MuSaFutsalin miehet uuden tilanteen edessä
7.11.2017 17:52 Uutiset / Miehet

Miesten futsalkausi on käynnistynyt

Tässä tulee miesten kausiennakko vähän myöhässä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.

MuSaFutsalin miehet putosivat viime kauden päätteeksi Ykkösestä seitsemän siellä pelatun kauden jälkeen. Nyt edessä on ollut paluu takaisin alueelliseen Kakkoseen, joka on tällä kaudella Länsi-Suomen Kakkonen. Vierasmatkat suuntautuvat 8-tietä etelään Turun seudulle.

Harjoitusotteluita MuSaFutsal pelasi kolme, joista saldona oli yksi voitto ja kaksi tappiota. Pre-seasonin ensimmäisessä ottelussa oli heti kova vastustaja, sillä Somerolla kohdattiin viime kauden Liiganelonen SoVo. Somerolta lähdettiin kotiinpäin 6 – 3 (4 – 2) tappio niskassa. Ottelu oli samalla TUL-cupin finaali. Toisessa harjoitusottelussa kohdattiin vieraissa Ykköseen valmistaunut FC Rauma. Raumalta haettiin hieno voitto lukemin 7 – 4. Viikko ennen kauden avausottelua pelattiin Harjavallassa samaan sarjaan valmistautuvaa PTU:ta vastaan ja tuloksena nöyryyttävä ja ehkä herättävä 7 – 0 (4 – 0) tappio. Niinhän sitä sanotaan, että huonon kenraalin jälkeen tulee hyvä ensi-ilta. Niinhän siinä sitten kävikin.

Kakkosta on nyt pelattu pari kierrosta ja MuSaFutsalin saldona on voitto ja tappio. Voittotili aukesi heti kauden ensimmäisessä ottelussa, kun Harjavallassa kaatui LTU lukemin 6 – 2 (x – x). Ensimmäinen vierasottelu suuntautui Piikkiöön paikallisen Palloseuran vieraaksi, josta lähdettiin kotimatkalle 9 – 6 (2 – 3) tappio niskassa. Kakkosessa seuraava ottelu pelataan isänpäivänä, jolloin MuSaFutsal matkustaa Alastarolle AU:n vieraaksi.

Viime kaudesta joukkue on uusiutunut lopulta aika paljonkin. Vanhoista pelaajista sivuun jäivät Juha Helander, joka myös jätti valmentajan tehtävät keskittyen nyt naisten joukkueen valmennukseen. Jone Vallin ja Jukka Palenius jäivät loukkaantumisten vuoksi syrjään. Jonne Forsström jatkaa pelejään Ykkösessä FC Rauman väreissä. Uusia kasvoja on tullut heidän tilalleen useita. Nakkilan Nastasta siirtyivät Toni Kukkula ja Juuso Ollonqvist. MuSasta jalkapallon puolelta tuttuja nimiä tuli myös futsalin pariin. Juha Vallin ja Teemu Pelttari reservijoukkueesta ja Juuso Rantala edustusjoukkueesta. Junioreista rinkiin ovat nousseet Akseli Rantanen ja Verneri Nummi, jotka pelasivat viime kaudella futsalia FC Ulvilan B-pojissa.

Valmennus siis uudistui, kun Helander keskittyy vain naisten joukkueeseen. Kesällä löydettiin uusi mies tehtävään, kun Nakkilasta Poriin saapui Ali Rantala, joka valmensi viime kaudella Nakkilan Nastaa. Kokemusta on myös PoPasta niiden Liiga-ajoilta ja kaapista löytyy myös yksi SM-pronssi.


Ali Rantala (sininen paita) on miesten pääkäskijä
tällä kaudella.
Kuva: Janne Helander

Rantala lähti MuSaFutsalin perämiseen innokkaana, sillä hän tietää, että organisaatiossa tuetaan futsalia ja joukkue on lähtenyt taistelemaan paikkaa takaisin Ykkösestä. Rantalalla on oma näkemys siitä, miten futsalia pelataan, joten MuSaFutsalissa tullaan kauden aikana näkemään jotain uutta. Vanhaakin yritetään pitää yllä ja siihen apuja hän saa kakkosvalmentaja Timo Laurilalta, jonka peliura jatkuu vielä tulevallakin kaudella.

Tällä kaudella on varmasti erityylisiä joukkueita vastassa kuin ollaan viime kausina totuttu, joten Rantalan mukaan se vaatiikin pientä viilausta omaan peliinkin. ”Joukkue on tehnyt lukemattoman määrän eritasoisia virheitä, ja niiden karsiminen on seuraavien viikkojen teema. Tasaisuus otteisiin pitää nyt löytyä”, kertoo Rantala, joka on nyt ollut muutaman pelin MuSaFutsalin pääkäskijänä. ”Joukkue on asettanut tavoitteekseen karsintapaikan Ykköseen”, päättää Rantala.

Joukkueen kapteenina on edelleen taistelun ruumiillistuma, kokenut kettu Lasse Piira. Yli 100 ottelua MuSaFutsalin paidassa Ykköstä pelannut Piira on ollut odottavalla kannalla uudituksista mitä on joukkueeseen kesällä tullut. ”Pelaajisto ja valmennus kun on vaihtunut, niin opettelemista on ollut” kertoo Piira. ”Mielenkiinnolla odotetaan tulevaa, vaikka kausi ei ehkä ole niin lähtenyt kuin odotettiin”. Vaikka kausi ei siis ole lähtenyt niin kuin kaikki olivat odottaneet niin Piira on myös sitä mieltä, että tottakai tavoitteena on nousta takaisin Ykköseen. Helppoa se ei ole, mutta työtä sen eteen tehdään kovaa.

Muista joukkueista ei tiedotus paljoakaan tiedä, joten mitään syväanalyysiä on vaikea tehdä. Tavoite on siis kuitenkin päästä karsimaan Ykkösen paikasta.

Ottelut

La 28.10 MuSaFutsal – LTU 6 – 2 (2 – 1)
Pe 3.11 PiPS – MuSaFutsal 9 – 6 (2 – 3)
Su 12.11 AU – MuSaFutsal
La 25.11 FC NU – MuSaFutsal
La 2.12 MuSaFutsal – TuKV
La 9.12 PTU – MuSaFutsal
La 16.12 MuSaFutsal – KF Kosova
Ti 2.11-18 FC Halikko – MuSaFutsal
Su 14.1 LTU – MuSaFutsal
Su 21.1 MuSaFutsal – PiPS
Su 28.1 MuSaFutsal – AU
Su 11.2 MuSaFutsal – FC NU
La 17.2 TuKV – MuSaFutsal
Su 25.2 MuSaFutsal – PTU
Su 4.3 KF Kosova – MuSaFutsal

Kotiottelut pelataan Porin Urheilutalolla, paitsi kauden viimeinen ottelu (Harjavalta).
La 10.3 MuSaFutsal – FC Halikko


Joukkue 2017-2018:
Maalivahdit:
1. Joni Kuusisto (A)
12. Teemu Lehti
xx. Jesse Vuorinen

Kenttäpelaajat:
2. Juuso Ollonqvist
3. Timo Laurila (A)
4. Lasse Piira (C)
5. Juuso Rantala
6. Toni Kukkula
7. Venni Salonen
8. Teemu Pelttari
9. Tommi Heinonen
10. Tommi Järvinen
13. Juha Vallin
16. Toni Miettinen
27. Sami Kauppi
39. Joona Salminen
xx. Verneri Nummi
xx. Akseli Rantanen
xx. Sami Rantala
xx. Joonas Salo


   
Lisää uutisia
Musan Salama
«  Marraskuu   »
Kategoriat