AC Kajaani-raportti: "Huh huh olipahan matsi!"

<p>A-P Pihlainen vei isännät uudelleen johtoon toisella jaksolla. (Kuva: UrheiluSuomi.com)</p>

A-P Pihlainen vei isännät uudelleen johtoon toisella jaksolla. (Kuva: UrheiluSuomi.com)

Aikamoiset maalikarkelot Stadionilla - viidellä maalilla paluu voittojen tielle

MuSan ja AC Kajaanin tämän kauden viimeinen kohtaaminen päättyi lopulta maalirikkaiden vaiheiden jälkeen porilaisten hienoon 5-3-voittoon. Voitto oli kauden kolmas kajaanilaisista. Ottelua oli seuraamassa 904 henkilöä.

Ottelu kerkesi hädin tuskin alkaa, ennen kuin alkoi tapahtua. MuSan ensimmäinen hyökkäys, johti kulmapotkuun. Takanori Yokochi antoi kulman kohti Jussi Välilää ja pallo osui tuomarin näkemyksen sijaan ACK-pelaajan käteen ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Taka lähti pilkkua ampumaan. Aati Riihimäki aavisti kuitenkin loistavasti ja torjui ensimmäisen yrityksen, mutta reboundiin Taka ei antanut mahdollisuuksia.

26. minuutilla jälleen isännät osuivat jälleen kulmapotkusta. Tuttuun tyyliin Taka antoi ja tällä kertaa Kapteeni Välilä pääsi ensimmäisenä palloon puskemaan, eikä Riihimäki mahtanut tälle mitään.

Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuutena hyvä ja peli näytti tässä vaiheessa olevan hallussa ilman sen kummempia ongelmia. Toisen jakson alku kuitenkin näytti toisin. Isännille sattui siihen mustahetki ja Kajaani laittoi alle kymmeneen minuuttiin pelin tasoihin. Tasoitus meni vielä Verneri Salmisen jalasta maaliin.

Joukkue kuitenkin ryhdistäytyi tästä ja osoitti luonnetta. Se siirtyi uudelleen johtoon 64. minuutilla, kun Rudi Dieter antoi hyvän keskityksen A-P Pihlaiselle, joka oli aivan vapaana ja ohjasi pallon maaliin. Viisi minuuttia tästä ja isännät ottivat kahden maalin johdon takaisin. Vastahyökkäyksestä Ville Vihlman pelasi upeasti Aleksi Pöntisen läpi, eikä Pönä erehtynyt, vaan kiitti tästä ja laittoi pallon alakulmaan ohi Riihimäen.

<p>Aleksi Pöntinen vastasi voittomaalista. (Kuva: UrheiluSuomi.com)</p>

Aleksi Pöntinen vastasi voittomaalista. (Kuva: UrheiluSuomi.com)

18-vuotias Arttu Virtanen otettiin noin 20 minuuttia ennen loppua kentälle ja uran toisessa Ykkösen matsissa pelasikin erittäin hyvin. Mies antoi hienon syötön vielä Takan toiseen osumaan 77. minuutilla. Myös valmentaja Ville Ulaselta tuli kehut pelin jälkeen.

Kajaani sai vielä kavennettua lukemiksi 5-3. Yhteensä kahdeksan maalia ja aikamoista vuoristorataa nähtiin perjantaina Stadionilla, sen tunnisti myös Ulle ottelun jälkeen:

"Huh huh olipahan matsi! Tämä peli oli katsojille varmasti kokemus, kahdeksan maalia ja tilanteita sekä tapahtumia riitti."

"Viisi tehtyä maalia ja kotivoitto on tietysti hieno asia. Matsista jäi kuitenkin hieman sekava olo pelillisesti ja pystymme varmasti parempaankin. Kaikki olivat hienoja maaleja, varsinkin kaksi ensimmäistä. Niistä molemmat olivat harjoiteltuja kuvioita juuri tätä peliä varten."

Toisen jakson alun nukahduksesta Ulle antoi myös krediittiä vierasjoukkueelle, mutta oli ylpeä siitä, että rivit kasattiin takaisin kasaan ja jatkettiin peliä:

"Vastustaja tuli täysin ansaitusti tasoihin, mutta onneksi näytettiin luonnetta ja hoidettiin homma kotiin. Läjä hienoja maaleja ja kolme pistettä on erinomainen suoritus ja kuitenkin loppupeleissä se riittää. Treenikentällä päästään taas niitä puuttuvia elementtejä tarkastelemaan. Kohta pelataan taas."

Pelit jatkuvat ensi viikon torstaina Tammelan Stadionilla, kun joukkue matkustaa TPV:n vieraaksi klo 18.30.


Kommentit