Satakunnan Osuuskaupan otteluennakko: Paistaako aurinko elokuun lopuksi?

Musan Salama pelaa kotona kahden viikon tauon jälkeen tulevana lauantaina. Vastustajaksi saapuu Kokkolan Pallo-Veikot. Elokuu on ollut MuSalle synkkä neljän peräkkäisen tappion myötä, mutta kuukausi on mahdollista kääntää positiivisemmaksi kuun viimeisessä ottelussa. Kyseessä on todellinen kuuden pisteen kamppailu jossa on todella tärkeitä pisteitä jaossa jatkoa ajatellen.

- Pelit vähenevät ja niiden merkitykset kasvavat, mutta niinhän siinä aina käy tässä vaiheessa kautta. Kyllä me olemme omaan tekemiseen keskitytty tämä viikko. Olemme käyneet paljon itseluottamusta nostattavia harjoituksia ja keskusteluja. Pelaajat ovat vastanneet hyvin huutoon, miettii päävalmentaja Ville Ulanen joukkueen kurssin kääntäviä toimenpiteitä.

Jokaiselle joukkueelle tulee kauden aikana vaikeampi vaihe. MuSan vaihe on nyt venähtänyt hieman pidemmäksi, mutta usko joukkueessa on kova, että viimein suunta kääntyy. Tekeminen ja henki nipussa on ollut koko ajan hyvä ja asioiden paremmalla suorittamisella alkukauden vahva tekeminen taas aivan varmasti löytyy.

- Ei meillä harjoituksissa tai muutenkaan ole ollut probleemaa mutta peleihin sitä itseluottamusta tarvitaan lisää. Vain ja ainoastaan yhdessä tekemällä meillä on mahdollisuuksia taistella pisteistä niin kuin aina tässä seurassa, Ulanen luo uskoa omiinsa ja matkassa mukana kulkeviin.

MuSan voima on seuran upeassa yhteisöllisyydessä. Toivommekin sekä yhteistyökumppaneidemme, että kannattajiemme tulevan sankoin joukoin taaksemme taas lauantaina.

Ottelu siis lauantaina Porin stadionilla klo 17:00!