Musa P10-joukkueen (2014) kauteen mahtunut jo nyt monta kohokohtaa. Pojista suurin osa on ollut yhdessä jo useamman vuoden, ja tälläkin kaudella joukkue saanut jo mukavasti menestystä pelikentillä.
Pojat pelasivat talven aikana kahdella joukkueella, kahdessa eri tasossa EuPan talvisarjaa. Kilpatasolla otimme upeasti kultaa ja haastetasolla saimme pronssia. Haastetta talveen haimme myös EuPan talvisarjan vuotta vanhempien (2013-synt) kilpasarjasta, joiden mitalipelit siintävät jo lähellä. EuPan talvisarja on ollut meille jo nyt iso menestys.
Joukkue on koko talven harjoitellut innokkaasti 3-4 kertaa viikossa ja osa pelaajista osallistuu myös seuran taitovalmennukseen. Päälle olemme pelanneet ahkerasti. Joukkueen toimihenkilöt ovat sitoutuneita toimintaan ja intohimoisesti vievät joukkueen toimintaa koko ajan eteenpäin. Ei voi muuta kuin todeta, että joukkue lähtee todella hyvällä fiiliksellä kohti kesän piirisarjoja, turnauksia, leirejä ja muita tapahtumia.