Musan Salaman autoarpajaisten palkinto luovutettiin voittajalle
11.9.2017 9:07 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Onnellinen voittaja Kati Laasa voittoarpansa ja palkintoautonsa kanssa

Ensimmäistä kertaa toteutettujen Musan Salaman autoarpajaisten palkinto on löytänyt tiensä voittajan pihaan. Onnekas voittaja on Kati Laasa. Palkintona ollut Toyota Yaris luovutettiin voittajalle arpajaisten yhteistyökumppanina mukana olleen Autoluojuksen tiloissa viime viikolla.

- En usko vieläkään voittooni. En ollut paikalla ottelussa, kun auto arvottiin. Sain tiedon voittonumerosta ystävältäni ja sen jälkeen olen tarkastanut oman arpani numeron useita kertoja. Se, että voittonumero löytyy juuri minun arvastani, tuntuu yhä epätodelliselta. Minulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä, joten tästä saadaan heille turvallinen kulkuneuvo, kunhan ensin saavat ajokortin. Käyttöön tämä auto meille tulee, ei koriste-esineeksi, iloinen voittaja kertasi tuntojaan luovutuksen yhteydessä.

Musan Salaman autoarpajaiset toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Seura tulee järjestämään autoarpajaiset myös ensi kaudella. Ensimmäisestä kerrasta saatiin arvokasta oppia, jota hyödynnetään vuoden 2018 arpajaisissa. Ensi vuoden arpajaisiin tehdään pieniä muutoksia, jotka tekevät tuotteesta vielä houkuttelevamman ja näin entistä helpomman myydä.

Kiitoksia kaikille autoarpajaisprojektiin osallistuneille, kiitoksia yhteistyökumppanillemme Autoluojukselle sekä kiitoksia kaikille arpoja ostaneille. Musan Salama kiittää!


   
Lisää uutisia
Musan Salama
«  Huhtikuu   »
Kategoriat