Liigan kärkikamppailu lauantaina Porissa

Naisten Futsal-liigassa runkosarjan loppu lähenee

Tulevan viikonlopun ehdoton helmi pelataan Porissa klo 14.00 alkaen, kun liigataulukon kaksi parasta ottavat mittaa toisistaan. Piikkipaikalla oleva Ilves FS saapuu liigakakkosen MuSaFutsalin vieraaksi. Eroa joukkueiden välillä on kaksi pistettä, ja vierailijat ovat pelanneet yhden ottelun porilaisia enemmän, joten taistelu runkosarjan voitosta käy kiivaana. MuSaFutsalin (+61) maaliero on kuusi maalia Ilvestä (+55) parempi. MuSaFutsal on tällä kaudella iskenyt jo 99 häkkiä, joka on jo nyt selkeästi enemmän kuin koskaan aikaisemmilla kausilla. Ennakossa mukana myös kummankin joukkueen valmentajien ajatuksia tulevasta ottelusta. Kolmantena oleva HIFK FS on porilaisista kaksi pistettä perässä yhden ottelun enemmän pelanneena.

Edellisten viiden ottelun kuntopuntarissa Ilves on kärjessä ja MuSaFutsal kolmantena. Ilveksen kaksi viimeisintä ottelua on ratkennut varsinaisen peliajan jälkeen. Viime viikonloppuna joukkue kaatoi GFT:n vieraissa jatko-ottelussa lukemin 5 – 6 ja. 5 – 5 (4 – 3). Ottelussa sekä Tiia Juntikka että Matilda Herranen iskivät hattutempun. MuSaFutsal vieraili Tampereella ACE:n vieraana voittaen lukemin 2 – 5 (1 – 2). Netta Hannula (2+1) sekä Elina Setälä (1+2) olivat tehokkaimpia pelaajia kolmella tehopisteellään. MuSaFutsal on kotonaan pelannut tällä kaudella yhdeksän ottelua voittaen niistä seitsemän ja häviten kerran sekä varsinaisella peliajalla että voittomaalikilpailussa. Maaliero kotiotteluissa on hurja 54 – 14. Ilves on vieraskentällä pelannut kahdeksan ottelua. Niistä seitsemän on päättynyt voittoon, tosin kaksi on ratkennut vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Kerran he ovat lähteneet kotia kohden tappio niskassaan. Maaliero vierasotteluissa on 40 – 12.

Joukkueet kohtasivat toisensa jo Tampereella lokakuussa. Ottelu oli MuSaFutsalin kauden toinen, kun Ilvekselle se ottelu jo neljäs. MuSaFutsal pelasi hienosti ja haki 2 – 3 (1 – 1) voiton. MuSaFutsalin maalintekijöinä kunnostautuivat Elina Setälä, Milla Ljungman sekä Jasmin Ylikraka. Ilveksen puolesta osuivat ex-MuSaFutsal Jenna Oksanen sekä Tanja Owens.

Viime kauden kohtaamisissa voitot menivät tasan. Kumpikin joukkue voitti kotiottelunsa. Marraskuussa 2019 Tampereella lukemat olivat 4 – 2 (3 – 2). Helmikuussa 2020 Porissa MuSaFutsal voittoon lukemin 3 – 1 (1 – 1). Joukkueet ovat vuosien varrella joukkueet ovat tulleet toisilleen tutuiksi. Kun katsotaan aikaisempia tuloksia vuosien varrelta, niin vaaka kallistuu hennosti vieraiden hyväksi, mutta viime kausien aikana vaaka on tasoittunut. Joukkueen pelaajistoista osa tuntee toisiaan enemmän tai vähemmän etenkin maajoukkueen kautta. Molemmat valmentajat niin MuSaFutsalin Juha Helander kuin Ilveksen Jaakko Laitinen ovat olleet maajoukkueen valmennustiimissä.

Liigan pistepörssissä TOP-20:stä löytyy yhdeksän pelaajaa, jotka pelaavat lauantaina Porin Urheilutalolla. Niistä viisi on porilaisten leiristä ja neljä tamperelaisten. Kärkipaikalla on Ilveksen Tiia Juntikka (32+12=44), jota seuraa MuSaFutsalin Netta Hannula (27+16=43). Seuraavien neljän joukossa on kolme MuSaFutsalin pelaajaa. Elina Setälä (19+15=34), joka lähestyy myös uran 200:tta liigatehopistettä. Nyt Setälällä on kasassa 195 tehopistettä (110+85). Setälän jäljessä tulevat Jasmin Ylikraka (12+19=31), joka johtaa liigan syöttöpörssiä, sekä Anni-Elina Luotonen (17+8=25). Seuraavaksi tehokkain Ilves pelaaja on ollut Matilda Herranen (16+5=21). Pörssiä johtava Juntikka on myös liigan maalipörssin ykkönen ennen Hannulaa.

MuSaFutsalin kokoonpano tuskin muuttunee viime viikonlopun ottelusta juurikaan.


MuSaFutsalin valmentaja Juha Helander lähtee viikonlopun huippukamppailuun hyvillä tunnelmilla. MuSaFutsalilla on allaan pari helpompaa ottelua, mutta Helander ei usko, etteikö joukkue olisi valmis kaatamaan Ilvestä. ” Jos oman tekemisen laatu kaikilla osa-alueilla saadaan hyvälle tasolle, niin sillä se Ilves kaatuu”, pohtii Helander ottelun asetelmia.

Ilveksen päävalmentaja Jaakko Laitinen kertoo joukkueen odottavan lauantaita ehkä enemmän kuin mitään muuta ottelua kevätkaudella. Lauantain vastustajaa Laitinen kehuu: ” Omasta puolesta valmentajana tykkään erityisesti siitä, että päästään haastamaan laadukas, hyvää futsalia pelaava ja taktisesti paljon viime kausina kehittynyt joukkue.” Vaikka joukkue voittikin viime viikonloppuna GFT:n ja jatkoi voittoputkeaan, niin Laitinen ei ihan täysin tyytyväinen ollut puolustuspelaamiseen ja sen parantamisen hän nostaakin yhdeksi pistejahdin avaintekijäksi. ”Nyt kun vastassa on sarjan tehokkain joukkue, niin meidän on nostettava tasomme erityisesti sillä osastolla, jos aiomme tuoda pinnoja kotiin”, toteaa Laitinen.

Väitteeseen siitä, että runkosarjan voittaa lauantaina ottelun voittava joukkue kumpikin valmentaja sanoo ottelun voittajan ottavan otteen runkosarjan piikkipaikasta. He kuitenkin jättävät painoarvoa vielä jäljelle jääville otteluille: mitä vaan voi tapahtua. Laitinen pohtii myös runkosarjan voiton merkitystä, ja sanoo, ettei ainakaan oma joukkue ota siitä ylimääräistä painetta itselleen.

Toisilleen tutut valmentajat lähettivät toisilleen tsemppitoivotukset näin ennakon välityksellä ja ovat iloisia, että pääsevät pitkästä aikaa näkemään. Lauantaina valmentajien ystävyys jätetään ottelun ajaksi narikkaan ja kumpikin on tuttuun tyyliinsä tulta ja tappuraa koko 40 minuuttia.

Ottelu näkyy solidsportin kautta pientä maksua (4,90€) vastaan ja tottakai selostuksen kera.

Kuva: Kari Saha / Urheilusuomi.com