Hyvää syntymäpäivää, Musan Salama – 64 vuotta tulee täyteen tänään

Musan Salama täyttää tänään keskiviikkona 64 vuotta. Sunnuntaiaamuna 10. huhtikuuta vuonna 1960 muun muassa oheisen kuvan allekirjoittajat kokoontuivat kirkonmenojen aikaan Musan jo edesmenneellä Metsäpirtillä perustamaan urheiluseuran, jossa alueen nuoret voisivat harrastaa liikuntaa: pelata jalkapalloa ja tuohon aikaan myös jääkiekkoakin.

Myös toinen länsiporilainen maamerkki, Länsi-Porin kirkko, vihittiin ja otettiin käyttöön saman päivän aamuna. Kaupunginosa on vuosien ja vuosikymmenten aikana kokenut monenlaisia muutoksia, mutta kirkko ja Musan Salama pysyvät ja näkyvät alueen katukuvassa sitkeästi edelleen.

Seura haluaa onnitella samalla myös Tampereen Ilvestä, jolle tulee samalla päivämäärällä 93 vuotta täyteen. Perinteisiä seuroja ja perinteistä seuratoimintaa kaivataan, ja perinteet velvoittavat.

Kolmosen sarjakausi alkaa Musan Salaman miesten edustusjoukkueella perjantaina. Silloin ohjelmassa on vierasottelu Maskun Palloseuraa vastaan kello 18.30 alkaen.
Ensimmäinen kotiottelu pelataan perjantaina 19. huhtikuuta, silloin vastassa on Salon Palloilijoiden kakkosjoukkue. Ottelu alkaa kello 18.30. Kausikortit ovat jo myynnissä 50 euron hintaan!