Lauantaina vieraspeliin Vantaalle

Musan Salama matkustaa ensimmäisen kerran tällä kaudella vierasotteluun pääkaupunkiseudulle, jossa vastaan asettuu Vantaan Jalkapalloseura. VJS on pelannut viime vuodet Kakkosessa ja Kolmosessa, mutta viime kaudella se onnistui säilymään sarjassa kolmen pisteen turvin, sijoittuen sijalle kahdeksan. VJS onnistui keräämään kauden aikana 27 pistettä.

Tällä hetkellä VJS majailee sarjataulukossa MuSan takana yhtä monta pistettä keränneenä, mutta ottelun porilaisia enemmän pelanneena. VJS onnistui keräämään neljästä ensimmäisestä ottelustaan yhteensä seitsemän pistettä, jonka jälkeen on ollut vaikeampaa, kun pisteitä on kertynyt seuraavissa neljässä pelissä vain yksi. VJS:n kauden kovin suoritus tulosten valossa oli 21.05. pelattu ottelu, jossa se kaatoi Klubi 04:n Ayyb Ahmed-Nurin maalilla 1-0. VJS:n paras maalintekijä on Karim Jmaali neljällä osumallaan.

Musan Salaman alkukausi on ollut tahmeahko, mutta lauantaina Vantaalle lähtee nälkäinen ryhmä, joka haluaa varmasti palata voittojen tielle. Viimeiset kaksi tasapeliä ovat jättäneet parannettavaa Espoon Palloseuraa ja Ilvestä vastaan. Espoolaisia vastaan oma maali pysyi puhtaana, mutta Vantaalla maalipaikkoja täytyy luoda enemmän ja käyttää ne tehokkaasti, mikäli pisteitä Poriin halutaan tuoda. MuSan parhailla maalintekijöillä on tällä hetkellä kaksi maalia tehtynä ja heitä on yhteensä neljä pelaajaa: Jordan Faria, Jussi-Pekka Rämä, Verneri Salminen ja Jasper Yrjas.

Joukkueen päävalmentaja Ville Ulanen on hyvillä fiiliksillä ottelun alla:

”Hyvillä fiiliksillä lauantain otteluun. Pelifiilis on ehdottomasti korkealla ja kotiintuomiset mielessä lähdetään kohti Vantaata. Sen eteen tehdään treenikentällä töitä.”

Valmennustiimi tiedostaa, millainen vastustaja lauantaina on luvassa ja mitä tarvitsee harjoitella, jotta Vantaalta saadaan pisteitä:

”VJS on erittäin yllätysvalmis joukkue joka ottelussa. Heillä on muutamia erinomaisia pelaajia sekä selkeä tyyli, millä pelaavat. Loppuviikon aikana käydään taktisia asioita paljon läpi ja sitä, miten halutaan hyökätä heidän ryhmitystä vastaan. Prässipelaamista ja erikoistilanteita harjoitellaan myös", Ulanen kertoo.

VJS - MuSa lauantaina 18.6. klo 18:30 @Vantaa Myyrmäki jalkapallostadion

Mikäli MuSan alakerta pelaa yhtä hyvin kuin viime pelissä, on kotiintuomiset Vantaalta mahdollisia.Kuva: Kari Saha/UrheiluSuomi.com

Mikäli MuSan alakerta pelaa yhtä hyvin kuin viime pelissä, on kotiintuomiset Vantaalta mahdollisia.

Kuva: Kari Saha/UrheiluSuomi.com