Teemaottelut kaudella 2020

Tällä kaudella MuSa järjestää kauden aikana lukuisia erilaisia teemapelejä kuten esimerkiksi seuralegenda Sami Rantala-legendaottelun, 60-vuotisjuhlaottelun, 90's night - ysäriteemapelin ja opiskelijapelin.

MuSa keräsi ottelutapahtumasta ja teemaotteluista lyhyellä kyselyllä palautetta ja sieltä saatu palaute on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon. Kysyimme myös kokevatko ihmiset teemaotteluista lisäarvoa ja kyselystä kävi ilmi, että 70% vastanneista koki lisäarvoa teemaotteluista. 90's Night - ysäriteemapeli nousi yleisön suosikiksi äänestyksessä ja ysäritunnelmaan päästään lauantaina 12.9. ottelussa KTP:tä vastaan. Myös esimerkiksi opiskelijapeliä toivottiin.

Esimerkiksi Sami Rantala-legendaottelu ja seuran 60-vuotisjuhlaottelu olivat etukäteen lukkoon lyötyjä teemoja.

- Jalkapallo ja urheilu kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta siinä missä esimerkiksi kulttuurikin. Ihmiset tekevät päivittäin päätöksiä siitä, menevätkö esimerkiksi elokuviin, katsovatko kotona Netflixiä vai suuntaavatko paikan päälle jalkapallo-otteluun. On tärkeää, että meillä on laadukas ottelutapahtuma, jotta ihmiset valitsevat sen MuSan ottelun Netflixin sijaan. Tämän vuoksi halusimme jo nyt kerätä palautetta ja reagoida puutteisiin nyt kauden aikana, mikäli vain mahdollista. Edustuksen ottelutapahtumat ovat osalle kuluttajista kosketuspinta MuSaan. Toki pitää myös muistaa, että tämä kehitys ei tapahdu pienillä resursseilla sormia napsauttamalla, mutta pienin askelin kohti laadukasta ottelutapahtumaa, joka tarjoaa katsojille elämyksiä, sitähän urheilu parhaimmillaan on.

- Teemapelien kautta pyrimme tuomaan lisäelementtejä ottelutapahtumaan, ja tähän halusimme samalla myös osallistaa MuSa-yhteisön, esimerkiksi ysäriteema nousi selkeäksi suosikiksi vastanneiden joukosta. Tietyillä teemoilla pystytään myös uusia kohderyhmiä tavoittamaan. Maailman tämän hetkinen tilanne ja aika osaltaan vaikuttivat myös mitä voidaan tällä kaudella toteuttaa, mutta ideoita jäi pankkiin vielä tulevaisuuteen, kommentoi markkinointikoordinaattori Samu Mäkisalo.

- Futis on edelleen tapahtumien ykkösjuttu, mutta sen rinnalle halusimme tuoda otteluihin kokeiluun pienen lisämausteen ja saatavilla olevilla resursseilla tarjota katsojillemme mahdollisuuden kokea yhteisöllisyys pelitapahtumissa vielä tiiviimmin. Saimme kyselyyyn vastanneilta hyviä kehitysideoita, jotka pyrimme parhaamme mukaan toteuttamaan. Toivon että tulevaisuudessakin katsojamme pystyvät antamaan rakentavaa palautetta ottelutapahtumista, jotta voimme aina kehittyä ja parantaa edelliseen verrattuna. Uskon ottelutapahtumien elävöittämisen erilaisilla teemoilla tuovan lisäarvoa tapahtumiin monelle ja toivon yleisön nauttivan niistä entistä enemmän, sanoo tapahtumavastaava Janina Kolkka.

TEEMAOTTELUT 2020

Sami Rantala-legendaottelu ma 10.8 klo 18.30 - MYPA

(Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

(Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

Maanantaina 10.8. juhlistetaan ja kunnioitetaan viime kauden päätteeksi MuSassa lopettaneen seuralegendan ja seuran kaikkien aikojen maalitykin Sami "Pipo" Rantalan uraa Salama-paidassa. Spesiaaliohjelmaa luvassa, johon palaamme tarkemmin ensi viikon alussa.

60-vuotisjuhlaottelu la 29.8. klo 17.00 - KPV

(Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

(Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com)

Musan Salama perustettiin 10. huhtikuuta vuonna 1960, ja tänä vuonna päivämäärällä 10.4.2020 seura täytti upeat 60 vuotta. Pandemia pilasi seuran alkuperäiset suunnitelmat syntymäpäiväjuhlan suhteen, mutta nyt elokuussa lauantaina 29.8. klo 17.00 KPV:tä vastaan päästää viettämään tärkeän seuran synttärijuhlia, vaikkakin hieman myöhässä.

MuSan tarina on persoonallinen ja seurassa on toiminut värikkäitä ihmisiä vuosien varrella. MuSa on tarjonnut yhteisölleen unohtumattomia ja ikimuistoisia tarinoita ja hetkiä, niin hyviä kuin huonoja. 60-vuotisjuhlaottelu tulee olemaan yleisölle iso spektaakkeli ja luvassa kaikennäköistä spesiaalia, mm. etkotapahtuma. Tapahtuman lopullinen ohjelma julkaistaan myöhemmin.

90's Night la 12.9. klo 17.00 - KTP

Yleisön suosikki

Lauantaina 12.9. pelattava MuSa-KTP -ottelu on 90's Night -ysäriteemapeli. Ysäriteemaa pidetään yllä omalla ottelua varten tehdyllä soittolistalla, johon kerätään kovimmat ysärihitit. MuSa-yhteisö pääsee osaltaan vaikuttamaan tähän myös, ehdota alla olevaan kenttään ysäribiisejä!

Lisäksi voit tuulettaa jo valmiiksi retrot ysärivaatteesi, sillä paras asu palkitaan!

Opiskelijapeli ke 16.9. klo 18.30 - SJK Akatemia

Keskiviikko - opiskelijoiden juhlapäivä!

Keskiviikkona 16.9. vietetään opiskelijapeliä, kun MuSa kohtaa SJK Akatemian klo 18.30. Opiskelijoille ilmainen sisäänpääsy joko pukemalla haalarit päälle tai näyttämällä opiskelijakorttia lippuluukulla. Tapahtuma alkaa etkoilla klo 16.00 Stadionilla ja MuSa-pubissa opiskelijaystävälliset hinnat läpi ottelun.

Hyväntekeväisyysottelu la 17.10. klo 14.00 - VPS

Miesten Ykkösen perinteistä #YkkönenTekeeHyvää-konseptia ei tällä kaudella koronan vuoksi järjestetä. MuSa haluaa tästä huolimatta järjestää hyväntekeväisyysottelun lauantaina 17.10, kun se kohtaa VPS:n klo 14.00. Tuo ylimääräiset urheilu- tai jalkapallovälineet otteluun mukanasi, keräämme ne lavalle ja Makoilabamas Kummitoiminta ry toimittaa ne eteenpäin Kubuneh'in kylään Gambiaan ja levitämme urheilun ja jalkapallon ilonsanomaa!

Hyväntekeväisyysteema toteutetaan yhteistyössä Makoilabamas Kummitoiminta ry:n sekä Stadiumin kanssa, joka toimii ottelussa otteluisäntänä ja osallistuu osaltaan teeman toteuttamiseen.


Kommentit