Äitienpäivänä pisteet lähtivät Tampereelle​​​​​

MuSan ja TamUn ottelu päästiin aloittamaan aurinkoisella, mutta tuulisella urheilukeskuksen tekonurmella. TamU oli vienyt kahdesta MuSaa vastaan pelatusta harjoituspelistä voitot nimiinsä, mutta sunnuntaina MuSa lähti otteluun voitto mielissään.

Ensimmäinen puoliaika tasaista vääntöä

Ottelun alku oli melko tasaista vääntämistä, mutta ottelun ensimmäiseen varttiin nähtiin kuitenkin kaksi kohtalaisen hyvää maalipaikkaa. Ensimmäinen tilanne siunaantui MuSalle, kun Jasper Yrjas toimitti keskityksen maalille, mutta Jordan Faria laukoi noin 11 metristä maalin ohi. Seuraavaksi oli TamUn vuoro yrittää, kun Toni Toijala syötti Roope Kostiaiselle, joka tempokuljetuksensa päätteeksi pääsi laukomaan boksista, mutta hän laukoi ohi maalin.

Ensimmäisen jakson puolivälissä nähtiin ottelun ensimmäinen maali. Toni Toijalan mallikkaan nousun ja esityön päätteeksi Roope Kostiainen siirsi vierailijat varmalla viimeistelyllä 0-1 johtoon. Tämän jälkeen ensimmäisellä puoliajalla MuSa sai luotua pari vaarallista maalipaikkaa. Noin 15 minuuttia vierailijoiden osuman jälkeen oli MuSan vuoro iskeä. Egzon Avdi nousi laitaa pitkin, toimitti keskityksen maalille, jossa Jordan Faria pääsi nousemaan korkeimmalle ja onnistui puskemaan pallon maaliin. Näin tauolle siirryttiin 1-1-lukemissa.

TamU tehokkaampi toisella puoliajalla

Ottelun toinen puoliaika alkoi ensimmäisen puoliajan tapaan melko tasaisissa merkeissä. TamU sai pari hyvää maalipaikkaa toisen jakson puoliväliin mennessä, mutta näistä paikoista he eivät maalinteossa kuitenkaan onnistuneet. Tämän jälkeen aina 80. minuutille asti nähtiin enemmän MuSan vaarallista hyökkäyspeliä, joka tuotti muutaman paikan sekä muutaman erikoistilanteen, joissa puskut suuntautuivat yli maalin.

Ottelun 81. minuutilla kuitenkin tamperelaiset onnistuivat maalinteossa. Simo Mäensivu toimitti ristipallon boksiin, josta hetki sitten vaihdosta kentälle tullut Farhad Rahimi laukoi pallon tulisesti alakulmaan ja näin tamperelaiset siirtyivät jo toisen kerran johtoon. Pari minuuttia tamperelaisten johtomaalin jälkeen Jussi Lemio pääsi laukomaan boksin takaa, mutta ylärimaa lähemmäs Salama ei tällä kertaa päässyt. Ottelun loppuhetkillä joukkueen kapteeni Jussi Välilä pääsi vielä puskemaan sivuvaparista, mutta pusku suuntautui ohi maalin. Kunnollista loppukiriä ei saatu aikaiseksi, joten pisteet lähtivät tamperelaisten matkaan 1-2-lukemin.

Joukkueen päävalmentaja Ville Ulanen oli luonnollisesti pettynyt kotitappion jälkeen:

”Jotain tästä ottelusta olisi haluttu jäävän käteen, se on selvä asia.”

Toisella jaksolla saatiin onnistumisia, mutta parannettavaakin jäi:

”Hyökkäyspeli parani toisella jaksolla ja saatiin vauhdikkaita tilanteita luotua boksiin. Annettiin myös heidän kärjille keskeltä tukea, joten suhteellisen vähäisinä saatiin pidettyä tamperelaisten tilanteet. Pallollinen peli oli vähän hakusessa pelinavausvaiheessa, mutta sitä saadaan harjoittelulla parannettua. Muutamia tilanteita halutaan pelata eri tavalla verrattuna siihen, miten toteutettiin pelissä”, Ulanen kertoo.

Pelikuntoon toipunut Matias Sallila kertasi sunnuntain matsia seuraavasti:

"Pettynyt olen tietysti tulokseen ja esitykseemme. Ehkä vähän liikaa haimme maalia läpi ottelun, eikä rakenneltu peliä niin kuin ollaan harjoiteltu. Kävimme ottelua läpi ja pystymme tästä ottamaan opiksi. Pelejä on vielä paljon jäljellä ja pidetään iso kuva mielessä."

Sallilalla on takana pitkä kuntoutus, kun viime kaudella tapahtunut loukkaantuminen olikin aika pitkäkestoinen.

"Pitkä kuntoutus takana ja nyt on kova into pelata. Paikat tuntuvat hyvältä ja todella optimistinen olo tulevasta myös joukkueen osalta. Tärkeää ottaa nyt opiksi eilisestä pelistä ja ensi pelissä ollaan sisuuntunut MuSa. Näen jokaisesta jätkästä kopissa, että meistä jokainen tietää, kuinka hyvä jengi me olemme", Sallila kertoo luottavaisesti.

Jasper Yrjas esiintyi pirteästi.Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Jasper Yrjas esiintyi pirteästi.

Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com