Viikonlopun tavoite kullankirkas

MuSaFutsal matkustaa Helsinkiin tähtäimessään kaksi voittoa

Naisten Futsal-liigan loppu häämöttää. Jos ingressissä oleva porilaisten tavoite toteutuu, niin mestaruuspytty nousee MuSaFutsalin kapteenin Siiri Liljan käsivarsille sunnuntaina Pirkkolassa. Finaalisarjan avausottelun jälkeen MuSaFutsal johtaa sarjaa voitoin 1 – 0. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. IFK:n voittaessa edes toisen viikonlopun otteluista, niin mestaruus ratkeaa Porissa seuraavana viikonloppuna.

Avausottelu pelattiin Porin Nams-Areenalla viime viikon lauantaina. Avausottelua oli seuraamassa suuri yleisömäärä (266), joka ei nähnyt ottelun alussa sellaista tuttua tunnustelua. Heti alkuun joukkueet löivät hanat tiskiin ja onnistumisia tuli heti maalienkin muodossa. Reilun kolmen minuutin pelin jälkeen taululla olivat lukemat 2 – 1. Ensin onnistui HIFK FS ja vajaa minuutti myöhemmin MuSaFutsal oli jo johdossa. Ottelu oli tasainen ja kumpikin pystyi luomaan tekopaikkoja. Avausjaksolla iskettiin osumia tasatahtia ja taukoa lähdettiin viettämään 3 – 3 lukemissa. Toisen jakson kaksi ensimmäistä osumaa iski MuSaFutsal. IFK onnistui enää kertaalleen, joten MuSaFutsal nappasi itselleen avausfinaalin voiton lukemin 5 – 4 (3 – 3). Lauantain viides MuSaFutsal maali joukkueen tuhannes maali liigataipaleella, joka alkoi jo kaudella 2011 – 2012.

Runkosarjan kohtaamiset menivät kumpikin MuSaFutsalin nimiin. Porissa lukemat olivat 4 – 2 (1 – 1) ja runkosarjan päätöskierroksella Helsingissä voittaja ratkesi vasta voittomaalikisassa. Lukemat Helsingissä kirjattiin muotoon 3 – 4 vm. 3 – 3 ja. 2 – 2 (1 – 1). Näistä kaikista otteluista ja joukkueiden muistakin keskinäisistä näkee sen, että hyvin tasaväkinen pari on kyseessä. Otteluiden voittaja ratkeaa yleensä pienellä marginaalilla pieniin eroihin. Tuleva viikonloppu tuskin tekee poikkeusta tähän.

Playoffien pistepörssistä löytyy finalisteja ihan kärkisijoilta. MuSaFutsalin Anni-Elina Luotonen (9+11) pitää piikkipaikkaa hallussaan. IFK tehokkain on ollut Hanna Halonen (8+8), joka on kolmantena. Muista MuSaFutsalin tehopelaajista kärkipaikoilla ovat Netta Hannula (9+3), Minttu Ylikraka (6+3), joka on viime otteluissa noussut isoon ratkaisurooliin. IFK:n Tiia Savolainen (6+4) on myös ollut ratkaiseva tekijä siinä, että miksi IFK näitä pelejä pelaa. Annette Korin (6+1) on antanut IFK-kaksikolle hyvää tulitukea.

Maalivahtiosastolla kumpikin joukkue on luottanut yhteen maalivahtiin playoffeissa. Niin MuSaFutsalin Siiri Lilja kuin IFK:n Tytti-Maria Mikkola ovat olleet torjuntavastuussa jokaisessa ottelussa.

Viime sunnuntaina pelattiin liigan pronssiottelu Ylöjärvellä YIlveksen ja GFT:n kesken. Jännitysnäytelmän vei lopulta YIlves jatko-ottelun jälkeen lukemin 9 – 7 jo. 5 – 5 (1 – 2).

Viikonlopun ottelut tulevat tuttuun tapaan suorina lähetyksinä Ruutu+:lta. Kumpikin ottelu alkaa klo 13.00 Pirkkolan palloiluhallissa.

Artikkelin kuva: Heini Lehtipuu