Itätuulessa MuSaFutsal voittoon jatkoajalla

Itätuulen koululla pelattu naisten futsal-liigaottelu ratkesi vasta jatkoajalla kotijoukkueen hyväksi

Ottelun alussa MuSaFutsal oli jäässä ja vierailija KaDy aloitti ryminällä. Vajaa minuutti oli pelattu, kun Moona Korhonen pelasi kulman alaspäin. Kirsi Airikainen laukoi suoraan vastapalloon KaDyn johtoon. KaDyn Aada Vähäkangas tuotti nopeudellaan vaikeuksia läpi ottelun. Ajassa 02.36 hän karkasi puolustukselta ja vei vieraat jo kahden maalin johtoon. MuSaFutsal heräili pikkuhiljaa ja pääsi peliin mukaan ja hallitsi paikoin oikein suvereenistikin. Tekopaikkoja oli jokunen, mutta tehokkuus ei ollut viime viikonlopun tasolla. KaDyn maalilla pelannut Martta Perälä otti tukun hyviä torjuntoja, ja pystypuutkin olivat pari kertaa apuna. MuSaFutsalin korkea prässi tuotti vieraille vaikeuksia, eikä pitkät avaukset johtaneet toivottuun tulokseen. Harvat tilanteet tulivat Vähäkankaan nopeuden vuoksi, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä vaarattomampia nuokin tilanteet olivat. Helpottava kavennusosuma syntyi ajassa 16.66, kun Anni-Elina Luotonen pelasi kulman taaksepäin Netta Hannulalle, joka siirsi ykkösellä viereensä Elina Setälälle. Hän laukoi takakulmaan ja kavensi eron yhteen maaliin. Enempää osumia ei avausjakso tarjonnut ja näin tauon pullakahville lähdettiin 1 – 2 vierasjohdossa.

Toiselle jaksolle MuSaFutsal nosti entistä enemmän prässiä ja KaDy oli suurissa vaikeuksissa. Pitkät avaukset löysivät harvoin heidän pivot-pelaajaa tai sitten MuSaFutsal sai riistettyä pallon. Hyvistäkään paikoista ei kuitenkaan tasoitusosumaa nähty. Perälä otti tälläkin jaksolla isoja torjuntoja ja piti KaDyn pisteissä kiinni. Jakso ehti pyörähtää jo toiselle puoliskolleen ennen kuin tasoitusosuma syntyi. Luotonen tarjoili Setälälle, joka ei paikastaan erehtynyt ja peli oli tasan. KaDyn puolikkaat tilanteet syntyivät Vähäkankaan nopeuden ansiosta, mutta kun jalka alkoi painaa, niin pelin painopiste siirtyi täysin vieraiden kenttäpuoliskolle. MuSaFutsal vyörytti peliä Perälän maalille, mutta hän kesti tänään tulituksessa, eikä lisäosumia nähty enää varsinaisella peliajalla. Näin voittajaa lähdettiin hakemaan jatko-ottelusta.

Vieraiden puhti oli poissa ja MuSaFutsal ratkaisi ottelun reilussa parissa minuutissa iskien kolme rysää. Ensin Mira Laurilan syötöstä Setälä viimeisteli hattutemppunsa ajassa 41.27. Yhdeksän sekuntia myöhemmin Hannulan esityöstä Laurila niittasi eron jo kahteen osumaan. Vajaa puoli minuuttia tästä, niin Setälän päivän neljäs osuma sinetöi kotivoiton lukemin 5 – 2. Joukkueiden parhaina palkittiin Elina Setälä (MuSaFutsal) ja Aada Vähäkangas (KaDy).

MuSaFutsalin ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna ACE:n vieraana 7.12. Tämän viikon evakkoretkeltä palataan ensi viikolla Urheilutalolle treenaamaan, jossa pelataan seuraavan kerran sunnuntaina 15.12, jolloin FC Sport saapuu kylään. Ottelu alkaa klo 15.00 ja päättää syyskierroksen.