Amelia Luotonen valittiin EM-karsintaturnaukseen – nuori lahjakkuus odottaa peliaikaa ja maaleja

Musan Salaman naisten edustusjoukkueen syömähammas Amelia Luotonen on valittu Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen. Turnaus pelataan marraskuun ja joulukuun taitteessa: Suomen maajoukkue kohtaa Norjan, Israelin ja Saksan.

Kaikki ottelut pelataan Vantaan Myyrmäen stadionilla. Kyseessä on karsintaturnaus ikäluokan EM-kisoihin: lohkon kolme parasta maata etenevät jatkokarsintaan.

Amelia on valinnasta luonnollisesti innoissaan. Joukkue kokoontui harjoitusleirille aiemmin marraskuussa, ja se sisälsi kaksi harjoitusottelua.

– Oli tärkeätä saada yksi harjoitusleiri vielä ennen karsintoja, niin pelitapa on kuosissa Norjaa ja Saksaa vastaan. Se vahvisti itseluottamusta ja varmuutta karsintoihin, Amelia kertoo.

Se tiedetään, että nuori lupaus osaa laittaa pallon pussiin. Tästä saatiin lisänäyttöä harjoitusleirillä.

– Se antoi itseluottamusta, kun saa onnistumisia tuolla tasolla.

Amelia sanoo odottavansa karsintoja innolla.

– Hienoja matseja ja toivon mukaan saan mahdollisimman paljon peliaikaakin, hän kuvailee odotuksiaan.

MuSan naisten päävalmentaja Essi Helander on tyytyväinen suojattinsa maajoukkuekomennukseen.

– Kutsu maajoukkueeseen on pelaajalle aina upea asia ja seuralle ylpeyden aihe. Amelia tekee päivittäin systemaattisesti töitä unelmiensa eteen ja jälleen kerran työ palkittiin. Amelia toimii hienona esimerkkinä MuSalaisille tytöille. Toivon, että kaikki tavoittelevat rohkeasti unelmiaan jalkapallossa ja elämässä muutenkin.