 0-3 voiton, jonka …
MuSa haki hienon 0-3 voiton Turusta – Pires ylpeä joukkueestaan
Musan Salama miehet pelasivat perjantaina Turussa TPS Akatemiaa vastaan Kolmosen sarjaottelun, jonka tuloksena Salama nousi jälleen sarjataulukossa toiseksi. Ottelu Turussa oli kova koitos, jossa vastustaja oli ottanut nuoria pelaajiaan edustusjoukkueesta …
Kuvia Derbystä
Kuvaaja: Xocolatifilms/ Mikko Jokinen
Vempli on meidän kenttä ja meidän kenttänä pysyy!
Sunnuntain auringon säteiden alkaessa painumaan Musan metsän puiden taakse, oli aika P15 Ykkösen pelin Pori Akatemia – HJS. Edellinen peli oli unohdettu, vaikkakin tulos imarteli, ja katseet käännetty täysin uuteen …
Vaikeata oli, mutta voitto on voitto
Musan Salaman ja Paimion Hakan välinen kamppailu perjantai-iltana Musan Wembleyllä oli varsin yksipuolinen näytös. Pelistä oli tulla Salamalle vaikea, mutta sitten tuli toisella puoliajalla Samuli Georgiev ja ratkaisi matsin Elmeri …
Naisilla vieraspelien viikko – jatkuuko Luotosen maalivire lauantaina?
Naisten joukkue haki menneenä viikonloppuna voiton HyPS:sta ja pääsee mielenkiintoisista asemista TPV:n kimppuun. Hyvinkäällä ottelun hahmoksi nousi Amelia Luotonen, joka vastasi kaikista Salaman neljästä maalista. Ottelutapahtumat Hyvinkäällä etenivät kotijoukkueen päädyssä …
Ei enempää eikä vähempää kuin DERBYN VOITTO!
Pori Akatemian P15 ykkösen ensimmäinen kotipeli rakasta paikallisvastusta, FC Jazzia vastaan pelattiin aurinkoisessa säässä, missäpä muualla kuin Vemplillä. Alunperin iltapeliksi aseteltu ottelu aikaistettiin alkavaksi jo klo 1100, mikä laittoi hieman …









