Makea voitto Raisiosta

Kilpailu lohkovoitosta MuSan ja HJS:n välillä on ollut tiukkaa koko syyskierroksen. Taistelu sarjataulukon halutusta kärkipaikasta jatkui Salaman osalta tänään Raisiossa, kun vastaan asettui RaiFu. Pelit raisiolaisten vieraana ovat vuosien varrella olleet klassikkoainesta ja aineksia yllättäviin käänteisiin oli olemassa tälläkin kerralla.

Alku näytti Salaman kannalta hyvältä, kun valkopaidat pelasivat itsensä johtoasemaan heti ottelun viidennellä minuutilla. Johtomaalista vastasi MuSan numero kymmenen, verkkoja kuluvan kauden aikana jo 15 kertaa heilauttanut Mira Pärssinen. Pärssinen onnistui tänään viimeistelyssään lähietäisyydeltä, kun hän boksin sisältä ohitti voimattomaksi jääneen RaiFu-veskarin. Pian osuman jälkeen vierasjoukkueen ote pelistä kuitenkin hieman lipesi ja pelin rytmi katosi. Vastustaja käytti tämän hyväkseen ja pääsi hätyyttelemään Salaman maalia. Parhaan yrityksen sai aikaan Stella Enwena, jonka laadukkaan kaukolaukauksen tielle kuitenkin venyi Salaman maalilla Jenna Saari.

Puoliajalla pukuhuoneessa riitti pohdittavaa, sillä joukkueen peli piti päästä kääntämään takaisin raiteilleen. Ottelun kulusta oli otettava lisää vastuuta joka pelipaikalla.

Toisella jaksolla vieraat korjasivat puutteitaan ja päättivät lisätä kierroksia. Uudella vauhdilla MuSalle alkoi syntyä maalintekopaikkoja, joista ensimmäiseen ehti kärkipelaajan tontilleen viime viikkojen aikana kotiutunut Sanni Välilä. Välilän ohjaus löytyi jo kotijoukkueen maalivahdin selän takaa, mutta vihellettiin paitsioksi. Salama ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi pallon liikuttamista ja hyökkäsi aktiivisesti molempien laitojen kautta. Ilmassa jo hetken aikaa roikkuneen maalin pääsi lopulta iskemään taka-alueelle tiensä löytänyt Vera Mattila. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin sama nimi merkittiin jälleen tulospalveluun, kun Mattila viimeisteli päivän toisen osumansa. Mattila pääsi laukomaan kaukaa käytännössä tyhjiin, kun Minttu Suontaka oli ensin järjestänyt töitä kotijoukkueen maalivahdille, eikä tämä enää ehtinyt mukaan seuraavaan tilanteeseen.

MuSan neljäs maali nähtiin pilkulta, kun Anniina Raitanen avasi kauden maalitilinsä. Loppulukemat viiteen nollaan kaunisteli vielä hattutempullaan Vera Mattila, joka siirsi keskityksen varmasti verkkoon lähietäisyydeltä.

Toisen jakson tason nostoon oli tyytyväinen myös laiturin roolissaan läpi ottelun viilettänyt Matilda Vehmasto. ”Ensimmäisellä jaksolla meillä oli pallon kanssa liian kiire ja hukkasimme liikaa tilanteita. Toisella sitten parannettiin omaa peliä. Hallitsimme tapahtumia, eikä vastustaja enää päässyt vaarallisille maalipaikoille. Tästä on hyvä jatkaa kohti viimeistä sarjapeliä!”

Valmentaja Ville-Petteri Laiho otti ottelusta oppia ja katsoi jo pelin jälkeen eteenpäin. ”Lähdimme toteuttamaan meille ominaisia asioita pallon kanssa ja onnistuimme siinä ensimmäisen jakson loppua lukuun ottamatta. Formaatiossa puolustamisen logiikat ja alueellinen organisoituminen ovat meille olennaisia teemoja loppukauteen. Peli ilo löytyi tänään, hymy huulilla lähdetään ensi viikkoon.”

Saari, Lilja, Granberg, Lamminen, Parttimaa (62. Suontaka), Tuominen (76. Raitanen), Mattila, Vehmasto, Pärssinen, Välilä, Akola (86. Räsänen).

Sekä lohkon voittaja että Ykkösen nousukarsintaan osallistuvat muut joukkueet ratkaistaan viikon päästä sunnuntaina, kun kaikki sarjan ottelut vihelletään käyntiin klo 13.00.  MuSan vastustajaksi Urheilukeskuksen tekonurmelle saapuu silloin TPV Tampereelta.