Jännitysnäytelmä päättyi Salaman juhliin

Edellisellä kierroksella tasapeliin tyytymään joutunut MuSa halusi kotiottelussaan palata vottokantaan, kun vierailulle saapuivat Turun Weikot. MuSalle tuttuakin tutumpi ja vahvan kauden pelannut vierasjoukkue majaili ennen ottelun alkua sarjataulukon sijalla kolme ja oli valmis tarjoamaan kovan vastuksen.

Vuosien varrella useasti kohdanneet joukkueet tunsivat toistensa metkut ja olivat valmistautuneet fyysiseen vääntöön. Vääntö alkoikin heti vauhdikkaasti, kun vierasjoukkue onnistui iskemään johtomaalin jo ottelun kolmannella peliminuutilla. Pallon toimitti Salaman verkkoon läpi ottelun uhkaa kotijoukkueen selustaan aiheuttanut Werna Fomenko. Maalinsa jälkeen vieraat siirtyivät melko matalaan puolustusmuotoon, eikä MuSa onnistunut muotoa murtamaan. Vasta jakson lopulla Salaman oma peli alkoi löytyä ja pallo löytyi yhä useammin vieraiden boksista, mutta tulosta ei vielä syntynyt ja puoliajalle lähdettiin TuWen 1-0 johdossa.

Jo useasti kauden aikana peliään puoliajan jälkeen parantanut MuSa teki jälleen kerran ryhtiliikkeen ja jatkoi jakson alkua siitä, mihin edellinen oli päätetty. Vieraat joutuivat yhä syvemmälle omalle puoliskolleen MuSan nostaessa ottelun tempoa ja luodessa useita hyökkäyksiä. Ottelun toista jaksoa oli pelattu vain kymmenen minuuttia, kun Salaman uusi ja rohkeampi ote näkyi myös tulostaululla. Kotijoukkueen toi tasoihin tällä kertaa keskikentän keskellä urakoinut Mira Pärssinen, jonka kaukolaukaus upposi turkulaisten maalin alakulmaan.

Tasoituksesta vielä lisää virtaa saanut MuSa jatkoi pallonhallintaa ja hyökkäsi aktiivisesti johtomaalia jahdaten. Sellainen nähtiin lopulta, kun ottelua oli pelattu 68. minuuttia. Pelivälineen toimitti maalin eteen Pärssinen, jonka keskitykseen ehti ensimmäisenä Sanni Välilä. Kärkipelaajan tehtävänsä viikolla nopeasti omaksunut Välilä ei jättänyt maalivahdille juuri mahdollisuuksia, vaan runnoi pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Ottelu ei kuitenkaan tähän ratkennut, vaan viihdettä oli tänään tarjolla koko rahan edestä. Toisella jaksolla enää harvakseltaan hyökännyt TuWe nousi vielä mukaan taisteluun, kun ottelun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta enää kahdeksan minuuttia. Vieraiden maalista vastasi Saima Siivonen, joka pääsi viimeistelemään lähestulkoon maaliviivalta valkopaitojen uhrautuvasta puolustamisesta huolimatta.

Tasapeliin ei kumpikaan joukkueista halunnut tyytyä, vaan voitosta taisteltiin loppuun saakka. Taistelun käänsi oikeutetusti itselleen toista puoliaikaa hallinnut MuSa, kun Mira Pärssinen osui toistamiseen kaukaa ja palloa keräiltiin vierasjoukkueen verkosta. Viiden minuutin lisäajan jälkeen tuomari vapautti kotijoukkueen juhlimaan tärkeitä pisteitä.

Salaman valmennus näki ottelun kuvan hyvin kaksijakoisena. Valmentaja Ville-Petteri Laiho ei ollut kovinkaan tyytyväinen ensimmäiseen puoliaikaan, mutta kehui joukkuettaan toisen jakson onnistumisista.

“Ensimmäinen jakso jätti toivottavaa runsaasti ja tein sen joukkueelle puoliajalla selväksi. Ilmeistä päätellen ainakin suurin osa jakoi mielipiteeni, ja pääsimmekin aivan eri mentaliteetilla toiselle jaksolle. Ottelusuunnitelmamme toimi toisen jakson moitteetta ja on helppo koko staffilla olla tyytyväinen siihen miten päätimme ottelun.”

Hyökkäävässä roolissa tänään esiintynyt kapteeni Sanni Välilä oli ylpeä oman joukkueensa taisteluasenteesta ja jakoi kiitosta maalintekovastuun kanssaan jakaneelle Pärssiselle. Ensimmäisestä puoliajasta hän kuitenkin löysi valmennuksen tapaan kehitettävää.

“Pakko myöntää, että harmittaa että hukattiin helppoja syöttöjä ja hävittiin tärkeitä palloja ensimmäisellä puoliajalla. Tuwe käytti sen hyödyksi ja viimeisteli itselleen johtoaseman heti alkuun. Jokainen musalainen huomasi, että parannettavaa jäi joka osa-alueelle.”

“Toisella puoliajalla nähtiin tutumpi, itsevarmempi MuSa ja päästiin ansaitusti johtoon. TuWe pelasi kuitenkin suoraviivaisesti läpi ottelun, mikä ajoittain loi haastetta meille. Kukaan ei kuitenkaan antanut periksi. Koko joukkue taisteli ja uskoi loppuun asti. Pärssinen etenkin esiintyi vahvasti ja kantoi joukkuetta luoden maalipaikkoja ja tehden maaleja. Kauden tavoite on selkeä ja kauden paras ja ehjin 90-minuuttinen on vielä pelaamatta. Yleisölle kiitos ja toivottavasti löytävät vielä kauden lopussakin peleihin!”

Saari. Lilja, Granberg, Kumpuniemi (Lamminen 46.). Parttimaa, Mattila, Pärssinen, Vehmasto. Kyhä, Välilä (C) , Akola (Suontaka. 76.).

MuSa jatkaa lohkonsa kärjessä, kun runkosarjaa on jäljellä kolme ottelua. Seuraavaksi pelataan Tampereella, kun joukkue kohtaa vieraskentällä TKT:n.