Esittely
Ottelutilastot
FC Honka/Akatemia - MuSa
2018 - Edustus - Kakkonen
Klo 18:30 Tapiola 1 TN
17
Kes

Tavoitteena kolmas perättäinen voitto, suuntana tänään Espoo


Kakkosen B-lohkosssa on useita joukkueita pääkaupunkiseudulta, joten kakkostie tulee tänä kesänä tutuksi Musan Salaman edustusjoukkueelle. Tänään on ohjelmassa kevätkierroksen toinen reissu Espooseen, kun Musan Salama matkaa Honka Akatemian vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon.

Kahden voiton putkessa oleva MuSa lähtee Espooseen hakemaan luonnollisesti voittoa. Kautensa pirteästi aloittanut Honka Akatemia on sarjataulukossa tasapisteissä MuSan kanssa, joten panoksena ottelussa on sarjan kolmossija. Ottelun voittaja nousee kuuteentoista pisteeseen, yhden pisteen päähän sarjan kärkikaksikosta SalPa-GrIFK. Tasapelillä joukkueet nousevat neljäntenä olevan KaaPo:n ohi ja jatkavat taulukossa peräkkäin sijoilla neljä ja viisi.

Viikko sitten Porin herruuden komein 3-0 numeroin nimiinsä vienyt MuSa lähtee Espooseen luottavaisin tunnelmin. Kahdessa viimeisessä ottelussa joukkue on onnistunut maalinteossa peräti yhdeksän kertaa ja Salama-hyökkäys uhkuukin itseluottamusta. Joukkueen viime esitykset ovat olleet hyvin tasapainoisia, sillä maaliteon lisäksi myös puolustuspelaaminen on toiminut erinomaisesti. Puolustuspään viimeisenä lukkona on viimeksi kauden neljännen nollapelinsä tolppien välissä pelannut Tomi Mikkelsson.

Isäntäjoukkue Honka Akatemian saldo seitsemästä pelistä on tismalleen sama kuin MuSalla, neljä voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota. Joukkue aloitti kautensa hieman takkuillen. Avauskierroksella joukkue onnistui nappaamaan tasapelipisteen kotikentällään SalPalta, mutta helatorstain vierasmatka Poriin FC Jazzin vieraaksi päättyi 0-2 tappioon. Kolmannessa ottelussaan Honka Akatemia sai maalihanansa auki ja pöllytti nousijajoukkue HJS:aa kotikentällään lukemin 6-2. Voiton makuun päästyään joukkue nappasi vielä toisen kotivoiton, kun HIFK/2 kaatui Tapiolassa numeroin 2-1. Toukokuun viimeisessä ottelussaan joukkue osoitti taas ailahtelevuuttaan, kun Espoon sisäisessä mittelössä FC Espoo veti pidemmän korren selvin 3-0 numeroin.

Kesäkuun Honka Akatemia on aloittanut isäntäjoukkue MuSan tavoin kahdella voitolla. Tapiolassa joukkueen iskukykyä pääsi todistamaan sarjan hännille jämähtänyt BK-46. Isännät takoivat taululle tylyt 6-0 lukemat, joten parhaimmillaan joukkueelta löytyy kyllä maalintekovoimaa. Viime viikonloppuna Honka Akatemia kävi hakemassa 1-0 vierasvoiton KäPasta Oulunkylän tekonurmelta.

Illan isäntäjoukkue on viimeistellyt alkukauden aikana eniten maaleja koko B-lohkossa. Kahdeksastatoista osumasta viisi on iskenyt Ville Kiiski ja Joona Rämö on merkkauttanut kolme osumaa. Joukkue on tehnyt kahdessa ottelussa peräti kuusi maalia, joten MuSa-puolustuksen on syytä pysyä tiiviinä, mikäli pisteet halutaan tuomisiksi Poriin.

Musan Salaman kotipelit jatkuvat heti tulevana keskiviikkona 20.6. klo 18:30. Vieraaksi Wembleylle saapuu HIFK/2 Helsingistä.

Espoosta kolmas perättäinen voitto värikkäästä ottelusta


Sunnuntai-illan Honka Akatemia-ottelusta ei puuttunut väriä. Pisteet lähtivät kuitenkin kirjavien vaiheiden jälkeen Musan Salaman matkassa Poriin. Ottelun voitto-osumaa saatiin odottaa aina ottelun lisäajalle asti. Ronald Karlssonin pusku ajassa 90+1’ sinetöi vierasvoiton ja MuSan nousun sarjataulukossa kolmanneksi.

Ottelun alkoi varovaisissa merkeissä. Kumpikin joukkue pyrki pitämään palloa ja rakentelemaan tilanteita. Isännille ottelun alkupuolella siunaantuneet pari maalintekoyritystä kilpistyivät MuSan tiiviiseen puolustamisen ja kotijoukkueen maalivahti Iivari Väärtinen puolestaan torppasi MuSan lähentely-yritykset.

Reilun tunnin pelin jälkeen alkoi tapahtua. Honka Akatemian maalitykki Ville Kiiski on kärppänä paikalla Nathael Ishiin laukauksen paluupallossa ja avausmaali syntyi ottelun 36. peliminuutilla.

Viitisen minuuttia myöhemmin Honka-vahti Väärtinen otti ottelussa kyseenalaista roolia. Ottelun tuomari oli hereillä jälkitilanteessa, Väärtisen kohdeltua kaltoin Jussi Välilää juuri ennen jakson loppua. Tilanteesta punainen kortti ja rangaistuspotku vierasjoukkueelle. Tolppien väliin vaihdettu Mitro Sutelainen poimi kuitenkin S-P Mäkelän laukauksen maalin alakulmasta, joten näytti, että tauolle lähdetään numeroissa 1-0. Pelikelloon oli kuitenkin kertynyt lisäaikaa jakson viivästyksistä johtuen ja MuSa sai yhden miehen ylivoimalla vielä kunnon paineen päälle. Juuso Rantala jatkoi takatolpalle tulleen keskityksen juuri ennen vihellystä Sami Rantalalle maalin eteen ja kokenemmalla Rantalalla oli helppo työ pistää pallo tyhjään verkkoon ajassa 45+3’.

Honka Akatemialla oli edessä koko toinen jakso yhden miehen vajaalla. Tästä huolimatta ottelun seuraava merkittiin isännille. Vajaan tunnin kohdalla Honka Akatemia sai kulmapotkun kesken MuSa-painostuksen. Sebastian Veijola oli unohtunut kulman jälkitilanteessa vapaaksi ja miehen laukaus upposi Tomi Mikkelssonin ulottumattomiin.

Vieraat olivat tulleet kuitenkin Espooseen voittamaan peliä. Kymmenisen minuuttia Honka-maalista pallo pelattiin Rudi Dieterille laitaan. Miehen hurja pommi lähes 30 metristä upposi yläkulmaan ja jälleen oltiin tultu rinnalle, numeroihin 2-2.

Toisen jakson vajaamiehityksellä pelannut Honka Akatemia keskittyi pelaamaan aikaa koko toisen jakson ja joukkue käytti jokaisen mahdollisen paikan hämmentämiseen. MuSa pelasi kuitenkin kärsivällisesti loppuun asti voitosta ja viimeinen paikka aukesikin ottelun lisäajan viimeisellä minuutilla. Dieterin kulmapotku löysi tiensä suoraan Ronald Karlssonin päähän ja pallo oli verkossa. Karlssonin kauden avausmaali tuli makoisaan paikkaan, sillä puskun myötä koko pistepotti lähti MuSan mukana Poriin. Voiton myötä MuSa nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Kärjessä olevat SalPa ja GrIFK ovat ainoastaan pisteen päässä, joten asetelma näyttää herkulliselta sarjan puolivälin häämöttäessä.

Musan Salaman kotipelit jatkuvat heti huomenna ke 20.6. klo 18:30. Vieraaksi Wembleylle saapuu HIFK/2 Helsingistä. Seuraava kotiottelu pelataan heti juhannuksen jälkeen tiistaina 26.6. klo 18:30. Tuolloin vieraaksi saadaan BK-46.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
2 - 3
(1-1)
37' Maali Kiiski Ville

49' Maali Rantala Sami

59' Maali Veijola Sebastian

67' Maali Dieter Rudi

92' Maali Karlsson Ronald
Lisää uutisia
Musan Salama
«  Kesäkuu   »
Kategoriat