Sitkeä uurastus palkittiin lauantaina kotikentällä

Musan Salaman naisten edustusjoukkue sai lauantaina vieraakseen Fc Sport Akatemian Vaasasta. Edellisen kierroksen tappiosta sisuuntuneet porilaiset aloittivat pelin vahvasti. Pallonhallinta säilyi maltilla kotijoukkueella ja pelin painopiste oli vastustajan kenttäpuoliskolla. Varsinaisia vaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan hyvistä yrityksistä huolimatta saatu rakennettua ensimmäisen puoliajan aikana.  Muutama laukaus maalia kohden sekä kulmapotku eivät tuottaneet  toivottua tulosta, vaan ensimmäinen jakso päättyi maalittomana.

Tauolla valmennus terävöitti päättäväisyyttä sekä suoraviivaisuutta hyökkäyspelaamiseen, mikä näkyi MuSan toisen puoliskon pelissä. Pelaamiseen tuli lisää vauhtia ja MuSa pääsi useamman kerran murtautumaan laitakaistoilta ja toimittamaan palloja Sportin maalin edustalle. Lopulta 87 minuutin kohdalla läpi ottelun pirteästi pelannut Aino-Kaisla Kyhä päästi joukkueensa sekä kotiyleisön piinasta ja viimeisteli 1-0 osuman, joka jäi myös ottelun ratkaisumaaliksi. Kyhä palkittiin pelin parhaana pelaajana aivan ansaitusti. Pelin lopussa Sport sai vielä rangaistusalueen rajalta vaarallisen vapaapotkun, mutta Jenna Saari torjui laukauksen varmoin ottein ja esti tasoituksen syntymisen.

Päävalmentaja Timo Suontaka oli tyytyväinen ottelun tulokseen ja jokaisen pelaajan panokseen. ”Voitto maistuu hyvältä ja antaa jokaiselle itseluottamusta tekemiseen. Tänään jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa. Silloin kun uskotaan omaan tekemiseen ja ollaan kärsivällisiä niin tulosta syntyy.” Erityisesti Sanni Välilän esitys lämmitti valmentajan mieltä: ”Kokemus ja johtajuus puolustuslinjassa auttoivat meitä tänään ottamaan tärkeät kolme pistettä yhden sijaan. Välilän rauhallisuus ja määrätietoisuus vaikuttivat esimerkkinä koko joukkueen keskittymiseen viimeisellä ratkaisevalla vartilla.”

”Nyt katseet suunnataan jo seuraavaan peliin. Taas on viikko aikaa harjoitella ja parantaa pelaamista. Meidän pitää pystyä luomaan vielä enemmän uhkaa vastustajan maalille.” Suontaka kiteyttää uuden viikon tavoitteet. Seuraavaksi MuSan naiset suuntaavat Kokkolaan F10 vieraaksi.

Saari, Granberg, Välilä, Lamminen, Akola, Kyhä, Raitanen(Ketamo), Ylikraka, Vehmasto(Nieminen), Suontaka, Numminen(Ylinaatu) 

Vaihdossa: Kuuri-Riutta, Siren