Jenna Saari varalla tuplamaaotteluun

Arttu Pitkäkankaan luotsaama tyttöjen U18-maajoukkue pelaa kuun vaihteessa kahdesti Unkarin Gyirmótissa emäntämaata vastaan. Päävalmentaja Pitkäkangas on tarkkaillut useita seuroja, myös Musan Salamaa. Tällä hetkellä Musalla ei varsinaisen maajoukkuestatuksen omaavia tyttö- tai naispelaajia ole, toki Salama-taustaiset Helmi Perkaus ja Amelia Luotonen ovat olleet jo kauan vakiokasvoja 2005-syntyneiden ikäluokassa. MuSan T18-ikäluokan Aino-Kaisla Kyhä ja Minttu Suontaka pääsivät syksyllä näyttämään osaamistaan maajoukkueleirille Eerikkilässä.

Nyt oltiin kuitenkin uudessa ikäluokassa lähellä kun MuSan naisten edustusjoukkueen maalivahti Jenna Saari valittiin tuplamaaotteluun varasijalle. Palloliiton maalivahtivalmennuksesta vastaava Eemeli Reponen valitsi yhdessä päävalmentaja Pitkäkankaan kanssa otteluihin vain kaksi maalivahtia, ikäluokassa hyvinkin kokeneet Venla Roineen (TPS) ja Viivi Mäki-Kampin (Ilves). Aivan tähän kärkeen Jenna ei vielä onnistunut murtautumaan mutta eteenpäin on menty monella tavalla. ”Aikasemmin olen ollut jo listalla leiritykseen. Nyt kuitenkin se että ollaan harkinnassa maaotteluun on kehitystä omaan tilanteeseeni.” kommentoi Jenna itse. ”Tiedän ja tunnen meneväni kokoajan oikeaan suuntaan ja tuntuu että olen lähempänä sitä että pääsen edustamaan seurani lisäksi myös maatani.”

Seuran maalivahtivalmentaja, naisten edustusjoukkueen valmentaja ja Jennan harjoittelusta vastaava Ville-Petteri Laiho näkee tilanteen sekä haasteena että mahdollisuutena: ”Jenna harjoittelee määrällisesti tarpeeksi haastaakseen kenet tahansa. En näe että jalkapallotaidoissa ikäluokan maalivahdeissa olisi mitään merkittävää eroa. Valinnoissa korostuu Roineen kokemus ikäluokasta ja Mäki-Kampin poikkeuksellinen urheilullisuus. Jennalla on omat vahvuutensa ja tulee varmasti haastamaan jatkossa vielä tiukemmin muut tytöt pelipaikasta ja huomiosta.”

Jennan arki seurassa koostuu työntäyteisistä viikoista: ”Poriin ja MuSaan siirryttyäni harjoitusmäärä on kasvanut viime ja tänä vuonna seuran panostettua maalivahtivalmennukseen. Satakunnan urheiluakatemian aamuharjoittelu on myös ollut positiivinen lisä. Olen päässyt harjoittelemaan seuran miesten edustusjoukkueen kanssa ja fyysiseen harjoitteluun on sisällytetty enemmän maalivahdille soveltuvia harjoitteita.” Jenna jatkaa joukkueesta: ”Toista kautta olen nyt naisten joukkueen mukana. Meillä on aivan mahtava porukka kasassa ja yhteinen tekemisen meininki ja halu menestyä. Tavoitteet ovat kovat mutta kova on myös joukkue.” Jenna päättää.

Puhtaalla pelillä kolme ensimmäistä taistoa selvittäneet Jenna ja naisten edustusjoukkue jatkavat kauttaan ja kilpailullisia otteluita jo huomenna sunnuntaina Espoossa EPS:n vieraana. Lauantaina 25.5. HJS saapuu Poriin ja naiset pääsevät korkkaamaan Musan Vemplin omalta osaltaan tänä kesänä.

Tervetuloa Vemplille kannustamaan ja seuraamaan naisten ja Jennan otteita!