Sateinen Kauppi – MuSa nautti

Lauantaina sateinen Kaupin urheilupuisto emännöi kaiken muun kiireen keskellä myös Naisten Kakkosen A-lohkon kamppailun TKT-MuSa. Otteluun lähdettiin asetelmasta, jossa kotijoukkueella oli vielä matemaattiset mahdollisuudet säilyä sarjatasolla, kun taas vieraat jatkoivat tappiotonta matkaansa lohkon kärjessä.

Tällä kertaa otteluun lentävän lähdön saanut Salama avasi maalinteon jo 9. minuutilla, kun korkean prässin tuloksena Mira Pärssiselle päätynyt pallo jatkoi matkaansa tolpan kautta aina keskushyökkääjä Sanni Välilälle, joka siirsi pallon varmasti sisäsyrjällään maaliin. Loppujakson ajan Salama viritteli kuvioitaan ja loi maaliodottamaa, mutta TKT-maalilla Emilia Tuomela pystyi vielä tässä vaiheessa auttamaan joukkuettaan pysymään ottelussa mukana.

Toisen jakson alkuun päätettiin jälleen panostaa ja se olikin musalaisittain tuottoisaa useamman maalin muodossa. MuSan toisen maalin viimeisteli Mira Pärssinen komealla kaukolaukauksella, jälleen kerran sijoittaen pallon riman alle, tällä kertaa volleystä. Nuori hyökkääjälupaus Minttu Suontaka oli seuraavaksi vuorostaan tekemässä hyvin ajoitettua juoksua boksiin ja hän pääsi jatkamaan Pärssisen matalan keskityksen verkkoon. Välilä jatkoi maalivirettään tästä muutaman minuutin kuluttua Anna Tuomisen antamasta kulmapotkusta ja sen jälkeen kapteeni oli itse päättämässä MuSan ”tehovarttia” sinetöimällä samalla hattutemppunsa laukomalla kaukaa, aivan maalin etuyläkulmaan. MuSan miesten joukkueen kapteeni ja Sanni Välilän veli, myös tällä kaudella hattutempun makuun päässyt seuralegenda ja ikuinen keskuspuolustaja Jussi Välilä tavoitettiin kommentoimaan miesten ottelun tauottua sisarensa otteita Tampereella. Lakoniseen tyyliinsä Jussi kertoi siskolleen terveiset: ”Helppohan sieltä kärjestä on hattutemppuja tehdä”.

Muita tapahtumia toiselle jaksolle osui mm. yli vuoden tauon jälkeen tositoimissa esiintyneen Anniina Raitasen paluu kentille. Vaihdosta naisten tasolla debytoi Ronja Räsänen. Yliajalla debytantti Räsänen oli vielä pahanteossa, kun hän päätyi pallollisena leveyteen ja pääsi antamaan kovan pallon aivan maalin eteen. Porilaisittain riemukkaasti Räsäsen keskitystä oli ahnaasti jahtaamassa Mariella Niinivirta, joka puolestaan avasi maalitilinsä naisten sarjoissa. Tämä saattoi ottelun päätöslukemiin 0-6 ja numerot kuvaavat täysin ottelun kulkua. Salama suorastaan nautti Kaupin sateesta.

Vakavasta loukkaantumisestaan palannut Anniina Raitanen oli ottelun jälkeen syystäkin iloinen: ”Meillä oli peliin selkeä suunnitelma, oma peli, oma tempo. Vastustajan passiivisuus tuotti ensimmäisellä jaksolla hieman vaikeuksia, mutta toisella jaksolla aloimme toteuttamaan paremmin ja löytämään kentältä tiloja joista edistää peliä”. Yleisesti joukkueen tilasta Raitasen mukaan kertoo se, että maalintekovastuu jakautuu laajasti: ”Me ollaan hyvä jengi ja se näkyi taas tänään. Henkilökohtaisella tasolla oli myös hieno ja merkittävä peli kun pääsi vihdoin tekemään paluun pitkän kuntouksen jälkeen ja sehän maistui todella hyvälle!”

Vastuuvalmentaja Essi Helander kommentoi: ”Pääsimme tänään olemaan paljon pallossa ja etsimään ratkaisuja maalille murtautumiseen. Edelleen voimme ja pystymme pelaamaan nopeammin ja vähemmin kosketuksin, päästäksemme etenemään määrätietoisemmin ja saamaan pallonhallinnastamme vielä enemmän tulosta”.

Saari, Lilja (79′ Niinivirta), Granberg, Kumpuniemi, Parttimaa, Lamminen, Tuominen, Akola (87′ Räsänen), Pärssinen, Välilä (C), Suontaka (71′ Raitanen).

Viimeistä edelliseen runkosarjaotteluun MuSa matkustaa Raisioon RaiFun vieraaksi ensi viikon sunnuntaina. Ottelu alkaa Kerttulan tekonurmella klo. 14.00.