Salamalle tasapeli Wembleyltä – Puustiselle ja Darubille debyytti

Musan Salama ja Maskun Palloseura tasasivat pisteet torstai-iltana Musan Wembleyllä. Ottelu päättyi vesisateessa 1-1. Viihdettä väelle riitti siitäkin huolimatta: kentällä nähtiin Niilo Puustisen paluu, Yago Darubin debyytti sekä katsomossa Kimmon kanssa tahtia lyönyt Ville Viikinki.

Ottelun alku sujui MuSan pallonhallinnalla. Joukkue sai jatkuvia tilanteita kulmapotkujen ja vapaapotkujen kautta. Lisäksi Simeon oikealta laidalta hätyytteli jatkuvasti vaarallisesti sekä Maskun puolustusta että maalia. Noin 15 pelatun minuutin kohdalla taivas aukeni ja vettä alkoi tulemaan taivaalta enenevissä määrin. Tämä hyvin pian vaikeutti pelaamista, koska kenttä ei vedä vettä joistain kohtia lainkaan.

– Sade näytti jälleen, miksi Musan kentän remontti on tarpeellinen. Nyt kenttä joudutaan jälleen ottamaan pois käytöstä, ja korvaavana paikkana juniorit joudutaan viemään Karhuhalliin, myös tekonurmen ollessa remontin alla. Asia koskettaa satoja junioreita kaupungissa. Pelejä perjantaille ja viikonlopulle on useita. Myös vaihtopenkkien katot olisi hyvä saada kuntoon ja tätä asiaa työstetään kentänhoitajien kanssa, kommentoi junioripäällikkö Mikko Heikkilä.

Ottelun 28. minuutilla kulman jälkitilanteesta MuSa sai ansaitun johtoaseman. Maalin viimeisteli kukapa muukaan kuin Sami Rantala.

Ottelun kulku tuossa vaiheessa näytti että pelistä tulee melkoista taistelua kentän kunnon koko ajan huonontuessa. Ottelu oli kuitenkin koko ajan viihdyttävää katsottavaa joukkueiden antautuessa sateen ja märän kentän taistelulle täysillä. MuSa kehitteli jatkuvalla syötöllä vaarallisia tilanteita kentällä Niilo Puustisen johdolla, Simeon ja Adeleke säestivät hyvällä esityksellä.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä todella hyvä, ei ollut mitään hätää. Paikkoja oli kyllä ihan riittävästi ratkaista sen jälkeen, kun peli oli meille 1-0. Toisella puoliajalla kenttä oli jo huonossa kunnossa, mutta sen piikkiin ei voi liikaa laittaa. Kylmäpäisyyttä tarvitaan ratkaisutilanteissa, Puustinen pohti matsin jälkeen.

Toisen jakson alkuun Masku tulikin ryminällä. Se kontrasi pari kertaa vaarallisesti aiheuttaen harmaita hiuksia MuSan puolustukselle. 63. minuutilla joukkue sai sitten ansaitsemansa tasoituksen Aatu Hagelbergin sijoittaessa pallon taitavasti tolpan juureen. Tilannetta edelsi nopea vastahyökkäys ja pieni merkkausvirhe MuSan puolustukselta.

Hetken aikaa MuSa vaikutti hämmentyneeltä Maskun maalista ja tuossa kohtaa olikin Maskun momentum kääntää peli voitoksi. Tämän jälkeen peli alkoi jälleen enenevissä määrin kääntyä MuSalle. Hyviä paikkoja ratkaista ottelu siunaantui useita sekä Sami Rantalalle, Simeonille että Adelekelle. Ratkaisut olisivat kaivanneet hieman viileyttä lisää.

Ottelun jälkeen vastuuvalmentaja Pireksellä oli tunnetila vähän samanlainen kuin XL5:lla 1990-luvulla: tää on mun deja vu – kokenut oon tän joskus ennenkin.

– Pelin kuva alkaa olemaan tyypillinen meille. Hallitsemme sitä ja saamme tarvittavat paikat pelin ratkaisemiseksi mutta onko se sitten nuoruuden intoa kun ratkaisupaikoissa tai paineen alla emme pysty vielä iskemään peliä poikki.

Päävalmentaja ymmärtää, että kyse on osaltaan nuoren joukkueen oppimisprosessista. Toki tästäkin huolimatta tulos on se, mikä ratkaisee aina. Täydet kolme pistettä olisivat tehneet eetvarttia sarjan kärkikamppailussa.

– Olemme puhuneet asiasta ja tehneet sen eteen hommia mutta jotkut asiat pelissä tulevat vasta kokemuksen kautta. Yago näytti maalilla johtajuutta ja Niilo tuli hyvin sisään joukkueeseen. Abbaksella tuli pientä vaivaa jalkaan, joten hän huilaa ainakin viikonlopun P20-pelin.

Lauantaina P20 SM-Sarjan pelit jatkuvat Wembleyllä kello 17 alkavassa pelissä NoPS:ia vastaan. Sarjatilanne on kutkuttava, sillä Pori Akatemia porskuttaa sarjan kärkipaikoilla. Tervetuloa kannustamaan pojat voittoon!