KAUSIENNAKKO 2022 - 2023

Kattava kausiennakko on valmis luettavaksi

Kuva: Jouni Pihlaja

Katsaus viime kauteen

Viime kausi päättyi äitienpäivänä Torniossa porilaisten juhliin, kun MuSaFutsal voitti kolmannen kerran putkeen FTK:n finaalisarjassa ja juhlii toista peräkkäistä Suomen mestaruutta. Finaalisarja katkesi suoraan voitoin 3 – 0. Avausottelu Porissa päättyi vasta jatko-ottelun jälkeen porilaisten hyväksi. Kaksi Torniossa pelattua peliä päättyi jo varsinaisella peliajalla. Ratkaisevassa finaalissa kentän kuningatar oli hattutempun iskenyt Anni-Elina Luotonen. Pronssimitalit sai kaulaansa HIFK FS, jolle mitali oli toinen peräkkäinen. Edelliskaudella he hävisivät MuSaFutsalille finaalisarjassa. Pronssiottelun hävinnyt osapuoli oli, kauden yllättäjä, Ylöjärven Ilves. Puolivälieriin päättyi Ilves FS:n, PJK:n, KaDy:n ja GFT:n kausi. Nousijajoukkue Raisio Futiksen (RaiFu) kausi päättyi runkosarjaan, niin kuin myös FC Halikon. FC Sport joutui Liigakarsintaan, jossa se voitti KuPS:n selvästi kahdessa ottelussa. FC Nokia hakee vauhtia Ykkösestä. Ykkösestä Liigaan nousi espoolainen EBK.

MuSaFutsal voitti runkosarjan. 22 ottelusta MuSaFutsal voitti 19, joista yksi oli varsinaisen peliajan jälkeen tullut kahden pisteen saalis. Tappioita tuli kolme, joista yhdestä saatiin yksi piste, kun tappio tuli varsinaisen peliajan jälkeen. Runkosarjassa eroa toiseksi tulleeseen HIFK:hon tuli 13 pistettä. Puolivälierissä MuSaFutsal kaatoi PJK:n suoraan voitoin 2 – 0. Välierissä YIlves joutui toteamaan porilaiset paremmakseen voitoin 3 – 1. Finaalisarja FTK:ta vastaan suoraan 3 – 0 voitoin MuSaFutsalille.

Pistepörssiä hallitsi tutut nimet. Paluun pohjoiseen ja FTK:hon tehnyt Tiia Juntikka voitti pörssin tehoin 30+18=48. Toiseksi tuli HIFK:n riveissä pelannut Daniela Tjeder, joka muistetaan GFT:n riveistä monen kauden ajalta ennen siirtymistään tähtirintoihin. Tjederin tehot olivat 24+17=41. Kolmantena oli MuSaFutsalin Netta Hannula, joka voitti playoffien pörssin. Runkosarjassa Hannula iski tehot 23+15=38 ja playoffeissa 15+9=24. MuSaFutsalin pelaajista yli piste/ottelua tahtiin iskivät myös Jasmin Ylikraka (15 ottelua, 11+16=27), Anni-Elina Luotonen (17, 13+8=21), Elina Setälä (19, 6+15=21), Vera Mattila (13, 11+2=13), Minttu Ylikraka (10, 7+4=11). Playoffeissa MuSaFutsalin tehoista vastasivat pääsääntöisesti kaksikko Hannula (15+9=24) – Luotonen (12+5=17). Kaksikko ottikin kaksoisvoiton koko pörssissä. Iina Heikkilä (5+5=10), Jasmin Ylikraka (4+6=10) sekä Elina Setälä (4+6=10) iskivät kaikki kymmenen pistettä. Koko kaudella Hannula teki eniten pisteitä koko liigassa, kun otetaan huomioon sekä runkosarja- sekä playoff-ottelut. Hänen yhteispistemääränsä oli 38+24=62.

Maalivahdeista Siiri Lilja pelasi runkosarjassa 13 ottelua torjuntaprosentilla 88,5. Playoffeissa Lilja pelasi seitsemän ottelua yli 90 prosentin varmuudella. Martta Perälä torjui yhdeksässä ottelussa 90,9 prosentin varmuudella. Playoffeissa Perälä sai vastuuta kahdessa ottelussa ja torjuntaprosentti hipoi 95:tä. Tehopisteitä kaksikosta teki ainoastaan Lilja, jonka saldo runkosarjassa oli neljä tehtyä maalia, joista kolme tuli YIlvestä vastaan pelatuissa otteluissa.

MuSaFutsal iski kauden aikana historiansa 700:n maalinsa runkosarjassa ja sen viimeisteli Helmiina Luoma ottelussa FC Halikkoa vastaan marraskuun 27.päivä. Tämänhetkinen maaliero runkosarjaotteluissa on MuSaFutsalilla 755 – 566, joten plussalla ollaan 189 maalin verran. Historiansa aikana MuSaFutsal on pelannut lisäksi 16 playoff-kamppailua, joista on kaksi päättynyt tappioon. Jos playoff-pelin maalit otetaan mukaan tilastoihin, niin maaliero on 840 – 600.

Näihin tunnelmiin päättyi naisten futsalkausi 2021 - 2022

Kuva: Pekka Tuominen

Pre-Season

Kesäkuusta saakka joukkue on vetänyt fysio Ville Svartströmin ohjelmilla omatoimista treeniä. Joukkoon on mahtunut myös muutama pallollinen treeni, sillä joukkueessamme oli muutamia, jotka olivat maajoukkueen mukana Kroatiassa juhannuksena järjestetyssä Futsal Week-turnauksessa. Elokuun alusta on pyörinyt pallolliset harjoitukset kotiareenalla. Harjoitusotteluita pelattiin vain yksi. Se pelattiin YIlvestä vastaan elokuussa Ylöjärvellä ja YIlves voitti ottelun 5 – 2 (1 – 1). MuSaFutsalin kummatkin maalit iski Anni-Elina Luotonen.

Liigan muista joukkueista nousija-EBK pelasi useamman harjoitusottelun. Sosiaalisesta mediasta on muiltakin joukkueilta pelejä löytynyt. YIlves pelasi MuSaFutsal-ottelun lisäksi muutaman muunkin ottelun. HIFK FS pelannut voittoisasti muutaman pelin. Yksittäisiä tuloksia on löytynyt niin Ilvekseltä, GFT:ltä, KaDyltä sekä RaiFulta.

Fysiona joukkueessa oleva Ville Svartström kertailee kesän kulkua seuraavalla tavalla. ”Ollaan treenattu eri tavalla kuin ennen”. Suurin syy Svartströmin mukaan on maajoukkueen ohjelma. MuSaFutsalilta on kesän aikana maajoukkueen tapahtumissa ollut iso osa pelaajistoa, joten sen mukaan on menty. ”Kaikilla on peruspohja kunnossa, joten ihan perusjuttuja on tehty”, sanoo Svartström. Lokakuussa maajoukkue pelaa EM-karsintaturnauksen Suomessa, joten MuSaFutsal hakee pelaajilleen kauden ensimmäistä kuntopiikkiä siihen ajankohtaan. Toinen kuntopiikki Svartströmin kertomana lähdetään rakentamaan kevään peleihin.

Joukkueesta oli kuusi pelaajaa maajoukkueen mukana Ruotsin Ålingsåsissa, kun Suomi pelasi voittoisasti sekä Puolaa että Ruotsia vastaan.

Liiga starttaa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. MuSaFutsal avaa kautensa kotiottelulla liiganousija EBK:ta vastaan sunnuntaina 25.9 klo 15.00.

Muut avauskierroksen ottelut:
La 24.9
Ilves FS – HIFK FS
GFT – KaDy
FTK – PJK
RaiFu – FC Halikko
YIlves – FC Sport

Heti kolmen pelatun kierroksen jälkeen tulee maajoukkuetauko. Maajoukkue aloittaa valmistautumisen lokakuun puolessa välissä pelattavaan EM-karsintaturnaukseen, joka pelataan Vantaalla. Suomen lisäksi Vantaalla pelaa Ruotsi, Belgia ja hallitseva mestari Espanja. Neljän joukkueen turnauksesta vain voittaja etenee seuraaviin EM-kisoihin. Suomen pelit pelataan keskiviikkona 19.10 Ruotsia vastaan. Heti seuraavana päivänä on Suomi – Belgia. Suomen viimeinen ottelu on lauantaina 22.10, jolloin Suomi saa siis vastaansa Espanjan. Liput turnaukseen tulevat myyntiin 30.9, joten kannattaa seurailla Palloliiton eri kanavia.

MuSaFutsal pelaajia vietti kesällä aikaa maajoukkueleireillä.
Kuvassa vasemmalta: Anni-Elina Luotonen, Sini Lauermaa, Netta Hannula, Elina Setälä, Siiri Lilja, Iina Heikkilä sekä Jasmin Ylikraka

​​​​​​​Kuva: MuSaFutsal instagram

Taustatiimi pysyy samana

MuSaFutsalin taustalla jatkaa sama tuttu viisikko. Ei kuitenkaan Enid Blytonin kirjasarjan Viisikko, vaan Jan Kaski sekä kolme Helanderia (Jari, Janne ja Juha) sekä Ville Svartström. Joukkueenjohtajan tehtävät ovat Kasken hyppysissä, kun Juha Helander vastaa valmentamisesta. Jari Helander jatkaa huoltajana. Janne Helander tiedottajana, sekä hän hoitaa myös Ruutu-palvelusta tulevien ottelulähetysten selostamisen kotiotteluissa. Svartström on puolestaan joukkueen fysio.

Valmentajana jatkavan Juha Helanderin mielestä hommat toimivat Porissa, niin hänellä oli helppo päätös allekirjoittaa jatkosopimus seuran kanssa. Kesän aikana Helander on kouluttanut itseään lisää viettämällä vajaan viikon Kemissä Futsal Clinic-koulutuksessa, jossa oli kovan luokan kouluttajia. Mainitsemisen arvoisia ovat Suomen miesten futsalmaajoukkueen entinen päävalmentaja Mico Martic sekä espanjalainen futsalvalmentaja Venencio Lopez. Kesä on kulunut myös maajoukkueen tapahtumissa, sillä Helander kuuluu maajoukkueen valmennusryhmään.

Tiedottajana olevan Janne Helanderin kesä on kulunut jalkapallopelejä selostaessa, kun ohjelmaan on kuulunut sekä MuSan että FC Jazzin kotiotteluiden selostaminen Satakunnan Kansan nettiin. Kesän aikana hän vietti totaalitaukoa futsalista, eikä juurikaan miettinyt kesäkuussa, ”että mitähän sinne someen laitetaan”. Tulevalla kaudella vanhempi Helanderien pojista on jälleen kotiotteluissa luurit päässä yläparvella selostamassa matseja sekä pitää tilastot ajan tasalla kotisivuilla. Kaikki ennakot ja raportit tulevat myöskin ”Gepun” ”kynästä”.

Tutun viisikon lisäksi joukkueen mukana on turvallisuuspäällikön tittelillä hääräävä Kari Hakala.

Valmennusvastuu on edelleen Juha Helanderilla.
​​​​​​​Kuva: Nyblin

Pelaajien ajatuksia tulevasta

MuSaFutsalin joukkue muuttunee hieman viime kaudesta, mutta laatu säilyy, niin kuin valmentaja Helander asian on ilmaissut.

Joukkueen maalivahtitrion kokenein jäsen Siiri Lilja, joka on ollut joukkueen kapteenina jo muutaman kauden ajan. Lilja kertoili kuulumisiaan kesän aikana, kun sopimusuutinen julkaistiin heinäkuussa. Liljalla on vielä pelihaluja ja maajoukkueeseen paluu ovat tuoneet hänelle lisäbuustia viime aikoina. Eikä menestyskään niitä ole heikentänyt, päinvastoin. Alusta saakka mukana olleelle Liljalle on MuSaFutsalista muodostunut tietynlainen perhe, jonka merkitystä hän ei peittele. ”Tää joukkue on mulle tosi tärkeä ja sen olen huomannut näin kesän omatoimijaksolla, että on tosi ikävä sitä yhdessä tekemistä”.

Tavoitetta ei hänen mukaansa ole kuin yksi. Niin kuin sanota menee ”ei kahta ilman kolmatta”. Liljan mukaan se olisi jopa hölmöä ajatella muuta. Nöyrästi hommia tehden ja odottavaisin mielin hän lähestyy tulevaa kautta. Lilja toivoo myös, että pallot tarttuu kiinni ja saisi pelata paljon. Ykkösvahdin paikkaa hän tavoittelee parantamalla kehityskohteita, joita on ilmennyt hänen mukaansa maajoukkueleireillä. Suomessa järjestettävään EM-karsintaturnaukseen hän toivoo pääsevänsä. ”Tärkeintä on tietty pysyä ehjänä ja nauttia pelaamisesta ja treenaamisesta”.

Lopuksi Lilja haluaa kertoa sen, että kuinka iloinen hän on siitä, että porilaiset ovat löytäneet futsalin. Lilja kertoo, että tuntemattomatkin ihmiset ovat tulleet onnittelemaan mestaruudesta. Hän myös toivoo, että ihmiset löytäisivät tiensä Urheilutalon katsomoon, kun kausi alkaa.

Siiri Lilja venyy tulevallakin kaudella MuSaFutsalin maalissa.
​​​​​​​Kuva: Pekka Tuominen

Joukkueeseen liittyy uutena pelaajana kokenut ja maajoukkueen ringissäkin oleva Sini Lauermaa. Hän siirtyy MuSaFutsaliin PJK:sta. Liigaa seuraavat muistavat hänen jo ACE:n ajoilta ja pitkälle päälle sata liigamatsia pelannut Lauermaa halusi kokea vielä jotain uutta urallaan ja niinpä hän löysi itsensä Porista. Lauermaa on jo pidempään arvostanut pitkäjänteistä työtä joukkueissa ja juuri se oli yksi iso syy Poriin tuloon. Halu kehittyä pelaajana oli myös yksi syy, sillä Porissa hän kokee pystyvänsä siihen hyvässä valmennuksessa. Maajoukkueen mukana pyöriessä on tullut valmentaja Helander tutuksi ja Lauermaa kertookin pitävänsä Helanderin valmennustyylistä. Hän on myös pelannut maajoukkueessa MuSaFutsalin pelaajien kanssa ja haluaa siirtää niitä positiivisia kokemuksia myös nyt seurajoukkueessa. Kesän ajan MuSaFutsalin mukana harjoitellut Lauermaa jää asumaan Tampereelle, mutta öitäkin tulee kauden aikana vietettyä Porissa. ”Pari kertaa viikossa tulee reissattua Tampereelta ja riippuu myös pelipäivistä, että miten Porissa olen”, kertoo Lauermaa. Tavoitteena hänellä on olla parempi pelaaja kuin ennen. ”Haluan myös sitoutua joukkueen tavoitteeseen sekä olla auttamassa joukkuetta pelaamaan parempaa futsalia”, vastaa Lauermaa tavoitteista kysyttäessä. Hän haluaa myös olla mukana kehittämässä joukkueen peliä omalla tekemisellään ja tietotaidollaan.

MuSaFutsal on julkaissut pelaajasopimuksia yksitellen kotisivuilleen ja some-kanaviin. Kotisivuilta löydät muidenkin pelaajien ajatuksia tulleesta ja menneestä. Joukkueesta sivuun jää Milla Ljungman, Helmiina Luoma, Alina Virtala sekä Vera Mattila.

Sini Lauermaa vaihtaa ensi kaudeksi viime kauden sinisen paidan MuSaFutsalin valkoiseen.
Kuva: Kari Saha / Urheilusuomi.com

Muut joukkueet

Liiga pelataan tälläkin kaudella 12 joukkueen voimin, joista yksi (EBK) on uusi. Runkosarjassa jokainen pelaa kahdesti muita vastaan ja ottelumäärä näin 22 ottelua. Varsinaisen peliajan päättyessä tasan pelataan 1x5min jatkoaika. Jatkoajan päättyessä tasatulokseen lauotaan voittomaalikilpailu 10 metristä. Ensin viidellä parilla ja jos ei ratkaisua ole syntynyt, niin mennään pari kerrallaan ratkaisuun saakka. Kahdeksan joukkuetta etenee playoffeihin. Runkosarjan päätöskierros pelataan lauantaina 25.3.2023. Puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Välierät ja finaali pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Suomen mestari kaudella 2022 – 2023 varmistuu viimeistään sunnuntaina 14.5. Playoffeissa ottelun voittaja tasatilanteessa ratkaistaan 2x5 min kestävässä jatko-ottelussa. Jos se ei tuo ratkaisua, niin voittajaa haetaan 6m rankkaritäplältä. Laukojien määrä on alkuun sama kuin runkosarjassa eli viisi, joiden jälkeen tasatilanteessa pari kerrallaan loppuun saakka. Runkosarjan viimeinen putoaa Ykköseen ja toiseksi viimeinen pelaa Ykkösen kakkosen kanssa liigakarsinnat. Suluissa viime kauden (21-22) sijoitus. Pelaajaliikenne peräisin joukkueiden somekanavista, joukkuesivuilta Palloliiton tulospalvelusta sekä Palloliiton futsalkirjasta. Muitakin siirtoja on saattanut olla, mutta niitä ei ole vielä tämän julkaisuun mennessä uutisoitu.

FTK (2.):

Hienon viime kauden jälkeen taso tuskin hirveästi putoaa. Nuori Anna Kvist jatkaa kehittymistään ja pystyy tukemaan Juntikkaa tehojen teossa varmasti jo tällä kaudella. Edelleen vieraille vaikea paikka välimatkan vuoksi. Menettää tärkeän palasen joukkueestaan, kun kapteeni Anna Keränen jättää futsalkentät. Valmennusvastuun ottaa, vanha tuttu, Oleg Eprintsev. Joukkueen tehokkain pelaaja viime kaudella oli Tiia Juntikka (36+25=61).

Viime kauden kohtaamiset:
FTK – MuSaFutsal 2 – 3 (0 – 0)
MuSaFutsal – FTK 7 – 2 (4 – 0)
MuSaFutsal – FTK 5 – 4 ja. 3 – 3 (2 – 0)
FTK – MuSaFutsal 1 – 4 (1 – 1)
FTK – MuSaFutsal 2 – 4 (0 – 2)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 7+8=15
FTK: Tiia Juntikka 4+2

Tulleet:
Lähteneet: Anna Keränen, Emma Heikkilä

HIFK FS (3.):

Jäi pronssipeliin, joka oli stadilaisille pettymys. Daniela Tjederin loukkaantuminen runkosarjan lopussa oli liikaa, eikä joukkue pystynyt haastamaan FTK:ta välierissä. Tasainen joukkue. Nuori Hilla Romppanen kunnossa pysyessään voi viedä tähtirinnat jälleen mitalipeleihin. Keskinäiset kohtaamiset ovat olleet kovia, josta ei tunnetta ole puuttunut. Joukkueen tehokkain oli Daniela Tjeder (25+17=42).

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – HIFK FS 0 – 4 (0 – 3)
HIFK FS – MuSaFutsal 0 – 2 (0 – 2)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Jasmin Ylikraka 1+1
HIFK FS: Daniela Tjeder 3+0=3

Tulleet: Saana Vestola (KaDy), Kati Nummelin (HIFK/2), Anniina Ponkkonen,
Lähteneet: Anna-Kaisa Hannuksela (KaDy), Saana Fält (lopetti), Maija Hilden (lopetti), Daniela Tjeder, Heidi Lindström (lopetti)

YIlves (4.):

Kauden suurin yllättäjä. Runkosarjassa tasaista suorittamista ja kotietu playoffeihin. Kaatoi puolivälierissä GFT:n, mutta MuSaFutsal oli liikaa välierissä. Taisteli pronssista, mutta ei riittänyt. Pieni kotisali etu heille, mutta muut alkaneet ottaa siellä vahvuuksia pois. Kovan laukauksen omaava Senni Viren noussut kolkuttelemaan maajoukkueen portteja. Etenee playoffeihin, mutta viime kauden lento tuskin toistuu vaikkakin voittanut harjoitusottelunsa. Viime kauden tehokkain: Senni Viren (17+12=29).

Viime kauden kohtaamiset:
YIlves – MuSaFutsal 1 – 8 (0 – 3)
MuSaFutsal – YIlves 3 – 1 (1 – 1)
MuSaFutsal – YIlves 7 – 1 (2 – 0)
MuSaFutsal – YIlves 4 – 1 (3 – 0)
YIlves – MuSaFutsal 4 – 2 (2 – 0)
YIlves – MuSaFutsal 2 – 6 (1 – 2)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 8+2=10
YIlves: Senni Viren 2+2=4

Tulleet: Emiilia Syvänen (FC Nokia), Siiri Kurppa (KuPS), Jenna Oksanen (Ilves FS), Doris Diehl (PP-70)
Lähteneet: Emmi Rauhala (KaDy)

GFT (5.):


Viime vuosien tasainen tahkoaja, jonka kulta-ajat ovat näyttävät olevan takanapäin. Eväitä olisi pidemmällekin, mutta muutama yksilö ei riitä joukkuelajissa. Emilia Jokisalo pelipäällä ollessaan yksi liigan parhaimpia. Pienellä ringillä operoidaan Espoossakin, mikäli on uskominen Palloliiton lähteisiin. Viime kauden tehokkain: Emilia Jokisalo (23+15=38).

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – GFT 4 – 1 (1 – 1)
GFT – MuSaFutsal 3 – 4 (1 – 3)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Anni-Elina Luotonen 2+3=5
GFT: Emilia Jokisalo 2+0=2

Tulleet: Heta Huhtaniska (Ilves FS), Teresa Delia (FC Sport), Tiia Elonsalo (KuPS), Oosa Fjäder (FC Nokia)
Lähteneet: Emmi Mäkinen (EBK)

Ilves FS (6.):

Toinen kausi putkeen, kun lähti lomalle puolivälierissä. Entisenlainen loisto on kadonnut, tuskin lähitulevaisuus tuo muutosta. Italiasta palaava Matilda Herranen ei yksin pysty takomaan sellaisia tehoja, että riittäisi mitaleille. Maajoukkuevalmentaja Jaakko Laitinen myös jäi pois päävalmentajan paikalta, ja vastuun valmentamisesta on ottanut Jussi Jusell. Joukkue muuttunut paljon. Joukkueen tehokkain viime kaudella: Tiina Pöyry (5+14=19).

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – Ilves FS 6 – 0 (1 – 0)
Ilves FS – MuSaFutsal 4 – 6 (3 – 2)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Anni-Elina Luotonen 2+2=4
Ilves FS: Sanna Rautio 0+2=2

Tulleet: Julia Jokiranta (PJK), Essi Koiranen (PJK), Lotta Hiihtola (FC Halikko), Matilda Herranen (Atletico Chiaravalle (ITA)), Maria Härkönen (PJK), Veera Räkköläinen (FS Tawastia), Minna Kivelä (PJK)
Lähteneet: Lilli Sandström (PJK), Heta Huhtaniska (GFT), Tiina Pöyry (PP-70)

KaDy (7.):

Koko ajan kehittyvä joukkue, joka on jo parina kautena ollut kiusaajana puolivälierissä. On vain ajankysymys, kun Dynamon rahkeet riittää mitalipeleihin. Anna-Kaisa Hannuksela tuo kokemusta. Valmennus Mikko Kytölän käsissä, joten siitä puolesta ei menestyminen jää kiinni. Viime kauden tehokkain: Alina Nieminen (13+8=21).


Viime kauden kohtaamiset:
KaDy – MuSaFutsal 2 – 8 (0 – 7)
MuSaFutsal – KaDy 4 – 3 (2 – 1)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 4+0=4
KaDy: Henni Parkkinen 1+2=3

Tulleet: Anna-Kaisa Hannuksela (HIFK FS), Emmi Rauhala (YIlves)
Lähteneet: Saana Vestola (HIFK FS)

PJK (8.):

Pääsi pisteen erolla playoffeihin, joista kesälomalle tylyillä lukemille MuSaFutsalille. Joukkue uusiutuu rajusti. Vaikea ennustaa tulevaa. Viime kauden tehokkain: Annette Korin (15+3=18).

Viime kauden kohtaamiset:
PJK – MuSaFutsal 1 – 2 (0 – 2)
MuSaFutsal – PJK 0 – 3 (0 – 1)
PJK – MuSaFutsal 0 – 6 (0 – 3)
MuSaFutsal – PJK 12 – 1 (8 – 1)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 5+4=9
PJK: Annette Korin 1+1=2

Tulleet: Lilli Sandström (Ilves FS), Josefiina Järä (FC Nokia), Eveliina Järä (FC Nokia), Jenni Nieminen (PJK2), Juulia Roth (PJK2), Iina Haapanen, Johanna Salonen (FC Nokia)
Lähteneet: Sini Lauermaa (MuSaFutsal), Maria Härkönen (Ilves FS), Annette Korin, Minna Kivelä (Ilves FS), Essi Koiranen (Ilves FS)

RaiFu (9.):

Viime kauden nousijajoukkue tuli Liigaan vakuuttavasti. Alussa hurmoksella pistetili reilusti auki, mutta marraskuun jälkeen loppuvuosi sujui mollivoittoisesti. Taisteli viimeiseen kierrokseen saakka play-off-paikasta, mutta hävisi neljä viimeistä otteluaan ja jäi pisteen päähän playoffeista. Nostanut rinkiin useita omia junioreita. Viime kauden tehokkain: Tiiu Lehtonen (11+14=25), joka valittiin myös viime kauden tulokkaaksi.

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – RaiFu 4 – 1 (0 – 0)
RaiFu – MuSaFutsal 1 – 4 (0 – 2)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 4+3=7
RaiFu: Mirena Pihl, Jenna Osa 1+0=1

Tulleet: Stella Enwana, Maarit Eränummi, Hibo Keyse, Anni Laiho, Isa Nummelin, Tekla Valkeapää
Lähteneet: Melisa Aydemir, Iida Mäki-Iso, Salla Alaollitervo

FC Halikko (10.):

Pari kautta liigassa pelannut salolaisjoukkue on kummallakin kaudellaan sijoittunut 10:ksi. Joukkue otti askelia oikeaan suuntaan jo viime kaudella. Menetti ykkösvahtinsa Tampereelle. Pelaa ottelunsa upeissa puitteissa Salohallissa. Viime kauden tehokkain: Nella Saukkio (7+7=14).

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – FC Halikko 2 – 1 (1 – 1)
FC Halikko – MuSaFutsal 1 – 9 (1 – 4)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Netta Hannula 2+2=4
FC Halikko: Laura Lehtonen 2+0=2

Tulleet: Silja Luukkainen, Anni Korhonen, Pilvi Junnila (SoVo)
Lähteneet: Lotta Hiihtola (Ilves FS)

FC Sport (11.):

Viime kausi oli vaikea vaasalaisille, joka varmisti paikkansa Liigassa vasta karsintojen kautta voittamalla KuPS:in selkeästi kahdessa ottelussa. Jalkapallo häiritsee tulevaisuudessakin, mutta parempaa on varmasti luvassa. Hansakampus on vaikea paikka vieraille. Edelliskausien pelaajia palaa kokoonpanoon, jos tulevan kauden futsalkirjaan on uskominen. Viime kauden tehokkain: Niina Kiviniemi (8+6=14).

Viime kauden kohtaamiset:
MuSaFutsal – FC Sport 8 – 0 (2 – 0)
FC Sport – MuSaFutsal 2 – 1 ja. 1 – 1 (0 – 1)

Keskinäisten tehokkaimmat:
MuSaFutsal: Jasmin Ylikraka 2+2=4
FC Sport: Niina Kiviniemi, Anni Rintanen 1+0=1

Tulleet: Tiialeena Hakala, Nora Haaranoja, Jessica Karjalainen
Lähteneet:

EBK (Nousija):

Liiganousija, joka voitti viime kaudella Ykkösen jatkosarjan ja nousi suoraan. Joukkueen tehokkain viime kaudella oli Miia Koppanen (17+14=31). Joukkue lähtee omien sanojensa mukaan haastamaan muita ja kehittymään organisaationa liigamittoihin. Joukkue sai GFT:stä paluumuuttajan, kun Emmi Mäkinen palasi EBK:hon. Harjoitusotteluita joukkue pelasi muutaman. Keskinäisiä otteluita ei joukkueiden historiasta löydy. Liiga-avauksessa saapuu Poriin.

Viime kauden kohtaamiset: Ei ole
Keskinäisten tehokkaimmat: Ei ole

Tulleet: Sanni Keränen (PEPO), Milja Korhonen (?), Emilia Rauvanlahti (PEP), Emmi Mäkinen (GFT)
Lähteneet: Niina Mäenpää
​​​​​​​

Joukkue + taustat 2022 – 2023

12. Martta Perälä (mv)
50. Siiri Lilja (mv) *C*
72. Nea Siren
2. Anni-Elina Luotonen *A*
5. Jasmin Ylikraka
6. Elina Setälä
14. Elli Helander
15. Sini Lauermaa
18. Netta Hannula
22. Iina Heikkilä
30. Minttu Ylikraka

Jouk.joht.: Jan Kaski
Valmentaja: Juha Helander
Huoltaja: Jari Helander
Fysio: Ville Svartström
Tiedottaja: Janne Helander
Turv.päällikkö: Kari Hakala

Muuta asiaa

MuSaFutsalin otteluihin pääsylippu maksaa tulevalla kaudella 7 euroa ja alennusryhmiltä 5 euroa. Kausikortti, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn jokaisessa kotiottelussa runkosarjassa maksaa 40€. Kausikortin pystyy myös ostamaan MuSan nettikaupasta https://kauppa.musansalama.fi/.

Tulevan kauden kaikki naisten futsalliiga ottelut näkyvät Ruutu+ -suoratoistopalvelusta. Ruutu-koodeja on saatavilla joukkueelta. Kysy lisää sähköpostitse futsal@musansalama.fi.

MuSaFutsalin kotisivuille ilmestyy tälläkin kaudella kattavat ennakot peleistä pari päivää ennen ottelua. Otteluraportti ilmestyy sivuille vielä pelipäivänä. Sosiaalisesta mediasta löydät MuSaFutsalin niin twitteristä, instagramista kuin facebookistakin.


Kotisivut: www.musansalama.fi
Twitter: @MuSaFutsal
IG: @musafutsal
Facebook: https://www.facebook.com/MuSaFutsal


Palloliiton nettisivuilla oli kaikista joukkueista uutinen ennen kauden alkua. Suurin osa joukkueista laittoi suurimman suosikin viitan porilaisten hartioille. Tällä viikolla nähdään, että miten tämän kauden tarina alkaa. Tarinaan lyödään viimeiset rivit toukokuussa, joten pitkä kausi on tulossa.

MuSaFutsalin pelaajia on tavattavissa Porin päivänä lauantaina 24.9 Porin torilla. Kannattaa käydä moikkaamassa ja katsastamassa MuSaFutsalin ständi, että mitä kaikkea siellä on tarjolla.

Tervetuloa viihtymään paikan päälle Porin Urheilutalon lehtereille ja muutenkin seuraamaan naisten futsal-liigaa!
​​​​​​​

Ennakon koosti tekstimuotoon MuSaFutsalin tiedottaja Janne Helander

Naitä iloisia ilmeitä tulee toivottavasti näkymään Urheilutalolla tulevallakin kaudella.
​​​​​​​Kuva: Janne Hirvensalo