Neljä nuorta sopimuksiin
18.9.2018 22:39 Uutiset / Naiset

MuSaFutsal on solminut sopimukset neljän B-ikäisen pelaajan kanssa

MuSaFutsalin paletti alkaa olla koossa. Viimeisimmät sopimuksen allekirjoittaneet pelaajat ovat neljä B-ikäistä pelaajaa. Kolme pelaajaa oli jo viime kaudella joukkueen mukana. Kaikki kolme olivat viime keväänä voittamassa SM-hopeaa B-tyttöjen SM-lopputurnauksessa Seinäjoella.

Kolmikko on Ida Silvennoinen, Suvi Vilja ja Roosa Erkkilä. Neljäs sopimuksen kirjoittanut oli myös voittamassa hopeaa viime keväänä. Hän pelasi toissa kaudella jo yhdessä naisten liigan ottelussa. Hän on Jasmin Ylikraka.

Erkkilä tulee aloittamaan kauden sairastuvan puolelta, mutta on silti innokkaana odottamassa kauden alkua. Joukkue on hänen mielestään valmiimpi mitä viime kaudella. Yhteishenkeä Erkkilä kehuu myös estoitta. Oma loukkaantuminen on tietysti takaisku toista kautta aloittavalle pelaajalle, mutta silti Erkkilä on käynyt harjoituksissa imemässä tietoa. Paluuajankohta ei vielä ole tarkkaan selvillä, mutta luultavasti se menee ensi vuoden puolelle. Hän myös sanoo, että ei jännitä tätä alkavaa kautta niin paljoa kuin debyyttikauttaan. Eikä se johdu siitä, että hän aloittaa kauden sairastuvalta. Viime kaudella Erkkilä oli mukana kuudessa Liigaottelussa.


Erkkilä puolustaa myös tulevalla kaudella MuSaFutsalin
valkoisessa paidassa.
Kuva: Kari Saha / Urheilusuomi.com

Ida Silvennoinen haluaa pelata uransa parasta futsalia ja kertoo haluavansa kehittyä harjoitus harjoitukselta. Hän myös odottaa tulevaa kautta innolla ja toivoo voivansa auttaa joukkuetta parhaan kykynsä mukaan. Viime kaudella Silvennoiselle kertyi neljä Liigaottelua ja yhden hän on pelannut edelliskaudella.

Suvi Vilja oli innoissaan saadessaan mahdollisuuden allekirjoittaa uusi sopimus MuSaFutsalin kanssa. Vilja haluaa jatkossa panostaa futsaliin ja haluaa oppia koko ajan lisää. Valmentajalta Vilja saa varmuudella sellaiset työkalut, joilla kehitystä tapahtuu. Itseluottamusta hän haluaa lisätä, jotta pystyy sitten pelaamaan tietyllä tasolla Liigassa. Tulevalla kaudella Vila haluaa jättää joka pelissä 100 % kentälle ja siten auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Viime kaudella Viljalle kertyi kolme Liigaottelua.

Neljäs pelaaja on siis Jasmin Ylikraka, joka hänkin odottaa tulevaa jo innolla ja, että pääsee pelaamaan tosipelejä. Hän oli mukana kummassakin harjoitusottelussa ja esitti pirteitä otteita. Tulevalla kaudella hän haluaa kehittyä niin pallollisesti kuin taktisestikin. Hän kehuu valmentaja Helanderia, joka osaa kertoa asiat selkeästi. Erona B-tyttöjen peleihin hän pitää isona. Naisissa peli on huomattavasti taktisempaa ja myös pallonkäsittelyssä on eroja, sillä naisten peleissä tehdään asioita harkitummin. Ylikraka kehuu MuSaFutsalin joukkuehenkeä ja uskoo joukkueen menestyvän tulevalla kaudella.


Kuvassa vasemmalta: Silvennoinen,
Vilja ja Erkkilä.
Kuva: Nyblin

Naisten Liigaan on nyt aikaa noin kaksi viikkoa. MuSaFutsal julkaisee vielä huomenna yhden pelaajasopimuksen. Sarja-avaus FTK:ta vastaan pelataan Porissa lauantaina 29.9 klo 18 alkaen Porin Urheilutalolla.




   
Lisää uutisia
Musan Salama
«  Huhtikuu   »
Kategoriat