Myös Musan Salaman miesten edustusjoukkue jatkaa todennäköisesti kauttaan nousukarsinnoissa. Kun lohkovoittajien osalta lasketaan ottelukohtaisia pistekeskiarvoja suoran sarjanousun suhteen, Salama ei ole tällä tiedolla menossa sen perusteella suoraan sarjaporrasta ylemmäs. Monimutkainen karsintasysteemi selitetään tarkemmin EuPa-ottelun ennakkotiedotteessa.
Ottelu Euran Palloa vastaan oli porilaisilta lauantaina hivenen nihkeä, mutta joukkue onnistui hoitamaan matsista kolmen pisteen voiton. Maalipaikkoja oli jälleen runsaasti ja vastuuvalmentaja Aki Pietikäinen toivoo viimeistelyyn edelleen lisää kylmäpäisyyttä.
– Puoliajalla kävimme niitä asioita läpi, mitä pitää toisella jaksolla parantaa ja tason nosto riitti hoitamaan kolme pistettä kotiin, hän arvioi.
Ripa laittoi hanttiin
Legendaarisen Risto Puustisen valmentama euralaisjoukkue taisteli sitkeästi ja pisti parhaansa mukaan kampoihin porilaisille. Kokoonpanosta löytyi musalaisillekin tuttuja nimiä, muun muassa Salama-faneille monessa ottelussa riemua tuottanut Juuso Rantala.
Euralaiset tekivät ottelussa jopa avausmaalin, mutta Simeon ja lopulta Jussi Välilä hoitivat maaleillaan porilaiset voittoon.
– Kokonaisuutena tämä kausi on mennyt todella hyvin. Niin miehissä kuin nuorissa. Odottelemme vielä, mitä tuleman pitää lokakuun aikana ja sen jälkeen on sitten analyysin paikka, Pietikäinen sanoo.
Ensi viikonloppuna pelataan vielä Kolmosen otteluita muissa lohkoissa. Sen jälkeen selviää, mistä päin ja miten pitkältä Suomea nousukarsinnan vastustaja tulee vastaan.
Kuvateksti: Simeon oli jälleen kerran mies paikallaan ottelussa Euran Palloa vastaan. (Arkistokuva Veganik Photography.)