Esittely
Ottelutilastot
Liikunnan Riemu - MuSa MuSaFutsal
2017-2018 - Naiset - Naisten Futsal Liiga
Klo 17:30 Jyväskylä, monitoimitalo
19
Tam

MuSaFutsal Riemun vieraaksi


MuSaFutsalin liigaottelut jatkuvat huomenna lauantaina, jolloin joukkue matkustaa Jyväskylään Liikunnan Riemun vieraaksi. Ottelu alkaa klo 17.30.

MuSaFutsal taistelee tiukasti pääsystä neljän parhaan joukkoon ja välieriin. Tällä hetkellä sijoitus on juri neljäs, mutta taulukko on todella tasainen. Kärjessä Ilves FS on jo vähän karussa, sillä heillä on 30 pistettä. GFT on toisena 24 pisteellään, jonka perässä sitten pisteen välein ACE, MuSaFutsal ja FC Sport. Liikunnan Riemu pitää taulukon perää. Heillä on vielä pistetili tältä kaudelta avaamatta maalieron ollessa 16 – 60. MuSaFutsalin maaliero on 35 – 33. Kumpikin joukkue kärsi ruman tappion viime viikonloppuna. MuSaFutsal poistui Opinmäestä ruma 9 – 2 (4 – 1) tappio niskassaan GFT:lle. Riemu vieraili pohjoisessa FTK:n vieraana ja lähti kotimatkalle vielä tylyimmin numeroin 14 – 0 (4 – 0). Tämän viikonlopun jälkeen MuSaFutsalilla on pelaamatta kuusi ottelua, joista neljä pelataan Porissa.

Liikunnan Riemun Heidi Malkki on ollut yksi Riemun kantavimmista voimista tällä kaudella. Hän on tehnyt Riemun 16 maalista 10 ja syöttänyt vielä kolme siihen lisäksi, joten Riemulla on vain kolme maalia sellaista, joissa Malkki ei ole ollut osallisena. MuSaFutsalin Netta Hannula on ollut tehokkain porilaisjoukkueen pelaaja tehoilla 10+5=15. Paras maalintekijä on Mira Laurila, joka on tämän vuoden kahdessa ottelussa osunut jo kuusi kertaa. Koko kauden saldo Laurilalla on 11+3=14. Kumpikin MuSaFutsalin pelaaja mahtuu liigan pistepörssissä top-10:iin.


Edellisessä kohtaamisessa Hannula
pääsi tuulettamaan kolmesti maalin
merkiksi.
Kuva: Nyblin

Joukkueet kohtasivat kauden kolmannella kierroksella Porissa lokakuun puolivälissä. Silloin MuSaFutsal voitti lukemin 6 – 3 (3 – 2). Tuossa ottelussa Hannula iski hatullisen ja Laurila kaksi maalia. Yhden maalin viimeisteli liigauransa avausmaalillaan Alina Virtala. Riemun maalit merkittiin Kati Nummelinille, Ilona Mikkelälle ja Malkille. Viime kaudella Porissa MuSaFutsal voitti lukemin 3 – 2 (1 – 2). Jyväskylässä ottelu päättyi tasalukemiin 2 – 2 (1 – 2).

MuSaFutsalin kokoonpano on näillä näkymin ensimmäistä kertaa tällä kaudella täynnä. Poissa ovat vain loukkaantuneet Anni-Elina Luotonen sekä juuri viikolla sopimuksen kirjoittanut Elli Helander, jonka debyyttiä saadaan odottaa helmikuun puolivälin tienoille.

Ennen perjantain harjoituksia Netta Hannula oli hyvillä fiiliksillä odottaen huomista. ”Viime viikonlopun tappiota emme ole miettineet, mutta sen emme anna toistua”, jutteli Hannula. Viimeksi kun joukkueet kohtasivat niin Hannula iski kolmesti. Hän muisteli, että peli oli tasainen eikä Riemu silloin vaikuttanut joukkueelta, joka ei pisteitä napsisi. Huomiseen otteluun MuSaFutsal ei saa tuudittautua sarjataulukkoa katselemalla, vaan Hannula muistuttaakin Riemun olevan varteenotettava vastus sarjataulukon sijoituksesta huolimatta. ”Ylimielisyyteen ei ole varaa ja henkistä kovuutta nyt kysytään. Takki auki emme otteluun lähde”, päätti Hannula lähti harjoituksiin.

Tuttuun tapaan MuSaFutsalin twitterissä liveseurantaa tärkeimmistä tapahtumista.

Kaksinumeroinen voitto Jyväskylästä


MuSaFutsal pelasi lauantaina Jyväskylässä Liikunnan Riemua vastaan. Voittajasta ei juuri jäänyt epäselvyyttä, sillä loppulukemat kirjattiin lopulta lukemin 0 – 10 (0 – 7).

Vieraat saivat otteluun loistavan lähdön. Jo ajassa 01.20 Siiri Liljan omasta päästä laukoma pallo löytyi lopulta Riemun maalista. Minuutti myöhemmin Alina Virtala iski Ida Silvennoisen syötöstä maalin edestä lukemiksi jo 0 – 2. Syöttöpiste oli Silvennoisen liigauran ensimmäinen. Riemu ei juuri ottelun alussa päässyt paikoille. Muutama minuutti myöhemmin Mira Laurila ja Roosa Erkkilä iskivät maalin kahdenkymmenen sekunnin sisään. Taululla 0 – 4 ja kuusi minuuttia pelattu. Pikkuhiljaa Riemukin sai muutaman paikan, mutta Siiri Lilja torjui lähentelyt varmasti. Onnikin oli kerran vieraiden puolella, kun Riemun kahdella nollaa vastaan hyökkäys päättyi syöttöön päätyseinään. Lähellä oli kuitenkin kotijoukkueen maali. Ajassa 15.30 Jasmin Ylikraka laukoi liigauransa avausmaalin. Minuutti myöhemmin lukemat olivat jo 0 – 7, kun Riemu oli ohjannut kerran omiin ja Elina Setälä maalasi Suvi Viljan syötöstä. Syöttöpiste oli Viljan liigauran ensimmäinen. Enempää maaleja avausjakso ei tarjonnut, vaikka kummallakin oli omat paikkansa.


Jasmin Ylikraka iski lauantaina
liigauransa avausmaalin. Hänet
palkittiin myös vierasjoukkueen
parhaana.
Kuva: Nyblin

Toista jaksoa ehti kulua ainoastaan kuusi sekuntia ennen kuin pallo oli kahdeksannen kerran Riemu-maalissa. Jessica Kannosto riisti kotijoukkueelta pallon ja laukoi varmasti ohi Nina Nakarin. Kannosto oli jälleen pahanteossa muutama minuutti myöhemmin, jolloin hän pommitti Milla Ljungmanin siirrosta osuman numero yhdeksän. Illan viimeinen osuma nähtiin jo ajassa 29.00, kun Setälä laukoi myyräntappajan alakulmaan Netta Hannulan syötöstä. Viimeisellä kympillä ei MuSaFutsal enää pystynyt ohittamaan Nakaria, vaikka paikkoja oli useampaankin lisäosumaan. Loppua kohden Riemukin sai muutamia paikkoja, mutta mitään avausjakson kaltaisia superpaikkoja ei he pystyneet luomaan. Joukkueiden parhaina palkittiin Tea Tuomainen (Riemu) ja Jasmin Ylikraka (MuSaFutsal).

Taistelu play-off-paikoista jatkuu ja liigan kärki on tosi tasainen ja voittoja tarvitaan jatkossakin. Seuraavaksi MuSaFutsal on tulessa pitkästä aikaa kotikentällään, kun ensi viikon sunnuntaina Ylöjärven Ilves saapuu Poriin. Ottelu alkaa klo 15.00

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Futsal
«  Helmikuu   »
Kategoriat