MuSan Salaman P2014 joukkueelle menestystä syysfestivaaliturnauksesta

Musan Salaman P2014 joukkueelle menestystä syysfestivaaliturnauksesta

Musan Salaman P2014-joukkue teki upean suorituksen viime viikonloppuna FC Viikinkien Syysfestivaaliturnauksessa Vuosaaressa, saavuttaen kilpa- ja haastesarjan voiton ja sekä harrastesarjan toisen sijan. Matkassa oltiin lähes koko joukkueen voimin ja erityisen hienoa oli, että menestystä tuli laajalla rintamalla.

Matkalla lähdettiin lauantaina ja ensimmäinen kohde oli matkalla nautitun lounaan jälkeen hotelli Flamingo Vantaalla. Kaikki pojat pääsivät valmentajien johdolla käymään uimassa kylpylässä, ja uimavalvojilta tuli erityiskiitos uimareiden hyvästä käytöksestä. Lauantaina oli myös vapaa-aikaa joukkueen kesken ja mm. hotellin käytävät ja kauppakeskus Jumbo tuli pojille tutuksi.

Sunnuntaina suunnattiin Vuosaaren liikuntapuistoon, jossa vietettiin koko päivä kolmen joukkueen voimin. Kun oman joukkueen pelit olivat tauolla, niin oli aikaa kannustaa muita joukkueita. Toimihenkilöitä ja vanhempia oli reissussa kiitettävästi ja näin saatiin kaikki järjestelyt pelaamaan sujuvasti.

P2014 suuntaa nyt katseen kohti piirisarjan pelejä ja Porin päivän turnausta, josta on kehittymässä iso ja hieno tapahtuma kauden loppuun. Viime viikonlopun menestys turnauksessa antaa varmasti lisämotivaatiota tuleviin peleihin. Joukkue haluaa kiittää kaikkia vanhempia, tukijoita ja kannattajia, jotka olivat mukana luomassa upeaa tunnelmaa turnauksessa.

Uudet pelaajat ovat aina tervetulleita mukaan toimintaamme. Musassa voit harrastaa jalkapalloa tai pelata tavoitteellisesti kilpailullisessa ympäristössä. Nyt syyskuussa harjoittelemme useampana päivänä viikossa ja toimintaan voi tulla tutustumaan kahden viikon ilmaiselle kokeilujaksolle.