MuSa murskavoitolla lohkon kärkipaikalle

Sunnuntai-illan ottelusta muodostui Naisten Kakkosessa maalikimara, kun vierasjoukkue MuSa haki Kaarinasta voiton lukemin 1-11.

Odotettavissa oli edellisten kohtaamisten perusteella tasainen kamppailu, mutta voimasuhteet olivat talven aikana muuttuneet selkeästi Salaman eduksi. Pelin kuva oli alusta saakka selvä: vieraat hyökkäsivät ja kotijoukkue pyrki puolustamaan. MuSa loi maalipaikan toisensa jälkeen ja oli jo ehtinyt hukatakin muutaman mahdollisuuden ennen vartin pelin jälkeen syntynyttä ensimmäistä osumaa, jonka iski Jessica Kannosto.

Toisen maalin laukoi 22. minuutilla Amelia Luotonen oikealta laidaltaan ja kolmannen heti perään Matilda Vehmasto suoraan maalin edestä. KaaPon pelin avaaminen jäi toistuvasti vieraiden prässin alle ja pelitapahtumat etenivät kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. 27. minuutin kohdalla MuSa siirtyi jo 0-4 johtoon, kun Aada Kylävainio teki kauden avausmaalinsa.

Kotijoukkue pyrki riistoistaan suoraviivaisesti vieraiden selustaan ja onnistuikin luomaan kaksi vaarallista tilannetta. Ensimmäisen siivosi väljemmille vesille MuSa-puolustaja Tiina Lilja, mutta jälkimmäinen tuotti tuloksen ja maalille vapaaksi löytänyt Lotta Uotila kavensi lukemiksi 1-4.

Toisella puoliajalla MuSan pallonhallinta jatkui, eikä Sanna Jääskeläisen vartioimaa maalia juuri hätyytelty. MuSa liikutti palloa vähin kosketuksin ja eteni keskitys- ja vetopaikoille. Jakson ensimmäiset maalit ja samalla hattutempun viimeisteli kärkeen siirretty Luotonen. Heti perään iski Aada Kylävainio illan toisen maalinsa. Lukemia kaunistelivat sen jälkeen Vehmasto 73. peliminuutilla sekä Anniina Raitanen 76. minuutilla. Lisämaaleja pääsivät yrittämään myös Kannosto aivan lähietäisyydeltä sekä vaihdosta sisään tullut Rebecka Lehtonen, jonka pusku kuitenkin kolahti ylärimaan. Hetkeä myöhemmin Lehtonen sai maalin eteen uuden mahdollisuuden, eikä tällä kertaa erehtynyt vaan runttasi pelivälineen päättäväisesti ohi KaaPo-veskarin.

Lisäajan puolella pääsi maalin makuun vielä Sofia Stenbacka, joka komealla kaukolaukauksella ylitti KaaPon maalilla urakoineen Annabella Nummelinin. Loppuvihellys sinetöi tuloksen ja siirsi porilaiset maalieron turvin A-lohkon kärkipaikalle. Ilman pistemenetyksiä jatkaa edelleen myös HPS/2, jonka lisäksi tasapisteissä on nousijajoukkue RaiFU.

Päävalmentaja Essi Helander oli tulokseen tietenkin tyytyväinen, mutta kaipaa edelleen lisää laatua viimeistelyyn. “Tulee ottelu, jossa saamme yhden tai kaksi hyvää maalipaikkaa ja silloin pallon on löydyttävä verkosta. Tänään saimme aika paljon anteeksi.” Toisaalta maalipaikkojen suuri määrä lämmittää mieltä: “Kävimme torstaina läpi hyökkäävien pelaajien yhteistyötä ja liikkeitä, joten oli mukava nähdä asioiden toimivan käytännössä.”

Seuraavan kerran MuSa taistelee pisteistä Hämeenlinnassa sunnuntaina 28.5. kun joukkue matkustaa Härmän vieraaksi.