MuSaFutsal voitolla joulun viettoon

Syyskierroksen jälkeen porilaiset ovat liigan kärjessä

Kalenterivuoden viimeisessä ottelussa MuSaFutsal lähti hakemaan paluuta voittojen tielle ja säilyttämään liigan kärkipaikkaa. Ottelu eteni melko rivakkaa tahtia. MuSaFutsal pyrki luomaan tilanteita, joita muutamia syntyikin. Todella vaarallisia tontteja ei pystytty luomaan ja RaiFun maalivahti Eveliina Koskela torjui tilanteet mallikkaasti. Siiri Lilja oli vähemmän työllistetty MuSaFutsalin maalilla. RaiFun hyökkäykset olivat todella suoraviivaisia, sillä pallo pelattiin lähes poikkeuksetta pivoteille. Ella Mäki ja Emmi Reinikainen saivatkin alkuun hyvällä prosentilla palloja itselleen, mutta tuen puuttuessa hyökkäykset tyssäsivät melko usein MuSaFutsalin riistoihin. Loppua kohti kotijoukkue luki jo tilanteita siten, että avaukset päätyivät suoraan valkopaidoille. Avausjaksolla ei kuitenkaan maaleja nähty ja taukoa lähdettiin viettämään maalittomassa tilanteessa.

Tauolta kentälle tuli ukkosmyrskyn lailla MuSaFutsal. 11 sekunnin jälkeen Netta Hannula käytti hyödyksi vieraiden harhasyötön ja laukoi voimalla pallon ohi Koskelan. Vajaa pari minuuttia myöhemmin Hannula iski toistamiseen. Ajassa 24.14 Helmiina Luoma iski reboundista jo kolmannen osuman. Jakson alku sujui siis todella kotijoukkueen painaessa, eikä vieraat päässeet millään rytmiin kiinni. Peli eteni samantyylisesti, mutta tehokkuus kotijoukkueella pieneni, eikä paikoista päästy enää maalaamaan. Koskela oli tolppien välissä tänään hyvä ja piti joukkuettaan pelissä mukana. RaiFun hyökkäykset olivat tälläkin jaksolla nopeita ja suoraviivaisia. Muutaman paikankin he pystyivät luomaan, mutta Lilja pelasi tänään hyvällä tasolla. Ajassa 33.11 Luoma osui toistamiseen. Maaliin syöttöön antoi Vera Mattila, jonka pystysyötön Luoma otti haltuun ja sai laukauksen aikaiseksi. Laukaus painui ohi vastaan tulleen Koskelan. Reilu pari minuuttia myöhemmin rikkoontui Liljan nolla, kun Jenna Osa sai pallon juuri ja juuri viivan yli. Enempää maaleja ei nähty ja MuSaFutsal palasi voittojen tielle ja lähtee joulutauolle sarjakärjessä. Joukkueiden parhaina palkittiin Netta Hannula (MuSaFutsal) ja Eveliina Koskela (RaiFu). MuSaFutsalissa nähtiin tänään yksi uusi liigapelaaja, kun Minttu Ylikraka oli ensimmäistä kertaa kokoonpanossa. Hyvistäkään paikoista huolimatta ei Mintulle tehopisteitä tullut.

Liiga jatkuu MuSaFutsalin osalta tammikuussa, kun joukkue matkustaa Loppiaisena Saloon FC Halikon vieraaksi. Kotona pelataan seuraavan kerran lauantaina 15.1, kun FTK saapuu kylään.

Netta Hannula iski kahdesti pallon RaiFun pitseihin.Kuva: Nyblin

Netta Hannula iski kahdesti pallon RaiFun pitseihin.

Kuva: Nyblin