Valmennuslinja
ESIPUHE
Haluamme, että lapset ja nuoret kokevat mahdollisimman paljon onnistumisen tunteita ja kohtelevat itseään ja toisiaan hyvin. Jotta onnistumisen tunteita tulee mahdollisimman paljon, on hyödyllistä harjoitella mahdollisuuksien mukaan. Me itse pystymme onneksi luomaan mahdollisuuksia. Harjoitusmahdollisuuksia on muun muassa joukkueen ja seuran järjestämissä tapahtumissa, kotona vanhempien, siskojen ja veljien kanssa, kavereiden kanssa koulussa ja yksin. Näemme, että on hyödyllistä harjoitella monipuolisesti liikuntataitoja ja toimia pallon kanssa mahdollisimman paljon.
Ensimmäisten hetkien tärkein tehtävä on antaa mahdollisuus rakastua jalkapalloon, ei pelkästään peliin vaan palloon. Antaa lapsen potkia, heitellä, leikkiä, halata ja nukkua pallon kanssa. Kun lapsi on varma pallon kanssa, hänen itseluottamuksensa kasvaa. Kun itseluottamus kasvaa, syntyy halu harjoitella lisää ja kun harjoittelee lisää itseluottamus kasvaa. Itsetuntemuksen lisääntyessä, tietää lapsi ja nuori paremmin missä muodossa haluaa jalkapalloa rakastaa jatkossa: pelaajana, valmentajana, huoltajana, kannattajana, toimistotyöntekijänä, katsojana, tuomarina, joukkueenjohtajana, isänä, äitinä vai osana yhteisöä joka tapauksessa.
Yksilö on yhtä kuin seura. Seura ei ole suurempi, seura ei ole pienempi. MuSa on yhtä kuin Sinä. Sinä, joka luet tätä, määrität MuSalaisuuden. Millaisena sen haluat nähdä ja kokea on Sinusta kiinni. Millainen ihminen Sinä haluat olla, millaisena Sinä haluat nähdä seuran, joka pyrkii mahdollistamaan usean sadan lapsen ja nuoren harrastustoiminnan ja lähes kahdensadan toimihenkilön mukanaolon. Seuran, jonka pyrkimys on tarjota monipuolinen urheilullinen selkänoja, jotta lapset voivat kehittyä terveiksi nuoriksi ja aikuisiksi. Tahtotilana on opettaa yhdessä työskentelyn jalot taidot niin, että jokainen voi olla oma upea itsensä. Jalkapallotaidot rakentuvat näiden asioiden varaan ja päälle. Tiedämme, että kaikki on mahdollista. MuSassa voi pelata tulevat jalkapallo ammattilaiset ja maajoukkuepelaajat. Sitä on MuSa. Nyt.
Yksilön kehittyminen kasvattaa myös seuraa. Jos seura on suurempi kuin yksilöt, miten seura voisi ikinä kehittyä ja kasvaa. Seura ei ole myöskään pienempi. Yksilön kehittyminen tapahtuu joukkueen ja seuran kasvun myötä. Kukaan ei voi kasvaa yksin. Tarvitaan pelikaverit, valmentajat ja huoltajat, vanhemmat, kannattajat, tukijat, vastustajatkin. Jos kuulut vastustajiin, sinun on hyvä tietää, että sinuakin tarvitsemme. Olet tärkeä. Kaikkia tarvitaan, jotta voimme päästä uudelle tasolle. Kulttuurin luominen on Sinun vastuullasi, jokainen hetki on mahdollisuus luoda jotain uutta. Aina.
Jokaisen MuSalaisen toimihenkilön paras tunnustus osaamisesta on nuoren pelaajan kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että toimijana on pystynyt tuomaan pelaajan elämään jotain sellaista, mikä kestää loppuelämän. Mitä kiitollisempia nuoria pelaajia onnistumme kasvattamaan, sitä paremmin seura voi. Seura on yhtä kuin ihmiset seurassa, joten ihmiset voivat paremmin.
Millaista MuSalainen jalkapallo on? Jatkossa toivomme, että katsojat, vanhemmat, toisten joukkueiden valmentajat ja tuomarit tietävät, millaista jalkapalloa MuSa pelaa. He määrittäkööt, mitä peli on, jos haluavat. Peli näyttäytyy jokaiselle aina omalla tavallaan. Jokainen luo oman näkemyksensä pelistä ja kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa näkemäänsä. Kykenemme ymmärtämään, että kaikille ei aina välttämättä löydy oikeaa termiä, eikä kaikkea ole mahdollista määritellä sanoin tai ikuistaa kuvaksi.
Peli voi olla jotain sellaista, mitä ei voi sanoin kuvailla. Kaunista, täynnä tunnetta ja rakkauden paloa, se voisi olla lähimpänä kuvailtuna. Tällainen peli on vähän hankalampi määritellä, mutta yritetään: Pallonhallinta kestää ensin ikuisuuden, tilanteet vaihtuvat ja yhtäkkiä kuin salaman iskusta MuSa on hyökännyt terävästi ja viimeistellyt viileästi. MuSa hyökkää pelottomasti. Jos tulee pallon menetys, iskee Salama vielä kovemmin. Kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Kukaan ei koskaan voi muuta väittää, MuSassa kannustetaan olemaan omana itsenään. MuSassa rohkaistaan yrittämään ja yrittämään rohkaisemista. Toisten kannustus lisää vastuuntuntoa ja sen kautta vastuunkantoa. MuSassa halutaan pitää huolta itsestä, pelikavereista, veljistä ja siskoista. Nyt ja aina.
MUSALAINEN TOIMIHENKILÖ
Vapaata toimintaa, tietyin, yhteisön laatimin ehdoin. Juuri sinä olet se, joka sen käytännössä tekee. Sinä saat joukkueen syttymään. Sinä varmistat, että kaikki saavat peliaikaa ja kaikilla on hyvä olla. Sinä mahdollistat eniten harjoitteleville ja edistyneimmille väylän harjoitella lisää. Sen, että turnauksissa kaikille riittää ruokaa ja kyydit takaisin kotiin.
Minä olen välikäsi. Mahdollistaja. Minä astuu sivuun, kun toimitaan yhdessä. Joukkuepelaamista ja yhdessä tekemisen riemua.
HALU KEHITTYÄ
MuSalainen toimihenkilö haluaa kehittyä ihmisenä ja sitä kautta toimessaan. Kehittyäkseen on otettava uusia näkökulmia tekemiseen. Hyväksyttävä, että en vielä tiedä kaikkea. Jos tunnet jo tietäväsi, se kertoo, että et uskalla päästää kontrollia ja myöntää, että opittavaa on. Uuden oppiminen vaatii vanhan ravistelua. Kehittyäkseen on tehtävä palkitsevaa matkaa uuden oivaltamiseen. Oivallukset tulevat itsestä, toisten avustuksella.
AVOIMUUS
Suhtautumalla uteliaisuudella ja avoimuudella uusiin asioihin, joita jalkapallo ja iso yhteisö seuran ympärillä tarjoaa, takaa MuSalainen ennen kaikkea itselleen, että joka päivä voi oppia jotain uutta. On oltava myös avoin myöntämään, jos jotakin ei vielä tiedä tai jokin asia tuntuu vaikealta. Lähes kaikkia joskus hävettää, jännittää tai pelottaa. Oletko valmis kertomaan näistä tunteista? Avoin ja valmis tuntemaan?
POSITIIVISUUS
Positiivisesti asioihin suhtautumalla elämä on helpompaa ja nautinnollisempaa. Suurin osa ajatuksistamme on samoja kuin ne olivat eilen. Siltäkin osin pystymme vaikuttamaan toimintaamme. Ajatusten muuttamisessa meidän pitää uskaltaa venyttää aluetta, jossa tunnemme olevamme kontrollissa ja turvallisella alueella. Puhumalla itsestämme, toisistamme ja seurastamme positiiviseen ja kunnioittavaan sävyyn vaikutamme yleiseen ilmapiiriin ja ennen kaikkea juuri tärkeimpään eli itseemme. Ajatusten lisäksi myös toimimme käytännössä näin, tekemällä parempia valintoja hetkittäin.
SUUNNITELMALLISUUS
Suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Pyritään nauttimaan jokaisesta harjoituksesta, pelistä ja turneesta koko ajan enemmän. Otetaan kiitollisuudella vastaan myös tappio, koska olemmehan oppineet taas jotain. Pitkäjänteisellä ajattelulla ja hyvällä suunnittelulla pystymme vaikuttamaan tämän hetkiseen tekemiseemme. Huolellisesta suunnittelusta huolimatta asiat eivät aina mene juuri niin kuin olemme suunnitelleet. Kun tiedostamme tämän, pystymme tunnistamaan tilanteet, joissa pitää luottaa intuitioon ja vaihtaa suunnitelmaa. Olemme valmiita. Tilanteita, joissa asiat ei mene suunnitelmien mukaan tulee jalkapallossa päivittäin. Kun tulee tilanne, joka ei mene suunnitelmiemme mukaan, pyrimme ottamaan asiaan hieman perspektiiviä ja katsomaan asiaa hieman kauempaa. Tarkkailla tilannetta ikään kuin ulkopuolisena ja vasta sen jälkeen toimintaa.
ESIMERKILLISYYS
Edellä mainittujen mukaan, kun toimimme, osaamme olla samalla parempia esimerkkejä kasvavalle nuorisollemme. Meillä on mahdollisuus antaa heille eväitä elämässä, urheilussa ja jalkapallossa. Eväistä puheenollen esimerkkinä, mitä nautimme ravinnoksi pelaajien edessä tai miten puhumme vastustajasta. Toimiemme, sanojemme ja ajatustemme välissä ei pitäisi olla ristiriitaa. Esimerkin voima on valtava. Varsinkin valmentajana vastuu on suuri. Vastuu on jopa niin suuri, että kaikille se ei vielä sovi, mutta siihen voi kuitenkin kasvaa.
MUSALAINEN PELAAJA
TAITAVA
Taidolla tarkoitetaan tässä kohtaa kykyä käsitellä erilaisia tunteita, kuten voittoja ja tappioita, euforiaa ja pettymyksiä. Eräs taidon tärkeistä muodoista on muiden huomioon ottaminen ja samaistuminen. Taito olla rohkea. Uskallusta heittäytyä tilanteisiin, väistelemättä ja välittämättä, mitä ympärillä tapahtuu.
Liikunnalliset taidot tarvitaan ensimmäisenä. Ennen kuin voidaan juosta, pitää osata kävellä. Hitaasti kiirehtien. Meillä ei ole mikään piip mihinkään. Me olemme jopa kadottaneet sen sanan. Mihin sitä tarvitsisimme. Taitoa on malttaa. Kehitytään ja keskitetään kaikki osaamisemme, jotta pelaaja voi kokea liikunnan riemut täysipainoisina. Lisää terveyspäiviä tervetulleeksi toivottaen kutsumme mukaan myös vanhemmat ja koulut tämän taidon kartuttamiseen.
Jalkapalloilulliset taidot mainitaan vasta viimeisenä. Sanonta ”viimeisimpänä, muttei vähäisempänä”, ei ole turha sanonta. Jalkapallotaidoilla harhautetaan vastustaja, laukaistaan pallo alakulmaan tai riistetään vastustajalla pallo käsiä käyttäen. MuSalainen pelaaja osaa pelin perusperiaatteet ja lisää näin aikaa ja tilaa itselleen pelikentällä. Samalla tekee sen myös pelikavereilleen. Taidon harjoittelun laajentuminen ja lisääntyminen junioreidemme keskuudessa, nostaa tasomme uudelle, ennen näkemättömälle tasolle.
KUNNIOITTAVA
Jotta pelaaja voi kunnioittaa joukkuekavereita, valmentajia ja muita toimihenkilöitä kuin myös tuomaria ja vastapuolen pelureita, pitää kunnioittaa ensin itseään. Itsensä kunnioittamiseen tarvitaan hyvää itsetuntemusta. Kunnioittaminen pitää sisällään onnistuneita suorituksia ja sitoutumista yhteisiin päämääriin. Tärkeintä on olla oma itsensä. Mitä paremmin tuntee itsensä, ymmärtää myös, miksi on luotu yhteiset pelisäännöt, joiden noudattaminen on kunnianosoitus itselle ja muille.
URHEILULLINEN
Mitä Sinulle tulee mieleen, kun suljet silmäsi ja kuvittelet, mitä urheilullinen tarkoittaa? Syö hyvin, riittävästi ja ravinteikkaasti. Juo hyvin, mahdollisimman luonnonmukaisesti. Lähde treeneihin, joskus, vaikka vähän tekisi mieli tehdä jotain muutakin. Harjoituksiin saapuessasi teet treeneissä kaikkesi, otat pelottomasti vastaan maitohapon tunteet jaloissa, hengen haukkomisen juoksusarjan jälkeen, pistä siis itsesi likoon.
Hallitse mielesi ja kehosi. Huolehdi kehonhuollosta, niin kuin arvokkaimmasta esineestäsi. Pelaaja ymmärtää siis vastuun ja mahdollisuuden, minkä on saanut, kun saa pelata jalkapalloa, nauttia juoksemisesta ja pelikavereista. MuSalainen on valmis tutkimaan uusia tapoja parantaa tekemistään kokonaisvaltaisesti. Innokas oppimaan uusia harjoitteita ja toistamaan niitä kotona. Urheilullinen pelaaja ymmärtää, että pelkästään joukkueen yhteisillä harjoituksilla ei saavuteta vielä urheilullisuutta. Urheilija osaa antaa ison painoarvon oheis- ja omatoimiharjoittelulle, jota teemme seuran harjoitusten lisäksi kotitehtävien avulla.
MUSALAINEN PELITAPA
Koska rakastamme palloa, haluamme pitää sen mieluiten omalla joukkueella. Hyökkääminen ja puolustaminen on sama asia. Hyökätessämme, puolustamme parhaalla mahdollisella tavalla. Välillä käy niin, että vastustaja saa pallon pois ja se luo meille mahtavan mahdollisuuden prässätä pallo heti takaisin, juuri sopivasti, kun vastustaja on joutunut avaamaan omaa muotoaan.
Puolustaessamme olemme niin lähellä hyökkäämistä, että aistimme ja pystymme ennakoimaan jo, milloin ja missä pallon saamme. Jos menetämme pallon, käytetään seuraavat sekunnit tehokkaasti. Hyödynnetään vastustajan epäorganisoitua hyökkäysmuotoa, joka on pystytty hyvällä omalla pallollisella vaiheella aiheuttamaan. Riistetään pallo heti takaisin. Tärkeää on, että kaikki pelaajat toimivat samanaikaisesti ja määrätietoisesti. Lähimmät pelaajat liikkuvat kohti palloa niin nopeasti kuin pystyvät. Varsinkin ensimmäisellä, eli lähimmällä puolustavalla pelaajalla (usein hyökkääjä), on tärkeä rooli.
Toiset puolustavat pelaajat tukevat ensimmäistä prässääjää peittämällä helpot syöttösuunnat pois ja lähestymällä myös vastustajaa kovaa vauhtia. Kun hyökätessä välimatkat ovat järkevän mittaisia, saamme nopeasti prässin aikaiseksi. Puolustajat nostavat vastaantuleviin vastustajan pelaajiin. Kun prässi on hyvä, voi syvyyteen juoksevat pelaajat jättää paitsioon.
Jos riisto heti takaisin ei onnistu, aletaan hidastamaan vastustajan etenemistä. Pyritään ohjaamaan vastustajaa syöttämään esimerkiksi taaksepäin tai poikittain. Kun vastustaja on syöttänyt haluamaamme suuntaan, pyritään heti prässäämään vastustajaa, koska olemme saaneet vastustajan sinne, mihin halusimmekin. Jos pallolliselle pelaajalle ei saada prässiä, eikä pystytä hidastamaan etenemistä, vetäydytään mahdollisimman nopeasti pallon ja oman maalin väliin niin monella pelaajalla kuin mahdollista. Tärkeää on, jos vastustajalla on jalka vapaana, että selustaan ei pääse syöttämään ja juoksemaan.
Hyökätessämme näemme mahdollisuuksia edetä eri reittejä vastustajan maalille mahdollisimman tehokkaasti. Joskus se tarkoittaa hitaampaa hyökkäystä, jonka avulla määritämme pelin rytmin ja tiedämme, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Vastustajan linjojen ohittaminen linja kerrallaan opettaa pelaajillemme eniten. Junioreissa opiskelemme pelin eri vaiheita harjoittelussa ja sitä kautta peleissä. Hyökkääminen on vaikeampaa kuin puolustaminen, joten meidän pitää harjoitella enemmän hyökkäämistä kuin puolustamista.
PALLOTON VAIHE
Pallottomassa vaiheessa pallo on vastustajalla. Päätavoitteemme on voittaa pallo mahdollisimman nopeasti takaisin ja edetä pallolliseen vaiheeseen.
Jos riisto heti takaisin ei onnistu, aletaan hidastamaan vastustajan etenemistä. Ohitetut pelaajat kääntyvät ja juoksevat tekemään tuplaprässin, palaamalla omalle puolustettavalle alueelleen tai seuraten syvyysjuoksun, kunnes kanssapelaaja kommunikoi hoitavansa pelaajan.
Pyritään ohjaamaan vastustajaa syöttämään taaksepäin tai poikittain. Kun vastustaja on syöttänyt haluamaamme suuntaan, lähdetään heti prässäämään vastustajaa, koska olemme saaneet vastustajan haluamaamme suuntaan. Jos prässi ei vieläkään onnistu ja olemme edelleen liian kaukana vastustajasta, pidetään puolustusmuoto keski tai -matalassablokissa.
Jos pallolliselle pelaajalle ei saada prässiä, eikä pystytä hidastamaan etenemistä, vetäydytään mahdollisimman nopeasti pallon ja oman maalin väliin niin monella pelaajalla kuin mahdollista. Tärkeää on, jos vastustajalla on jalka vapaana, että selustaan ei päästä syöttämään ja juoksemaan.
Jos selustaan kuitenkin päästään pelaamaan, pitää maalivahdin ennakoida tilannetta olemalla riittävän ulkona voidakseen katkaista pystysyötön.
Jos vastustajan etenemistä pystytään hidastamaan ja estämään syötöt puolustuslinjamme selustaan, liikutaan lähelle vastustajaa ja pyritään riistämään aktiivisesti. Jos vastustaja pääsee ohi, on pelikaveri jo liikkunut tukemaan ja ohitettu pelaaja jatkaa puolustamista tullen tuplaprässiin tai puolustamaan omaa aluettaan.
Jos vastustaja pääsee etenemään rangaistusalueellemme, peitetään laukaukset, estetään poikittaissyötöt maalinedestä puolustamalla etualue pois, vartioidaan / kontrolloidaan vaarallisimmat vastustajat ja tyhjennä alue nopeasti, kun olemme voittaneet pallon.
Palloton vaihe -taktiset periaatteet
Kentällä |
Kentän ulkopuolella |
Välitön prässi menetyksen jälkeen. 1. puolustajan tehtävät. 1. puolustaja on vastustajan pallollista lähimpänä oleva pelaaja (usein hyökkääjä tai keskikenttä) Pyri katkaisemaan vastustajan syöttö Riistä pallo heti omalle joukkueelle Vaikeuta etenemistä Pakota huonoon syöttöön / ratkaisuun |
Opetellaan kiittämään. Ollaan kiitollisia siitä, että saadaan pelata jalkapalloa, päästään liikkumaan ja juoksemaan. Nautitaan joka hetkestä. |
2. puolustajan tehtävät. 2. puolustaja on vastustajan pallollista toiseksi lähimpänä oleva pelaaja / pelaajat. Antaa tukea prässäävälle pelaajalle ja samalla paineistaa henkisesti myös pallollista. Henkinen paine annetaan ohjeistamalla ja tsemppaamalla prässiin 1. puolustajaa kovaäänisesti. Peitä syöttösuuntia ja ohjata meille edulliseen suuntaan vastustajaa. Oman vastustajan kontrollointi (riittävän lähellä, jos syöttö hänelle lähtee, ehtii syötön aikana syötön katkoon tai vähintäänkin riisto etäisyydelle). |
Opetellaan tervehtimään ja katsomaan silmiin. Ollaan rohkeasti oma itsemme ja otetaan kaveritkin huomioon. Tsempataan ja kannustetaan myös kentän ulkopuolella. Toisista ei puhuta sarkastiseen tai vähättelevään sävyyn. Vielä tärkeämpää, ettei sitä tehdä myöskään itsestä. |
3. puolustajan ja muiden pelaajien tehtävät Ohjeistaa ja tsempata 1. puolustajaa ja muita prässiin osallistuvia. Huolehtia kenttätasapainosta. Varmistaa, että selustaan ei päästä pelaamaan. Kontrolloida omaa vastustajaa. |
Iloitaan yhdessä onnistumista, tuetaan pettymysten hetkillä. Kerätään roskat pukukopista, kentiltä ja luonnosta. Pyydetään ja annetaan anteeksi. |
Kun pystymme hyökkäämään tasapainoisesti, saamme muodostettua ylivoiman myös puolustuksellisesti. Pelin keskiön ulkopuolella olevat pelaajat tiivistävät esim. pallottoman puolen laitapelaaja tiivistää keskelle.
Vastustajan tila ja aika pois aktiivisella ja rohkealla prässillä.
Ymmärrys siitä, että puolustaminen alkaa ja loppuu hyökkääviin pelaajiin. Puolustaminen ei lopu, ennen kuin pallo on omalla joukkueella.
PALLOLLINEN VAIHE
Pallollisessa vaiheessa meillä on pallo. Päätavoitteenamme on edetä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti maalintekoon. Aina nopea hyökkäys ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin maltamme hakea ratkaisun pallonhallinnan avulla.
- Löydä selustasta tilaa, ensimmäinen vaihtoehto aina. Pyritään ohittamaan siis kaikki kolme linjaa kerralla.(huomioi valmentaessa; harvoin mahdollisuutta, ei siis kontrolloimattomia syöttöjä syvyyteen)
- Ohita syötöllä kaksi linjaa
- Ohita syötöllä yksi linja,
- Liikuta vastustajaa poikittain,
- Käytä palloa kanssa pelaajalla, liikuttaaksesi vastustajaa syvyyssuunnassa,
- Tee tilaa uudelle hyökkäykseen lähdölle, pelaamalla alaspäin.
- Pallottomana, liiku sellaisiin tiloihin, missä vaikeutat vastustajan peliä mahdollisimman paljon.
- Pallollisena, anna itsellesi aina mahdollisuus ohittaa vastustaja ohittamalla tai kuljettamalla.
- Muodosta ylivoima pallon ympärille, jotta pallonhallinta säilyy ja pääsemme etenemään.
- Tue pallollista pelaajaa, jotta uhkaamme vastustajan seuraavaa linjaa.
Pallollinen vaihe – palloton pelaaja
Ensimmäiseksi havainnoi, onko selustassa tilaa.
Pystyykö pelaaja liikkumaan niin, että voidaan ohittaa kaksi linjaa ja pelin jatkaminen on mahdollista?
- havainnoi, kenen on järkevintä juosta syvyyteen
- kuka on vastustajan puolustukselle isoin uhka ja tarvitaanko minua tukemassa.
- havainnoi, miten peli todennäköisesti tulee jatkumaan (intuitio), vahvistuu harjoittelemalla vastaavanlaisia tilanteita.
Pystyykö palloton pelaaja liikkumaan niin, että syötöllä voidaan ohittaa kaksi linjaa ja pelin jatkaminen on mahdollista?
- havainnoi, kenen on järkevintä liikkua tukemaan pallon vastaanottavaa pelaajaa.
- havainnoi, kenen tulisi lähteä syvyyteen
- havainnoi, että alin linja lähtee myös pumppaamaan ylöspäin
Liiku pelattavaksi diagonaaliin linjojen väleihin.
Liiku muodostamaan ylivoima, jotta pelinavaaminen, rakentelu, murtautuminen ja maalinteko mahdollistuu.
Pallollinen vaihe – taktiset periaatteet
Kentällä |
Kentän ulkopuolella |
Vapaa tila kentällä
|
Annetaan kaikille tilaa olla oma itsensä, käytetään tila rohkeasti. Pistetään persoonaa peliin. |
Vapaat pelaajat
|
Vapaus tarkoittaa myös vastuuta. Halutaan ottaa vastuuta omasta tekemisestä, huolehditaan omista varusteista, pelikavereista, siskoista ja veljistä. Ennen kaikkea huolehditaan itsestä. Syödään hyvin ja juodaan riittävästi. |
Tuki
|
Tuki pelikavereille, tsempataan ja annetaan positiivista palautetta. Välillä myös vaaditaan tekemään paremmin, kun tiedetään, että kaveri pystyy parempiin suorituksiin. |
Kenttätasapaino
|
Tasapaino elektronisten pelien ja vapaa-ajan suhteen. Harrastus ei ole pakollinen tai epämiellyttävä kokemus. Jalkapalloilla ja urheilla yleisesti voi tunteja päivässä. Lasta ja nuorta ei tarvitse suojella harjoittelemiselta, jos hän itse siitä pitää. Päinvastoin, pelaajaa pitää kannustaa ja huomioida, miten hyvin hän kehittyy. Jalkapallo on vapaa-aikaa. Vapaa-aika on elämää ja joillekin vapaa-aika on kaikki kaikessa. |
Pelipaikan vaihtaminen
|
Vaihdetaan puhelinnumerot ja järjestetään yhteisiä pihapelejä ja leikkejä. Uskalletaan unelmoida! |
Rytmittäminen
|
Muistetaan aina välillä pysähtyä ja hengittää rauhassa syvään. Mietitään, mitkä ovat asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja miten voidaan niihin asioihin vaikuttaa. |
Syöttörytmi
|
Oikea rytmi ruokailujen ja levon ja nukkumisen välillä. Sopivasti kavereita, aikaa perheen kanssa ja jalkapalloa. |
Positiivinen tilanteenvaihto
|
Joka päivä opitaan jotain. Kaikki asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan, tilanne voidaan kuitenkin AINA kääntää positiiviseksi. |
HARJOITTELEMINEN
Erillisistä tiedostoista löytyvät ikä- ja osaamiskausittain jaotellut harjoiteltavat asiat. Fysiikkaharjoittelussa huomioitu herkkyyskaudet ja ihmisenä kasvamisessa lasten ja nuorten luonnolliset kasvun vaiheet.
Kentällä harjoiteltavat asiat ovat jaoteltu seuraavanlaisesti:
Tekniset ominaisuudet.
Teknis-taktiset: pallollisen hyökkääjän tehtävät, pallottoman hyökkääjän tehtävät, pallollisen puolustajan tehtävät, pallottoman puolustajan tehtävät ja maalivahtivalmennus.
Kentällä ja kentän ulkopuolella: Ihmisenä kasvamisen harjoitteet, arvot ja toimintamallit.
Kentällä ja kentän ulkopuolella: Fyysisen harjoittelun linjaukset.
Omatoiminen harjoittelu.
TASORYHMÄT
MuSassa harjoitellaan pääsääntöisesti tasoryhmissä.
Tasoryhmät jaetaan, jotta kaikille tulisi harjoituksen ja pelin aikana sopivasti haasteita ja sopivasti onnistumisen tunteita
- Tasoryhmät: Tasoryhmät tekee päävalmentaja ja apuvalmentajat. Tarvittaessa keskustelua tutoreiden kanssa.
- Tasoryhmät pyritään jakamaan mahdollisimman lähekkäin seuraavissa asioissa lähinnä toisen tasoa olevien pelaajien kesken:
- Fysiikka
- teknistaktinen osaaminen.
- Henkiset valmiudet.
- Päävalmentaja suunnittelee kaikille tasoryhmille harjoitukset.
- Tasoryhmissä tavoitellaan 6-10 pelaajan ryhmiä.
RYHMITYKSET
Ensimmäiseksi on tärkeä ymmärtää, että ryhmitys ei ole sama asia kuin joukkueen pelitapa. Ryhmitys ei myöskään määritä sitä, millä tavalla pyrimme pelaamaan. Parhaimmillaan sopiva ryhmitys tukee pelaajiemme kehitystä tarjoamalla riittävästi haastetta, monipuolisia tehtäviä ja pelin ymmärryksen lisäämistä. Yhtenäiset ryhmitykset ja ennen kaikkea ydinajatus pelaamisesta helpottaa myös siirtymisiä eri ikäluokkien välillä. Ryhmitysten valinnoissa on pyritty miettimään myös, pelaajakehityksen ohella, malleja, joilla voimme pärjätä peleissä (voitot ja onnistumiset lisäävät itseluottamusta).
Eräs huippupelaajan määrittävä tekijä on, miten hyvin tunnistaa, milloin ja mihin voi luoda tilaa ja aikaa itselle tai pelikavereille. Myös useamman pelipaikan hallitseminen saman pelin aikana on tulossa enenevissä määrin laadun määrittäväksi tekijäksi. Esimerkiksi laitapuolustajan tehtävänä voi hyvin olla pelinrakenteluvaiheessa luoda ylivoima keskikentälle. Pelaajan on seurattava kanssapelaajien liikkeitä, pallollisessa ja pallottomassa vaiheessa ja näin ollen tehdä päätökset omasta liikkumisestaan osittain sen perusteella. Toiset määrittävät tekijät ovat pallo ja vastustaja.
5 vs 5: timanttimuodostelma
8 vs 8: 2-4 -1 keskikentällä suorat linjat tai timantilla.
11 vs 11: 4-3-3 (kahdella tai yhdellä alemmalla keskikentällä) tai 4-4-2
URHEILIJANA JA VALMENTAJANA KASVAMINEN
Harjoituksissa vietetään aikaa tunnista(nuorimmissa) noin kymmeneen tuntiin viikossa (vanhimmissa). Liikunnalliseen ja ennen kaikkea terveelliseen elämän takaamiseksi, liikkumista suositellaan huomattavasti enemmän. Vanhemmille ja nuorille pelaajille jää valtavan iso vastuu liikkumisesta myös muualla kuin ohjatuissa harjoituksissa. MuSassa haluamme olla läsnä myös kotona ja tuotamme harjoitusmateriaalia kotona tehtäväksi ja kannustamme pelaajiamme liikkumaan myös siellä kotona mahdollisimman paljon.
Kotona tehtävän harjoittelun pääajatus on sama kuin joukkueharjoituksissa. Haluamme, että pelaajamme osaavat hallita pallon lisäksi kehon ja mielen. Näitä kaikkia asioita voi harjoitella myös kotona.
Valmentajana kehittyminen tapahtuu asioita kyseenalaistamalla, uutta luomalla ja innovoimalla, tutkimalla ja opiskelemalla, onnistumisista nauttimalla ja erheistä oppimalla. Kehittyminen vaatii myös hyväksymistä. Ehkä kaikki asiat eivät olekaan niin kuin olet aina kuvitellut tai niin kuin sinulle on aikanaan opetettu. Yksi tärkeimmistä seikoista on se, että tieto otetaan käyttöön. Että konkreettisesti lähdemme tekemään niitä asioita, jotka tiedämme toimiviksi. Pelkästään tieto ei riitä, tarvitaan myös toiminta.
TERVEELLINEN RAVINTO
Valmentajille ja pelaajille pyritään tarjoamaan ajantasaista tietoa ravinnosta. Ravinnosta saadaan koko ajan lisää tutkittua tietoa ja MuSassa ymmärretään ravinnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille.
Joukkueille on jaettu ravintovalmennusvideo, jossa käydään tärkeimmät kohdat läpi.
Jalkapalloilijan on hyvä opetella nuoresta asti terveellisen ravitsemuksen perusteet. On erittäin tärkeää, että ruokailu ymmärretään yhtenä tärkeänä palasena harjoittelun ja levon lisäksi. Tärkeää on myös se, että vanhemmat, ovat perillä ja kiinnostuneita nuoren urheilijan ravitsemuksesta.
Nuoren jalkapalloilijan ravitsemus muodostuu päivittäisistä laadukkaista aterioista, riittävästä nesteiden nauttimisesta ja oikeanlaisesta aterioiden rytmittämisestä koulun ja harjoitusten suhteen.
Oikeanlainen polttoaine vaikuttaa harjoituksissa ja peleissä jaksamiseen ja palautumiseen.
Ravinnosta on hyvä tietää, että se on aina henkilökohtainen asia. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä toimi kaikilla.
Ruoka vaikuttaa erittäin moneen asiaan kehossamme, kuten esim. hormonimuodostukseen, immuunipuolustuksen toimivuuteen, hermoston toimintaan, energisyyteen, suoliston bakteerikannan tasapainoon ja suoliston, ihon, hiusten, kynsien ja muiden rakenteiden eheyteen. Laatu ruuassa koostuu tuoreudesta (=minimoi valmisruuat), aitoudesta (=minimoi kosmeettiset lisäaineet), sesongin tarjonnasta ja toksiinittomuudesta (=luomu tai muu toksiiniton). On suositeltavaa käyttää luomulaatuisia tai muuten puhtaita sekä mahdollisimman vähän prosessoituja vaihtoehtoja.
PROTEIINIT
Hyviä proteiininlähteitä ovat monipuolisesti nautittu kala, riista, laidun ja luomuliha, linnut, kananmunat, pavut, linssit, pähkinät, siemenet ja laadukkaat proteiinijauheet. Riittävä proteiininsaanti on erittäin tärkeätä mm. immuniteetin, kilpirauhasen ja maksan optimaalisen toiminnan kannalta. Proteiinien kanssa on järkevintä syödä vihreitä kasviksia tai juureksia, jolloin ruuansulatus toimii hyvin
RASVAT
Hyviä rasvojen lähteitä ovat esimerkiksi laadukas oliiviöljy, kookosöljy, ghee eli kirkastettu voi, avokadot, pellavaöljy, hamppuöljy, pähkinät, siemenet ja omega-3-6-9 tasapainotetut öljyseokset. Elimistölle erittäin tärkeitä omega-3 rasvahappoa saat kalasta ja esimerkiksi saksanpähkinöistä, pellavansiemenrouheesta tai öljystä ja chia?siemenistä. Omega-3 rasvahapoista syntyy elimistölle tärkeitä tulehdusta hillitseviä yhdisteitä.Laadukas kalaöljyvalmiste on usein hyvä lisä ravinnon tueksi. Pitkäketjuisilla omega-3 rasvahapoilla on vaikutusta muun muassa optimaaliseen immuunipuolustuksen toimintaan, aivojen ja sydämen toimintaan sekä silmien hyvinvointiin.
HIILIHYDRAATIT JA ANTIOKSIDANTIT
Kasvisruokaraaka-aineiden valinnassa kannattaa muistaa runsas värien käyttö. Joka päivä oman kourallisen verran punaisia, sinisiä, liiloja, keltaisia, oransseja, valkoista, ruskeaa tai mustaaja tumman vihreitä ruokia mahdollisimman runsaan ja laajan vitamiinien ja antioksidanttiravinteiden takaamiseksi. Antioksidantit tukevat elimistön toimintaa tulehduksien hallinnassa. Erityisen tärkeitä kasvien väriyhdisteet ovat maksan ja immuunipuolustuksen toiminnan tukemisessa.
Kiinnitä erityishuomiota hiilihydraattien laatuun ja määrään. Runsas sokeri ja valkojauhotuotteet (yhdessä omega-3/6 rasvahappoepätasapainon kanssa) altistavat elimistön krooniselle matala-asteiselle tulehdukselle, josta saattaa kehkeytyä ajan mittaan hankalia kroonisia terveydellisiä ongelmia. Minimoi siis valkoisen sokerin, sokerisiirappien (makeisissa, konditoriaeineksissä, hilloissa, ketsupeissa ja valkojauhotuotteiden käyttö.
KUIDUT
Kuitu on ravinnosta saatava hiilihydraatti, jota on sekä liukenematonta että liukenevaa. Kuitu lisää kylläisyyttä, sitoo nestettä ja poistaa huonoa kolesterolia elimistöstäsi. Kuitua saatluontaisesti esimerkiksi kasviksista, hedelmistä ja täysjyväviljasta.
VESI
Ihmisestä noin 75%:a on vettä. Riittävä nesteytys luo hyvän pohjan jokaisen solumme optimaaliselle toiminnalle, niin ravinteiden sisäänpääsyyn kuin kuona-aineiden poistumiseen. Vettä kannattaa juoda pääsääntöisesti aterioiden välillä, koska se tuo kylläisyyttä. Ruuan yhteydessä maltillisesti nautittu nestemäärä antaa ruuansulamiselle ja imeytymiselle aikaa sekä hyvät olosuhteet.
Laskukaavana henkilökohtaiselle nesteytyksen määrälle voi käyttää 0,035 x painokilot. Eli esimerkiksi 70 kiloa painavan henkilön nesteen tarve noin 2,45 litraa vuorokaudessa. Urheilijalla harjoitus- ja pelipäivinä enemmän.
Hyvin tärkeätä itse syödessä on keskittyä rauhalliseen, stressittömään ruokailemiseen, jotta koko elimistön tila rauhoittuu ja ruuansulatuselimistön toiminta aktivoituu mahdollisimman hyvin. Stressaantuneena ja kiireessä syöminen ei ole ruuansulatuksen kannalta optimaalinen tila.
Lisätietoa ravintovalmennus videolla esimerkiksi pelipäivän tankkaukseen.
UNI
VALVOMINEN JA UNIVAJE - vaikutukset
- Kortisolin tuotanto nousee
- Sokeri-?ja rasvapitoisten ruokien kulutus kasvaa
- Insuliiniresistenssi nousee
- Painon nousu
- Diabetesriski nousee
- Sydän- ja verisuonitautiriski nousee
- Mielenterveysongelmat
- Tulehdusvälittäjäaineiden määrä nousee eli immuniteetti huononee
- Verenpaine nousee
HYVÄN UNEN SALAISUUS
- Optimoi työkuormituksen, arkiaktiivisuuden ja liikunnan suhde.
- Päivittäinen valon määrä + pimennysverhot tai silmälaput.
- Äänieristys esim. korvatulpilla tai korvakitillä.
- Makuuhuoneen viilennys.
- Ilman laadun parantaminen.
- Älylaitteet pois 2 h ennen nukkumaanmenoa. Unihormoni melatoniinin tuotanto ei häiriinny.
- Kännykkä, modeemit jne. eri huoneeseen, hanki herätyskello!
- Lue kirjaa TV:n katselun sijaan.
- Piikkimatolla makuu 20-30 min ennen nukkumaan menoa.
- Rentoutumisharjoitukset mielen tyhjentämiseksi
- Hengitysharjoitukset, esim. 4 s sisään –2 s hengityksen pidätys –6s ulos.
- Meditointi
- Viileäsuihku, avantouinti talvisin.Kortisoli eli stressihormonitaso laskee.
- Sauna matalassa lämmössä (n. 70 ºC) + viilentävät suihkut.
- Ei alkoholia. Syvän unen vaihe siirtyy ajallisesti huomattavasti kauemmas pienestäkin alkoholimäärästä. Aivoille tarkoitetut palauttavat antioksidantit maksan käyttöön.
Unen määrä nuorella ja kasvuikäisellä tulisi olla yli kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Pelkästään unen tuntimäärä ei kerro kaikkea.
On hyvä muistaa myös unessa säännöllisyys, eli hyvä unirytmi. Tätä kautta myös unen laatu on todennäköisesti paljon parempaa.
Ravinto, uni ja palautuminen -osion osuuden tekijät Ilkka Santahuhta (ISC-coaching, fitness coach) ja Tero Suhonen (hyvinvointivalmentaja ja työfysioterapeutti)
Valmennuslinjan pelitilannekuvat: Kari Saha, Urheilu Suomi ja Tomi Glad, SK