Satakunnan Osuuskaupan otteluennakko: MuSa matkaa Pietarsaareen kärkikamppailuun!

Ykkösen kausi jatkuu ylihuomenna keskiviikkona, kun Salama matkustaa sarjan kärkikamppailuun Pietarsaareen paikallisen FF Jaron vieraaksi. Jaro on tällä sarjataulokossa sijalla kaksi ja Musa miehittää taulokon neljättä sijaa vain kaksi pistettä pietarsaarelaisia perässä. Joukkue on tällä hetkellä jo yhdeksän pelin pisteputkessa ja sitä lähdetään edelleen pidentämään.

- Päästään haastamaan yhtä sarjan suosikkia joka on mallikkaasti pelannut hienoa futista. Jaro hankkii pisteitä, se on tullut selväksi. Joukkue näyttää hyvältä ja siltä, että hommat ovat aika lailla selvät kaikille pelaajille, päävalmentaja Ulanen aloittaa kehuen vastustajaa.

Salama on itsekin kovassa vireessä. Puolustus on pääsääntöisesti pitänyt ja hyökkäyspelaaminen antaa mahdollisuuden taistella pisteistä ja voitoista joka ottelussa. Joukkue on pääsääntöisesti terve joten valmennuksella on myös varaa valita kokoonpano ja pelin painotukset vastustajan mukaan.

- Kyllä me haluamme tosissaan tätä kärkiporukkaa haastaa ja koitamme vielä piirun verran parantaa omaa viimeistelyämme ja tilanteiden loppuunviemistä sekä niitä viimeisiä ratkaisuja. Meidän tulee tuottaa tilanteita määrällisesti ja laadullisesti, jos haluamme taistella pisteistä ja uskon kyllä meillä olevan siihen mahdollisuuksia, mutta valtavan työmäärän se tulee vaatimaan keskiviikkona. Valmistaudumme vielä alkuviikon Jaron pelaamiseen ja katsomme videolta heidän vahvuudet jotka pelaamme pois sekä vastaamme omilla avuilla takaisin, Ulanen luo uskoa suojateilleen.