Tampere United saapuu Poriin äitienpäivänä

MuSa kohtaa äitienpäivän ottelussa Tampere Unitedin. MuSa ja TamU kohtasivat talven aikana kahdesti ja TamU voitti molemmat ottelut. Ensin helmikuussa Tampereella pelatussa ottelussa TamU oli parempi 5-2-lukemin ja Porissa maaliskuussa pelatun ottelun TamU vei nimiinsä 1-2-lukemin. Tämän jälkeen Salamalauma on kuitenkin vahvistunut ja parantanut otteitaan, joten tiukka ottelu on varmasti luvassa.

TamU on aloittanut Kakkosen kautensa tappiolla ja voitolla. Kauden ensimmäisessä ottelussaan TamU vieraili Porissa, jolloin FC Jazz vei ottelun 3-1-lukemin. Viime lauantaina tamperelaiset näyttivät vaarallisuutensa Pyynikillä pelatussa ottelussa ja voitti SalPan 4-1-lukemin.

Joukkueet ovat toisilleen jo ennestään pelaajamateriaaliltaan ja pelitavoiltaan jokseenkin tuttuja, sekä kaksi keskinäistä harjoitusottelua ovat valmistaneet joukkueet siten, että suuria yllätyksiä joukkueiden pelitavoista tai pelaajista ei pitäisi enää tulla.

MuSan päävalmentaja Ville Ulanen tietää keinot siihen, miten sunnuntaina pisteet jäävät Poriin:

”Saimme kevään harjoituspeleistä paljon infoa, miten pelataan TamUa vastaan. Parannettiin ensimmäisen pelin jälkeen selkeästi toiseen peliin ja nyt on tarkoitus mennä ohi. TamUa vastaan keskikentän tuki on aika isossa osassa. Heidän pelinsä ratkeaa pitkälti kärkikaksikon toimiin ja se pitää ottaa huomioon.”

”Halutaan jatkaa siitä, mihin sarjassa viimeksi jäätiin. Tiedostamme mihin iskemme Tampere Unitedia vastaan. Tiedämme heidän vahvuutensa, joten kun saadaan ne pois, niin taistellaan pisteistä.”

Salama saa otteluruuhkasta huolimatta hyvän kokoonpanon jalkeille:

”Kolmas peli viikkoon, mutta ollaan oltu tietoisia tästä ja valmistauduttu sen mukaan. Hyvällä nipulla päästään otteluun, vaikka aina jokaisen pelin jälkeen on muutamia kysymysmerkkejä ilmassa”, Ulanen kertoo.

Musan Salama - Tampere United sunnuntaina 8.5. klo 18:30 @Urheilukeskus tekonurmi

Satakunnan Kansa näyttää ottelun (tilaus vaaditaan).

Ottelujärjestelyissä vierasjoukkueen kannattajien sisäänpääsy sekä katsomo on järjestetty pesäpallokentän puoleisesta päädystä.

​​​​​​​Liput verkosta halvemmalla etukäteen: https://kauppa.musansalama.fi/cg/41/liput/

MuSan puolustuksella riittää puolustettavaa sunnuntaina isokokoisten TamU-kärkien kanssa.Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

MuSan puolustuksella riittää puolustettavaa sunnuntaina isokokoisten TamU-kärkien kanssa.

Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com