T18 päätti kevätkierroksen voittoon ja säilytti sarjapaikkansa

Musan Salaman T18-joukkueella riitti panosta vielä kevätkierroksen viimeisessäkin ottelussa, kun vieraaksi saapui sarjapaikastaan niin ikään taistellut PU-62. Pelistä oli taisteltava kolme pistettä, sillä ainoastaan voitolla MuSa varmistaisi oman sarjapaikkansa T18 Ykkösessä. 

Pelin alkaessa MuSan joukkue marssi syystäkin päättäväisellä ilmeellä kentälle ja peli lähti hyvin liikkeelle. Vastustajan verkko heilui jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun hyvän painostuksen ansiosta Ronja Räsänen pääsi viimeistelemään lukemiksi 1-0. Maalin myötä kotijoukkue sai entistä enemmän itseluottamusta ja pelin painopiste siirtyi täysin vastustajan kenttäpuoliskolle. Ronjalla oli pelivire ja laukaus kohdallaan myös pelikellon näyttäessä 12 minuuttia: näyttävä veto rangaistusalueen rajalta painui vastustamattomasti maalivahdin yli ja Salama siirtyi jo 2-0 johtoon. 

MuSalaisten pallon liikuttelu ja prässääminen oli läpi ottelun hyvällä tasolla. Pelissä näkyi hyvin joukkueen tahtotila, sillä pelaajat joutuivat pelaamaan selkä seinää vasten, pelkästä voitosta. Vielä ennen puoliaikaa laidallaan ison työmäärän tehnyt Noora-Maija Saranpää lisäsi kotijoukkueen johtoa suoraan maalin edestä ja hetken kuluttua Räsänen täydensi hattutemppunsa siirtäen MuSan varsin ratkaisevan tuntuiselle 4-0 etumatkalle. Tauolle koppiin käveli ylpeä ja rauhallinen joukkue, sillä ensimmäinen jakso oli ollut täysin Salaman omissa käsissä.

Toisella puoliajalla pelin tempo laski hieman, mutta hallinta säilyi. MuSan puolustus pääsi suhteellisen helpolla läpi ottelun, toppareiden Esther Granbergin ja Anna-Sofia Isomäen johdettua puolustuslinjaa varmoilla otteilla. Etenkin Isomäki pääsi aktiivisesti osallistumaan myös hyökkäyspeliin tekemällä muutaman näyttävän nousun pallon kanssa. 

Vaarallisia tilanteita saatiin luotua toisellakin puoliajalla vastustajan maalille useaan otteeseen. Hyvistä yrityksistä huolimatta ja vastustajan loistavan maalivahdin ansiosta seuraavaa maalia saatiin kuitenkin odottaa melkein pelin loppuhetkille asti. Lopulta noin 75 minuutin kohdilla hyvän pystysyötön perään rynnännyt hyökkääjä Mariella Niinivirta vei kotijoukkueen läpiajosta 5-0 johtoon. Enempää maaleja ei pelissä nähty ja MuSa nappasi tärkeän ja tyylikkään 5-0 voiton.

Voiton myötä MuSa säilytti sarjapaikan syyskierrokselle ja jatkaa T18 Ykkösessä. Pelin jälkeen valmennus oli syystäkin tyytyväinen tyttöjen suoritukseen. “Joukkueemme oli pakkovoiton edessä ja siitä huolimatta suunniteltua pelisuunnitelmaa pystyimme noudattamaan läpi ottelun. Henkisesti olimme todella valmiita peliin.” summasi päävalmentaja Timo Suontaka pelin jälkeen. “Kevätkierros oli meille tuloksellisesti haastava, vaikka pelillisesti kehitystä on koko alkukauden ajan tapahtunut. Talven aikana pääpaino on selkeästi ollut fyysisen puolen kehittämisessä ja henkilökohtaisten perusasioiden parantamisessa.” 

Vielä ennen kesätauolle jäämistä joukkue harjoittelee pari hyvää harjoitusviikkoa. Joukkuepelaaminen on valmennuksen mielestä selkeä seuraava kehityskohde, jota kesän ja syksyn aikana lähdetään viemään eteenpäin.

Yleisesti ottaen harjoittelu tähän saakka ja yhteistyö naisten joukkueen sekä nuoremman T15-ikäluokan kanssa on sujunut kevään aikana hienosti. Useampikin T18 pelaaja on päässyt jo kokeilemaan omaa tasoaan naisten mukana, niin harjoituksissa kuin myös peleissä. Samoin nuoremmasta ikäluokasta on käynyt säännöllisesti pelaajia harjoittelemassa ja pelaamassa T18 joukkueessa. Hyvin sujunutta yhteistyötä jatketaan ja edelleen kehitetään palvelemaan sekä pelaajakehitystä että joukkueiden toimintaa.

Yhteistyön puolesta puhuu myös seuran tyttöjen valmennuspäällikkö Essi Helander. “Pelaajien sujuva ja organisoitu liikkuminen eri ikäluokkien välillä on loistava mahdollisuus kehittää nuoria pelaajia ja luoda jokaiselle sopivan haastava ympäristö. Naisten edustusjoukkueeseen saakka ulottuva järjestelmä antaa tilaisuuden kilpailla sekä yksilöllistää pelaajien harjoittelua tarpeiden mukaan.” Toimivasta systeemistä Helander antaa kiitosta valmennustiimeille: “Pelaajien henkilökohtaiset viikkosuunnitelmat, niistä viestiminen ja kuormituksen seuraaminen vaativat oman aikansa vielä arkisen joukkuevalmennuksen päälle. On ilo toimia porukassa, jossa työtä ei pelätä vaan pelaajien hyväksi tehdään tosissaan duunia päivittäin.”

Saari, Riikonen (67. Ylinaatu), Granberg, Isomäki (75. Kulju), Tuominen (81. Siren). Saranpää, Kyhä, Kumpuniemi (81. Rostedt), Akola, Niinivirta (82. Nieminen), Räsänen (67. Hirttiö).