Esittely
Ottelutilastot
MuSa - KaaPo
2018 - Edustus - Kakkonen
Klo 17:00 Musan kenttä nurmi
11
Elo

KaaPo Kaarinasta lauantaina Wembleylle - matsin jälkeen maksutta raveihin


Musan Salaman kausi jatkuu kotikentällä tulevana lauantaina. Vieraaksi saadaan sarjanousija KaaPo Kaarinasta. Kautensa terävästi aloittanut KaaPo on vakiinnuttanut asemansa sarjan keskikastissa, joukkueen sijoitus Kakkosen B-lohkon sarjataulukossa on tällä hetkellä viides. Kotijoukkue MuSa lähtee otteluun lohkon kärkisijalta, sunnuntaina GrIFK:lle kärsitystä tappiosta huolimatta.

Kotijoukkue MuSa matkusti viime sunnuntaina Kauniaisiin GrIFK:n vieraaksi. Kotijoukkue oli tällä kertaa selvästi terävämpi ja lähetti MuSa:n paluumatkalle tyhjin käsin. Musan yhdeksän ottelun mittaiseksi venynyt tappiottomien otteluiden putki päättyi selkeään 3-0 tappioon. Edellisen kerran joukkue oli hävinnyt toukokuun lopulla juuri Granille, joten kesä- ja heinäkuun MuSa porskutti komeasti ilman tappiota. Toistaiseksi viimeisen voittonsa MuSa nappasi lohkon kärkiottelussa vajaa kaksi viikkoa sitten, kukistamalla lohkon ykkössijaa pitäneen SalPa:n selkein 3-0 numeroin. Kärkiottelua ennen joukkue voitti Helsingissä FC Kiffenin (1-2) ja kotikentällään HJS Akatemian (3-1).

KaaPo on kerännyt kauden neljästätoista ottelustaan kaksikymmentäyksi pistettä, eli täsmälleen 1,5 pistettä/ottelu. Viimeksi joukkue kärsi kotikentällään 0-1 tappion tällä hetkellä putoamistaistelussa olevalle KäPa:lle. Heinäkuun viimeisen viikonlopun ottelussaan KaaPo kaatoi vieraskentällä niin ikään putoamistaistelussa olevan BK-46:n lukemin 1-2. Heinäkuun muista peleistä KaaPo:n saldona on voitto kotikentällä FC Espoosta (1-0) sekä 0-0 tasapeli FC Honka Akatemian vieraana. Viimeisen neljän ottelun saldo joukkueella on siis 2-1-1 ja pisteitä 7/12. Kaarinalaisjoukkueen maalisaldo kauden neljässätoista ottelussa on kaksikymmentäkolme. Joukkueen maalipörssin kärkinimet Niklas Kuusio (6 maalia), Elias Untamala (5 maalia) ja Juho Salminen (4 maalia) ovat viimeistelleet niistä yhteensä viisitoista.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kesäkuun alussa päättyi varsin erikoisiin lukemiin. MuSa haki 6-3 voiton Kaarinan keskuskentältä Matias Koskisen superviisiminuuttisen myötä. Mies viimeisteli hattutemppunsa jo ottelun seitsemännen peliminuutin kohdalla ja iski vielä illan neljännen maalinsa reilun tunnin pelin jälkeen. KaaPo:n Niklas Kuusio osui tuossa pelissä kaksi kertaa MuSa-verkkoon.

Lauantaina Wembleyllä taistellaan taas sarjan kärkipaikasta, sillä samaan aikaan HJS Akatemian kotikentällään kohtaava SalPa kärkkyy kahden pisteen päässä. Yhden ottelun SalPaa ja MuSaa vähemmän pelannut GrIFK on sarjassa kolmantena, teoriassa tasapisteissä SalPa:n kanssa (voittamalla rästiottelunsa joukkue nousee jaetulle kakkossijalle taulukossa).

Musan Salaman ja KaaPo:n välinen ottelu starttaa Wembleyllä lauantaina 11.8. klo 17:00. Ottelun jälkeen kannattaa ottaa suunnaksi Porin ravirata, sillä ottelussa on jaossa vapaalippuja sekä käsiohjelmia Porin lauantai-illan raveihin. Maksuton MuSa Express koukkaa tällä kertaa paluumatkalla Porin raviradan kautta, joten ottelusta ehtii mainiosti seuraamaan illan Toto4-pelin lähtöjä. Ensimmäinen Toto4-kohde ajetaan klo 19:15, joten ottelun jälkeen ehtii siirtyä mainiosti terassilta toiselle.

Vihjeitä lauantai-illan raveihin löydät TÄÄLTÄ

MuSa palasi voittojen tielle KaaPo:n kustannuksella - ja jatkaa sarjakärjessä



Edellisessä ottelussaan Kauniaisissa Granille tappio kärsinyt MuSa lähti lauantain kotiotteluun Kaarinan Poikia vastaan voitto tähtäimessään. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi porilaisvoittoon tennislukemin 6-3, mutta tällä kertaa pitäydyttiin jalkapallonumeroissa. Ottelu päättyi isäntäjoukkueen voittoon luvuin 2-0. MuSan maaleista vastasivat Ronald Karlsson sekä Sami Rantala. Karlssonin osuma oli kauden kolmas, joista muuten jokainen on jäänyt ottelun voittomaaliksi. Rantala viimeisteli puolestaan kauden seitsemännen osumansa ja siirtyi Matias Koskisen rinnalle joukkueen sisäisen maalipörssin kärkeen.

MuSa aloitti rynnistyksensä heti alussa ja joukkueen ensimmäiset maalipaikat siunaantuivatkin jo ennen kymmenen peliminuutin täyttymistä. Taustatyöt tunnollisesti tekevä MuSan valmennustiimi oli selvästi päätynyt tulkintaan, että KaaPo oli yllätettävissä keskityksillä ja vahvalla pääpelillä, sillä joukkue rakenteli keskitystilanteita läpi ottelun. Ensimmäisenä pääpelivoimaansa pääsivät kokeilemaan Ronald Karlsson ja Jussi Välilä.

KaaPo:n ensimmäisen jakson paras paikka nähtiin jo noin vartin kohdalla. Maalissa jo kauden seitsemännen nollapelinsä pelannut Tomi Mikkelsson poimi kuitenkin Juho Salmisen puolittaisen läpiajon päätteeksi laukoman pallon helposti syliinsä.

Jakson puolivälissä Verneri Salminen tarjosi Wembleyn yleisölle katsottavaa. Miehen tulinen pommi viuhui hiuksenhienosti yli maalin ja tilanne säilyi edelleen maalittomana. Avausjaksolla ei nähty siis maaleja, mutta kotijoukkueella oli useampia paikkoja siirtyä ottelussa johtoon. Ensimmäisen puoliskon perusteella erityisesti Karlssonin osuma tuntui roikkuvan ilmassa. Myös Matias Koskinen oli pelipäällä ja aiheutti harmaita hiuksia KaaPo-puolustukselle.

Toinen jakso käynnistyi lähes samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Heti jakson alkuun saadun kulmapotkun seurauksena pallo jäi elämään ilmaan kaarinalaismaalin edessä. Kolmanteen puskuun ehti jo avausjaksolla lähelle maalia päässyt Ronald Karlsson, joka sai ohjattua pallon KaaPo:n verkkoon. Vapauttava avausmaali syntyi ottelun 49. peliminuutilla.

Toisella jaksolla nuori ja ennakkoluuloton KaaPo pyrki rakentamaan maalipaikkoja tasoittaakseen ottelun, mutta MuSa-puolustus ei antanut tuumaakaan tilaa. Vierasjoukkueen ilmeen voi tiivistää joukkueen nuoreen Elias Mastokankaaseen, joka osoitti, että ei ole ollut ihan turhaan mukana nuorisomaajoukkuekuvioissa. Nopea ja taitava Mastokangas haastoi ennakkoluulottomasti kotijoukkueen puolustajia, mutta kaikkein vaarallisimmat tilanteet jäivät puuttumaan.

Tunnin pelin kohdalla kentälle Salmisen tilalle vaihdettu Sami Rantala osoitti, miksi on takonut jo pitkälti toistasataa maalia MuSa-paidassa. Mies oli hereillä, kun KaaPo-puolustus nukahti. Rantala ehti ensimmäisenä vierasjoukkueen linjan taakse pelattuun palloon ja heitti roikkupallon yli KaaPo-vahti Jesse Peltosen. Pallo pomppi vasemman tolpan juureen ja peli oli jakson puolivälissä 2-0. Rantalan maali jäi ottelun viimeiseksi ja pisteet jäivät näin Poriin. MuSa jatkaa voitolla sarjakärjessä ja kohtaa seuraavaksi paikallisottelussa FC Jazzin Porin stadionilla. Perjantain ottelussa pelataan taas Porin herruudesta. Kesäkuisen ottelun jälkeen valtikka jäi selvästi Länsi-Poriin, mutta perjantaina lähdetään taas nollista liikkeelle. Ottelu FC Jazz - MuSa alkaa perjantaina klo 18:30 Porin stadionilla. Tue kannustamaan MuSa voittoon!

Musan Salaman seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 25.8. klo 17. Vieraaksi saapuu tuolloin Honka Akatemia Espoosta.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
2 - 0
(0-0)
49' Maali Karlsson Ronald

71' Maali Rantala Sami
Lisää uutisia
Musan Salama
«  Elokuu   »
Kategoriat