Sarja katkolla MuSaFutsalille

Porilaiset ovat voiton päässä välieristä

Lauantaina Nams-Areenalla on jännittävät hetket käsillä. MuSaFutsalin ja RaiFun välinen puolivälieräsarja on siinä pisteessä, että porilaisten voitolla he etenisivät välieriin. Jos ottelu päättyy RaiFun voittoon, niin joukkueet kohtaisivat ratkaisevassa kolmannessa ottelussa heti sunnuntaina Porissa.

Joukkueiden ensimmäinen puolivälieräottelu pelattiin viime lauantaina Kerttulan hallissa Raisiossa, josta MuSaFutsal haki kiinnityksen välieriin 2 – 4 (2 – 3). Ottelun ratkaisijaksi nousi tuttu nimi playoff-peleistä menneiltä kausilta. Netta Hannula iski hattutempun, joka oli hänen playoff-urallaan jo kahdeksas. Playoff-pelejä Hannula on pelannut 17. Lähes siis joka toisessa ottelussa on Hannula tehnyt kolme tai enemmän maalia. Neljäs MuSaFutsal-osuma meni Anni-Elina Luotosen nimiin, jonka laukaus noin kymmenestä metristä upposi vastustamattomasti ohi Eveliina Koskelan. RaiFun maaleista vastasi kaksikko Ella Mäki (1+1), Mirena Pihl (1+1). Kamppailussa oli havaittavissa selkeää playoff-tunnetta. Yleisö eli hyvin ottelun tapahtumissa mukana. RaiFulla oli avausjaksolla omat hetkensä, mutta toisella jaksolla MuSaFutsalin rutiini ottaa peli haltuun tehosi, eikä RaiFu juurikaan todellista takaa-ajoa käyntiin saanut. Hannulan (3+0) lisäksi useamman tehopisteen onnistui itselleen saamaan Luotonen (1+1) sekä Minttu Ylikraka (0+2).

Runkosarjakohtaamiset menivät kumpikin MuSaFutsalille. Raisiossa lukemat olivat 3 – 4 (2 – 4). Porin kohtaaminen oli numeroiden valossa Raision otteluita selkeämpi, sillä Porissa MuSaFutsal voitti lukemin 7 – 3 (3 – 0).

Runkosarjassa MuSaFutsal oli kotonaan murhaavan tehokas. 11 ottelusta joukkue voitti kymmenen ja hävisi kertaalleen voittomaalikisassa. Maaliero Nams-Areenan otteluissa oli 76 – 16. RaiFu keräsi matkapeleistään runkosarjassa 11 pistettä, kun he onnistuivat neljästi lähtemään kotimatkalle voitolla.

Muissa puolivälieräsarjoissa lähdetään seuraavin voitoin tulevaan viikonloppuun:
YIlves – FC Halikko (1 – 0) La 8.4 klo 15 Ylöjärvi
HIFK FS – Ilves FS (1 – 0) La 8.4 klo 13 Helsinki
KaDy – GFT (0 – 1) La 8.4 klo 15 Jyväskylä

Mahdolliset kolmannet ottelut pelataan sunnuntaina 9.4.

Lauantaina siis klo 15 saattaa ratketa tämä puolivälieräsarja, joten kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle kannustamaan MuSaFutsal neljän sakkiin. Liput playoff-otteluihin maksaa 10 / 7 euroa, mutta kausikortilla pääsee runkosarjahinnoin 7 / 5 euroa. Kannattaa saapua viettämään lankalauantaita laadukkaan futsalviihteen parissa, sillä futsal on parasta paikan päällä!

Artikkelin kuva: Pekka Tuominen