Viime kaudelta vahvistunut TPV kaatui Naisten Kakkosen ottelussa 3-1 lukemin.
Kesäisessä illassa kohtasivat kaksi ennakkoon tasaista joukkuetta, sillä viime kaudella kumpikin ryhmä kykeni voittamaan keskinäisistä kohtaamisista oman kotiottelunsa. Tälläkin kertaa sama tahti jatkui, sillä kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia etenkin ensimmäisellä jaksolla.
Ottelun alussa kotijoukkue MuSa nappasi tiukan otteen pelin kulusta ja pääsi kokeilemaan maalintekoa kulmapotkusta useampaan otteeseen, mutta erikoistilanteet eivät tuottaneet tulosta. Peliä kuitenkin painettiin TPV-päätyyn ja ottelun kuudennella peliminuutilla kotijoukkue siirtyi johtoon, kun Jessica Kannoston vasemmalta laidalta tarjoilemaa keskitystä seuranneen irtopallon iski voimalla verkkoon Salaman keskikentällä läpi ottelun uurastanut Sofia Stenbacka.
Maalista vielä lisää virtaa saanut MuSa puolusti pallonmenetysten jälkeen aggressiivisesti eikä tilaa tamperelaisten pelin rakentamiseen juuri löytynyt. Kotijoukkueen topparipari katkoi varmasti suurimman osan TPV-hyökkäyksistä. Kaksi vaarallisen oloista vierasjoukkueen murtautumista päättyi lisäksi tuomarin vihellykseen punapaitaisen hyökkääjän ehdittyä paitsioon. Kotijoukkueen murtautuminen sen sijaan katkesi usein erittäin vahvasti pelanneen TPV-kapteenin Niina Huotarin tontille.
Ensimmäisen puoliajan lopulla MuSa lopulta onnistui maalinteossa toistamiseen. Syvältä omalta kenttäpuoliskolta lähtenyt syöttö tavoitti ylhäältä Amelia Luotosen, jonka esityöstä Matilda Vehmasto pääsi viimeistelemään 2-0 osuman. Näistä lukemista joukkueet lähtivät puoliajalle.
Tauon jälkeen TPV nosti prässiään ja pyrki ohjailemaan voimakkaasti MuSan avaamista. Kotijoukkue oli mainitun muutoksen alla ensin vaikeuksissa ja antoi harhasyöttöjä vaarallisiinkin paikkoihin. Nopea menetykseen reagointi kuitenkin säästi kotijoukkueen takaiskuilta ja peli tasoittui jälleen. MuSan syötöt alkoivat napsahdella kohdalleen ja rakentelu tuotti taas tilanteita vastustajan maalille. Kertaalleen Kannosto pääsi melko vapaasti yrittämään Luotosen laadukkaasta keskityksestä, mutta laukaus painui ohi maalin. Anniina Raitasen kulmapotkut olivat jälleen vaarallisia ja sellaisesta syntyikin kotijoukkueen kolmas maali ottelun 65. minuutilla. Kauas taka-alueelle pudonneen pallon puski maaliin kärjestä oikealle laidalle siirtynyt Amelia Luotonen.
MuSa-osuman jälkeen TPV muutti ryhmitystään hyökkäävämpään ja sai painetta kotijoukkueen päätyyn. Laukaustaan pääsi kokeilemaan useampikin punapaita ja Salaman maalia vartioinut Sanna Jääskeläinen joutui venymään. Vastahyökkäyksestä MuSa pelasi Vehmaston nokikkain TPV-veskarin kanssa, mutta maalivahti veti tällä kertaa pidemmän korren ja piti vieraat pelissä mukana. Kavennusmaalin Pallo-Veikot tekivät tämän jälkeen kulmapotkusta, jonka porilaiselle jalkapalloyleisölle tuttu Sini Ruponen upotti suoraan sisään. Samalla MuSa vaihtoi ja kentälle kirmasi Naisten Kakkosen debyyttiinsä numerolla 15 Riina Kumpuniemi. Enempää osumia ei ottelussa nähty, vaan pisteet jäivät Poriin.
Seuraavan kerran naiset pelaavat pisteistä sunnuntaina 21.5. KaaPon vieraana Kaarinassa.