Musan Salaman sarjakausi miesten Kolmosessa käynnistyy lauantaina 15.4 klo 15.30 UK tekonurmella FC Ålandia vastaan. Liput otteluun 10€ aik/7€(eläkeläiset).
Sarja-avauksessa MuSa saa vastaansa vieraita Ahvenanmaalta. FC Åland on ennakoissa povattu sarjan kärkikastiin, joten luvassa on taatusti mielenkiintoinen sarja-avaus Joukkue tekee yhteistyötä Ifk Mariehamnin Veikkausliigajoukkueen kanssa ja erityisesti kotipeleissä joukkue saa yleensä jalkeille kovan joukkueen. Lauantaina onkin mielenkiintoista nähdä minkälaisella ryhmällä saarelaiset saapuvat Poriin.
MuSa on avannut edustusjoukkueen osalta kautensa kahdella Cup-matsilla. Ensimmäisessä kaatui Pallo-Iirojen kakkosjoukkue lukemin 4-5 ja viime viikonloppuna joukkue kaatoi LeKi-Futiksen selvästi 0-12. Cupin seuraavan kierroksen arvonta suoritetaan perjantaina 14.4. FC Åland putosi Cupista hävittyään pelinsä VG-62:lle niukoin lukemin 3-2 edellisellä kierroksella.
kuvat: VEGANIK PHOTOS/Nikki Georgieva Veganik
MuSan joukkue on uusiutunut kauteen melko totaalisesti. Joukkueen rungon muodostaa tulevalla kaudella nuoret pelaajat, jotka ovat pelanneet kilpailullisia pelejä P20 Sm-karsintasarjassa jo tammikuusta alkaen 10 kierroksen verran. P20- sarjassa Elmeri Nieminen on heilutellut maaliverkkoja 10 maalin verran ja Elmo johtaakin koko sarjan maalintekijätilastoa. Joukkueen nuoret pelaajat ovat heti valmiina sarjan avaukseen ja joukkueen täydentävät kokeneet sarjajyrät, jotka purkavat sopivasti miesten peleihin kohdistuvaa avausjännitystä.
MuSaa valmentaa tulevalla kaudella Jeferson Pires, joka on edustuksen osalta tulikasteensa Cupissa jo siis saanut mutta nyt pelataankin sitten pisteistä.
”Kausi alkaa, odotukset kauteen ovat kovat. Heti ensimmäisessä saamme pelissä vastassa yhden nousijasuosikeista. Ensimmäinen peli toimii mielestäni todella hyvänä mittarina siitä, että kuinka paljon olemme menneet eteenpäin meidän nuoritn pelaajiemme kanssa talven aikana. Lähdemme totta kai hakemaan voittoa jokaisesta pelissä, mutta pitää muista, että meillä on selkeä tavoite/linjaus seurassa. Nuorten pelaajien kehittäminen. Vuodesta tulee varmasti osittain haastava, mutta haemme nyt jatkuvuutta seuran toimintoihin. Pelaajien pitää uskaltaa pelata. Tärkeintä on, että pelaajat oppivat – ja pelaamalla oppii. ”
”Åland on kova joukkue kolmosessa, ei tulee olemaan helppo peli. On vaikea tietää minkälaisia pelaajia heillä on mukana. Heidän kokoonpano vaihtelee paljon vieras ja kotipelien välillä, Åland on kuitenkin yhtenäinen ja urheilullinen ryhmä, jossa on hyviä yksilöitä” Pires päättää.
Mostafa Mohammed pääsi maalien makuun LeKi-Futista vastaan, alempana kuvissa FC Ålandin JImmy Sundman, joka iski 2 maalia VG:tä vastaan Cupin pelissä.