Musan Salaman miesten edustusjoukkue jatkaa Kolmosessa ilman tappioita. Perjantai-iltana kaatui Peimari United vierasottelussa maalein 5-2.
Porilaisten maalinteon hoitivat tutut miehet: Simeon pisti kaksi kertaa pallon maaliin, Adeleke, Akinpelu ja Olli Auranen kertaalleen. Valmentaja Aki Pietikäinen oli ilahtunut siitä, että kaikki viisi maalia olivat hyvin komeita.
– Peimari pelasi alkuun hyvin aktiivisesti. Erikoistilanteet ja tilanteenvaihdot sujuivat kaverilta terävästi.
Kaverilta löytyi riveistään myös liigataustaa: Solomon Duah laittoi pallon kertaalleen maaliinkin ja myös Sami Rähmönen on tuttu mies TPS-paidasta.
– Puoliajan loppupuolella kaverilla alkoivat etäisyydet kasvaa, ja pääsimme pelin hallintaan kiinni. Tunteetkin kuumenivat: mielestäni meillä hermokontrolli pysyi koko ajan hyvänä.
Toisella puoliajalla Salama takoi sitten ratkaisevat ja tarvittavat maalit. Peimari pääsi haastamaan erikoistilanteista, mutta lopputulokseksi jäi Salaman lopulta selkeä voitto.
– Jos puhutaan siitä, mitä tarkoittaa sexy goal, niin se on tullut nyt joukkueelle jäädäkseen. Todella hyvä fiilis kaiken kaikkiaan, Pietikäinen kuvailee.
Kuvateksti: Simeon oli jälleen kerran tulikuumassa vireessä. (Kuva Veganik Photography.)