Satakunnan Osuuskaupan otteluennakko: Jälleen kärkikamppailun herkkua Porissa!

Musan Salama jatkaa Ykkösessä jo vakuuttavassa kymmenen ottelun pisteputkessa. Keskiviikkona joukkue kävi vierasreissulla Pietarsaaressa josta kotiin tuotiin piste maalittomasta tasapelistä. Ottelu sisälsi kaikenlaisia käänteitä joten tulos oli oikein hyvä.

Seuraavaksi pelataan jälleen kotona tulevana lauantaina kun vastaan asettuu helsinkiläinen Gnistan. Kyseessä on todellinen kärkikamppailu Gnistanin ollessa sijalla kaksi vain pisteen kolmantena majailevia porilaisia edellä. Ottelusta ei siis taaskaan panosta puutu.

- Gnistan kohdataan nyt toistamiseen. Helsingissä pystyimme vastaamaan pelillisesti täysin heille ja sitä haemme myös lauantaina. Gnistan pystyy tuottamaan palloja kolmelle ylimmälle joiden taso riittää hyvin Ykkösen kärkipäähän. Muun muassa tähän meidän tulee varautua, päävalmentaja Ville Ulanen miettii vastustajan vahvinta osa-aluetta.

Valmistautumisaika on lyhyt ja se meneekin palautumisessa ja valmistautumisessa lauantaille. Salaman peli on kuitenkin asettunut hyvin raiteilleen ja tarvetta isoille muutoksille ei ole. Kun oma pää pitää niin joukkue taistelee aina voitosta. Sarja on edelleen erittäin tasainen, joten jokaisen ottelun merkitys korostuu. Joukkue haluaa varmasti taistella kärkisijoista kauden loppuun asti.

- Nyt palautellaan ja valmistaudutaan kotipeliin. Pisteitä lähdemme taas ilman muuta hakemaan ja luulen, että meillä on jotain Gnistanin varalle valmiina mitä he eivät osaa odottaa, Ulanen päättää arvoituksellisesti.

Ottelu siis lauantaina 24.7. klo 17 Porin stadionilla. Tervetuloa!